Lue keskustelun säännöt.
Ihminen on lopulta yksin ajatustensa kanssa
15.07.2014 |
Ensin hieman taustaa, koska se aina joitakin kiinnostaa. Olen pitkässä parisuhteessa elävä, päälle kolmekymppinen nainen. Meillä on alle vuoden ikäinen lapsi. Lapsi oli toivottu. Vaikkakaan en ole koskaan ollut erityisen lapsirakas, halusin kuitenkin oman lapsen. Parisuhde on rakastava ja nuorempana minusta tuntui, että voimme jutella miehen kanssa mistä tahansa aiheesta. Vuosien kuluessa tuo tunne on heikentynyt ja nyt lapsen saatuamme, tunne on jäänyt kokonaan. Univelan, arjen riitojen ja ajan puutteen myötä minulle on kolahtanut sen sijaan kylmä tunne siitä, että ihminen on loppujen lopuksi yksin ajatustensa ja tunteidensa kanssa. Järjellä ajateltuna olen tiennyt tuon aina, mutta nyt myös "tunnen sen sydämessäni".
Esimerkiksi negatiivisista tunteista lasta/perhe-elämää kohtaan en voi puhua miehelleni. Olen yrittänyt, mutta hän ei osaa käsitellä niitä ja sanookin ettei halua kuulla niistä. On sellainen olo, että tunteiden pullottaminen sisälle tuhoaa minut. Kenellekään muullekaan en voi asiasta puhua. Olen sen verran introvertti, että ystäville tai vieraalle (terapeutti) puhuminen on täysin pois suljettu vaihtoehto. Siinäpä se, ihminen on yksin. Riittävän järisyttävien ajatusten kanssa ihminen on täysin yksin. Tämä lapsiasia nyt on vain yksi esimerkki. Jollekulle toiselle tuo ajatus voi olla esim. uskonto, filosofia, seksuaalinen fantasia tms.
Ajatuksia? (Ironia huomioitu ;) )
Kommentit (3)
Lapseen liittyvistä asioista tulisi voida puhua lapsen isän kanssa. Ehdottomasti. Huono parisuhde on sellainen missä ylipäätään täytyy miettiä mistä voi puhua ja mistä ei. Kaikkea ei kuitenkaan kannata edes kertoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä en voisi elää sellaisen miehen kanssa, jolla ei avarakatseisuus riitä negatiivisten tunteiden käsittelyyn. Olen ollut aiemmin parisuhteessa tällä lailla ahdas- ja kapeakatseisen miehen kanssa, ja se oli suorastaan traumaattista. Hän ei ole sittemminkään kasvanut ihmisenä ja traumatisoi nyt jotain toista (ja lapsiaan).
Älkää hyvät ihmiset jääkö tuollaisiin suhteisiin, joissa ette saa hengittää, ettekä tule arvostetuiksi juuri sellaisina kuin olette.
Itsehän sinä sitten tuon ongelman aiheutat, jos suljet pois muut vaihtoehdot kenelle puhua. Kukapa haluaisi kuulla puolisolta negatiivisia ajatuksia perheestään. Kokeile lukea vaikka jotain kirjoja aiheesta, ehkä se auttaisi käsittelemään omia ajatuksia toisella tavalla.