Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
äskeisestä keskenmenohölmöilystä
07.07.2021 |
Ottamatta kantaa siihen, onko äskeinen poistettu aloitus totta vai tarua, niin todettakoon, että keskenmenon kokeneiden kohtelu on Suomessa kutakuinkin kuraa, puhutaan sitten hoitavasta tahosta tai muista ihmisistä. Samaan aikaan kun aiheesta meuhkataan kovastikin ja väännetään abortista, niin samaan aikaan todellisuudessa lapsensa menettäviä kohdellaan ikään kuin he olisivat tulleet valittamaan alkavaa ummetusta päivystykseen.
Itse olen maannut naistenpolilla sängyllä kaiken kansan keskellä, kun en enää kestänyt istua. Ei puhettakaan että minut olisi otettu jonnekin jonon sivuun ja kysytty, miten pärjään, vaikka tiedossa oli, mikä on tilanne. Toisen kolmanneksen alussa tapahtunut keskenmeno aiheutti kyllä hämminkiä ensin neuvolassa jonne oli sattumalta sille aamulle aika, mutta he sentään kysyivät, miten pärjään. Hyvinhän minä, kaksinkerroin tuolilla tukka lattialla. Puoli tuntia supistuksissa pelkääjän paikalla Turkuun sai tajuamaan jotain siitä, mitä kokee ihminen, joka laitetaan synnyttämään kuollut lapsi.
Tyksissä tuntui, ettei tilanne voinut ketään vähempää kiinnostaa. Sain kipulääkettä vasta lääkäriltä jonotettuani iäisyyden vuoroani. Sängyn sain alle, kun mies kävi ilmoittamassa että tarvitsisin sellaisen. Koin, että lehmäkin olisi saanut paljon enemmän huomiota asialleen.
Jokainen voisi miettiä hiukan, miten laaja tämä ongelma on sen sijaan että mietitään typeryyksiä ja kaavamaisuuksia. Tuolta jostain teini-iästä asti viimeistään. Ei sitten täällä tarvitsisi kinata niin paljon.
Ennen kuin keskenmenossa kohtelu muuttuu on turha paasata aborteista yhtään mitään, saati sitten hymistellä elämän pyhyyttä. Ei pitäisi olla kenenkään etu, että naisia kohdellaan koko ajan niin huonosti terveydenhuollossa.
Kommentit (7)
Erikoissiraanhoidossa ei ymmärretä ihmisen psyykkistä puolta ollenkaan. Henkisesti ihmiset jätetään heitteille, joitain poikkeuksia toki on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voisitko briiffata, olin tunnin pois palstalta?
Niin siis, joku oli kirjoittavinaan jotain sekavaa pohdintaa siitä, onko sikiö lapsi, kun kaveri on tuoreeltaan kokenut keskenmenon. Vaikutti siltä, että tosiasiassa oli tarkoitus kiertoteitse tehdä aborttipropagandaa keksityn aloituksen kautta. Syntyi yleinen kaaos kun jotkut intoutuivat vastailemaan a-aiheeseen ja toiset suuttuivat, että tullaan kaverin tilanteella tänne hekumoimaan.
Jokainen kirjoitti omiaan niin ettei saanut lopultakaan tolkkua, kenen keskenmeno tapahtui missäkin vaiheessa, aapeen kaverin vaiko kommentoijan. Mutta kun heittäydyttiin hysteeriksiksi niin jotenkin itse aiheesta tuli tarve ottaa härkää sarvista, koska tuntuu että hyssyttelykään ei sinänsä auta meitä miettimään, miten keskenmenoon pitäisi suhtautua. Ja että aiheesta itsessään pitää puhua vaikkei varmasti sillä tavalla kuin siinä keskustelussa.
Ja seurauksena kaikki kärsivät. Ihmiset eivät osaa suhtautua. Itse sain kaverin kaverilta kortin tuolloin jossa toivotettiin voimia, ei muuta. Olen siitä edelleen kiitollinen. Jokainen voisi miettiä, miten toimisivat fiksummin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisitko briiffata, olin tunnin pois palstalta?
Niin siis, joku oli kirjoittavinaan jotain sekavaa pohdintaa siitä, onko sikiö lapsi, kun kaveri on tuoreeltaan kokenut keskenmenon. Vaikutti siltä, että tosiasiassa oli tarkoitus kiertoteitse tehdä aborttipropagandaa keksityn aloituksen kautta. Syntyi yleinen kaaos kun jotkut intoutuivat vastailemaan a-aiheeseen ja toiset suuttuivat, että tullaan kaverin tilanteella tänne hekumoimaan.
Jokainen kirjoitti omiaan niin ettei saanut lopultakaan tolkkua, kenen keskenmeno tapahtui missäkin vaiheessa, aapeen kaverin vaiko kommentoijan. Mutta kun heittäydyttiin hysteeriksiksi niin jotenkin itse aiheesta tuli tarve ottaa härkää sarvista, koska tuntuu että hyssyttelykään ei sinänsä auta meitä miettimään, miten keskenmenoon pitäisi suhtautua. Ja että aiheesta itsessään pitää puhua vaikkei varmasti sillä tavalla kuin siinä keskustelussa.
Ja seurauksena kaikki kärsivät. Ihmiset eivät osaa suhtautua. Itse sain kaverin kaverilta kortin tuolloin jossa toivotettiin voimia, ei muuta. Olen siitä edelleen kiitollinen. Jokainen voisi miettiä, miten toimisivat fiksummin.
Niin, ihmiset kokevat asian hyvin eri tavoin. Itse en edes kertonut keskenmenosta, enkä olisi kaivannut huomiota joka tapauksessa. Ei ole mitään yleispätevää tapaa toimia, kun se jotakuta ärsyttää joka tapauksessa.
Vierailija kirjoitti:
Kaikkia keskenmeno ei hötkäytä. Itse olin vain ärsyyntynyt ylitsevuotavasta empatiasta.
Niin, tilanteet vaihtelevat, jotkut ovat helpottuneita koska eivät oikeastaan halunneetkaan lasta, toiset eivät luonteeltaan viihdy huomion kohteena, kolmannet eivät itsekään pysty käsittelemään asiaa ja neljännet kokevat asian odotettavissa olevana vastoinkäymisenä.
Minä olin nelissäkymmenissä ja oletin, etten enää onnistu raskaaksi tulemaankaan. Menetys oli sokki. Nykyisin olen äiti enkä enää asiaa juurikaan muistele, mutta mietin usein miten paljon tuolloiset tapahtumat vaivaisivat jos se olisi jäänyt ainoaksi mahdollisuudekseni.
Monet varmaankin jättäytyvät keskenmenouutisten tullen taka-alalle juuri tästä syystä, koska eivät voi tietää millä mielellä toinen uutiseen suhtautuu. Kyllähän siinä vaaditaan aika kehittynyttä empatiavaistoa että osaa mukauttaa toimintansa tilanteeseen sen mukaan, niin moni mieluummin väistelee.
Useimmat taitavat kuitenkin kokea yksinäisyyttä tilanteessa, jossa toisille ei joko uskalla kertoa tai on kertonut ja toiset eivät tiedä miten olisivat.
Minäkin ajattelin, ettei sikiö ollut elinkelpoinen ja siksi keskenmeno ja parempi niin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikkia keskenmeno ei hötkäytä. Itse olin vain ärsyyntynyt ylitsevuotavasta empatiasta.
Niin, tilanteet vaihtelevat, jotkut ovat helpottuneita koska eivät oikeastaan halunneetkaan lasta, toiset eivät luonteeltaan viihdy huomion kohteena, kolmannet eivät itsekään pysty käsittelemään asiaa ja neljännet kokevat asian odotettavissa olevana vastoinkäymisenä.
Minä olin nelissäkymmenissä ja oletin, etten enää onnistu raskaaksi tulemaankaan. Menetys oli sokki. Nykyisin olen äiti enkä enää asiaa juurikaan muistele, mutta mietin usein miten paljon tuolloiset tapahtumat vaivaisivat jos se olisi jäänyt ainoaksi mahdollisuudekseni.
Monet varmaankin jättäytyvät keskenmenouutisten tullen taka-alalle juuri tästä syystä, koska eivät voi tietää millä mielellä toinen uutiseen suhtautuu. Kyllähän siinä vaaditaan aika kehittynyttä empatiavaistoa että osaa mukauttaa toimintansa tilanteeseen sen mukaan, niin moni mieluummin väistelee.
Useimmat taitavat kuitenkin kokea yksinäisyyttä tilanteessa, jossa toisille ei joko uskalla kertoa tai on kertonut ja toiset eivät tiedä miten olisivat.
Minulla samanlainen tarina. Nelikymppisenä yllätysraskaus, keskenmeno rv 13. Ei tuntunut missään. Vasta toisen raskauden edettyä yli puolivälin aloin ajatella ekaa keskenmenoa. Ilman sitä tuskin olisin käsitellyt ekaakaan raskautta millään tavoin. Voin mennä vaikka torille esitelmöimään asiasta, mutta edelleenkään en kaipaa asiaan liittyen keskustelua tai myötätuntoa. Mutta en minäkään tiedä kuinka jonkun toisen keskenmeno pitäisi ottaa. Varmaan kertoisin oman kokemukseni. (Faktat, en tunnepuolta.)
Alue: Aihe vapaa
Voisitko briiffata, olin tunnin pois palstalta?