Käsi ylös te, jotka tykkäätte tutustumisleikeistä?
Siis itse en tykkää. Naurettavaa pelleilyä, kun aikuista kyse.
Mutta onko niin että ryhmässä tyyliin 1 ei tykkää ja muut on into piukeena hommassa mukana, vai miten on?
Kommentit (5)
Peukku ylös jos tykkää, peukku alas jos ei tykkää.
Riippuu leikistä. Minusta esimerkiksi sellaiset leikit ovat ihan kivoja, joissa kerrotaan itsestä muille jokin asia, mitä muut eivät tiedä tai Kuutamolla-tyyppinen leikki, jossa toisten pitää arvata, mikä kolmesta väittämästä itseä koskien ei pidä paikkaansa. Sen sijaan kaikki fyysiset leikit ja ns. luottamusharjoitukset voisi jättää kokonaan pois, koska niissä mennään helposti liian pitkälle eikä ymmärretä tai viitsitä ottaa ihmisten omia rajoja huomioon. Sama kaikissa laulu- ja runonlausunta ym. esityksissä, koska suurelle osalle ihmisistä esimerkiksi julkisesti laulaminen on kova paikka ja saattaa laukaista menneitä traumaattisia tai häpeällisiä muistoja.
Monesti jostain syystä ne leikit ovat kuitenkin sitä kasassa painimista, heittäytymistä silmät kiinni muiden käsivarsille tai jotain viestijuoksua. Nämä leikit ovat siitäkin ikäviä, että moni hermostuu ja ärsyyntyy siitä, jos viestissä joku oman joukkueen jäsen on muita hitaampi tai jos joku ei pysty noin vain silmät kiinni kaatumaan muiden kannateltavaksi. Usein on käynyt niin, että tutustumisleikit ovat vain vieraannuttaneet ja lannistaneet suuren osan porukasta eivätkä mitenkään auttaneet jään särkemisessä. Ryhmähengen luomisesta puhumattakaan.
Lukioaikainen opettajani tapasi sanoa " Mikä käsien metsä" jos kukaan ei viitannut. Nyt taitaa olla sen kommentin paikka. 😁
Kai niistä nyt joku tykkää, kun niitä niin kovin jäjestetään ja ainakin osa osallistuu ihan mielellään?
Eiköhän tästä ketjusta käy selville kuinka moni niistä tykkää ilman erillistä äänestystäkin:
Keskustelu - Mikä on ollut hirvein "tutustumisleikki", johon olet aikuisena joutunut? | Aihe vapaa | Vauva