Miten ihmeessä 6 kiinalaista miestä pelastui Titanicilta? Linkki
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/a361b5f9-1ba2-4bf9-a70e-831db1688122
Miten voi olla mahdollista.
Olivat työläisiä, niin varmaan kolmannessa luokassa. (ja sieltähän hyvin harva pelastui, kun ovet olivat lukossa)
Lisäksi nuo 6 olivat miehiä.
Ja lisäksi olivat kiinalaisia. (joita ei varmaankaan luokkayhteiskunnassa arvostettu)
En ymmärrä. Arvelen heidän pukeutuneen naisiksi. Mutta silti. Heitä oli 6.
Kommentit (19)
Arvelen pelastautumiseen liittyneen jotain ikävää, kun yksi, jonka jälkeläiset tavoitettiin, ei ollut kertonut Titanicilla olostaan lainkaan useisiin vuosikymmeniin lapsilleen.
Erikoista myös, että kaikki päätyivät eri puolille maailmaa.
No, onko mielipiteitä. Onhan tuo nyt kummallista.
Silloinhan pääsi naiset ja lapset ensin ja nuo oli taatusti kolmannessa luokassa.
Jos ne oli jäniksinä yläknsilla ja menivät ekoihin puolityhjiin veneisiin.
Oliko tuo koko porukka.
Eli pelastuiko koko kaveriporukka?
Olivat ainakin kokeneita pärjääjiä. Varmaan fyysinen suorituskyky hyvä myös.
Olivat ha ne selviytyneet Kiinasta asti Englantiin tuollaisen aikana.
Jotain röyhkeyttä on tarvittu. Ei muuten mahdollista.
Kuulostaa ihan feikkinimiltä kaikki.
Kiinalaisilla on feminiinisemmät piirteet kuin indoeurooppalaisilla, joten helposti ovat voineet laittautua naiseksi.
Paitsi että pelastusveneitä oli liian vähän, niiitä laskettiin tyhjinä. Myös muuta kelluvaa rojua oli meressä. Toisen ja kolmannen luokan matkustajia pelastui paljon, myös suomalaissyntyisiä. Toisaalta kaikki ekan luokan matkustajat eivät pelastuneet
Vierailija kirjoitti:
Arvelen pelastautumiseen liittyneen jotain ikävää, kun yksi, jonka jälkeläiset tavoitettiin, ei ollut kertonut Titanicilla olostaan lainkaan useisiin vuosikymmeniin lapsilleen.
Erikoista myös, että kaikki päätyivät eri puolille maailmaa.
Ei ole asenteet muuttuneet sadassa vuodessa.
Vierailija kirjoitti:
Paitsi että pelastusveneitä oli liian vähän, niiitä laskettiin tyhjinä. Myös muuta kelluvaa rojua oli meressä. Toisen ja kolmannen luokan matkustajia pelastui paljon, myös suomalaissyntyisiä. Toisaalta kaikki ekan luokan matkustajat eivät pelastuneet
Mutta silti eikä ole erikoista että koko porukka, 6 kolmannen luokan miestä pelastui.
Verratkaa vaikka siihen, että pelastuiko kolmannesta luokasta yksikään perhe.
Kuten senaikisissa lehtijutuissa kirjoitetaan, ne varmaan juoksivat pelastusveneisiin heti ekat vaaranmerkit nähtyään.
Mutta tuskin joutuivat piiloutumaan pelastusveneisiin, sillä ekat joka tapauksessa laskettiin mereen puoli tyhjinä.
Mutta miten pääsivät pois kolmannesta luokasta. (Entä, jos he salamatkustivat niissä pelastusveneissä valmiiksi)
Miksei kukaan heistä ole kertonut jälkeläisille, miten tekivät.
He olivat aikeissa pestautua merimiehiksi Karibialla. Ehkä oli jo hyvä kokemus merimiehiä olosta ja tunsivat temput.
Lsasivat toimia itselleen edullisen röyhkeästi. Tajusivat heti, mitä tapahtuu.
Jos ne tunki itsensä pelastusveneiden soutajiksi. Merimiehiä.
Voiko olla, että oli omat pelastusliivit, kun olivat lähdössä merille. Ei kai.
Suuronnettomuuksista selviytyy usein kaikista röyhkeimmät ja vahvimmat. Jos jää auttamaan muita ei pääse itse ulos jne.
Kylläpä tekivät väärin kun pelastuivat.
Kun tässäkin ketjussa tulee kritiikkiä siitä etteivät kuolleet, niin varmaan aikoinaan olivat ihan hiljaa tästä rikoksestaan.
Vierailija kirjoitti:
Suuronnettomuuksista selviytyy usein kaikista röyhkeimmät ja vahvimmat. Jos jää auttamaan muita ei pääse itse ulos jne.
Muistin miten Marge Rull tilannetta kuvaili.
"Rull myöntää, että henkensä edestä taistellessa piti olla äärimmäisen itsekäs. Hän tuntee toimineensa kuin kone, ilman pelkoa.
− Ennen ulos pääsemistäni rimpuilin siinä samassa kaidejonossa. Ajattelin, että tämä jono liikkuu liian hitaasti ja päätin oikaista. Pujahdin miesten jalkojen välistä. Totta kai se huomattiin, mutta kukaan ei sanonut minulle mitään tai tuominnut.
--
Rull kellui vedessä ja tarrasi vaistomaisesti kiinni mieheen, joka puolestaan oli ottanut kiinni lautasta. Hänen henkensä oli nyt tuon miehen päätöksien ja refleksien varassa. Onneksi mies ei karistanut Rullia selästään.
Kaikki taistelivat hengestään. Rull sanoo tunteneensa, miten joku tai jotkut ottivat häntä jalasta kiinni päästäkseen pelastuslauttaan, mutta hän potkaisi heidät pois.
− Siinä tilanteessa ei ollut muuta tehtävissä. En olisi jaksanut itse pitää kiinni, jos minusta olisi pidetty kiinni ja kiskottu takaisin mereen. En potkaissut lujaa, mutta se riitti. Otteet, joilla minusta tartuttiin, olivat hentoja.
Kakka kakka ja kakka. Sitä mieltä minä olen.