Hei sinä lupiinivapaaehtoinen!
Kiitos ihanasta ajatuksestasi osallistua vieraslajitalkoisiin omalla vapaa-ajallasi. Ikävä kyllä teet vain enemmän vahinkoa aikaan, koska jätät katkotut lupiinit tielle. Lupiinit pitää aina pussittaa, koska niiden siemenkodat kehittyvät myös maahan jätettynä. Ilman nurmikon tai vastaavan suojaa siemenet lähtevät lentoon ja leviävät vielä pahemmin kuin poistamattomina, jolloin edes osa siemenistä sitoutuu samalle kasvupaikalle ruohikon sekaan.
Jos keräät lupiinia, niin kerääthän sitä vain silloin kun sinulla on pussi mukana, kiitos!
Kommentit (9)
Palsami on se, jonka saa jättää maahan kuivumaan.
Jos lupiinin katkaisee ennen kukintaa tai kukinnan ollessa parhaimmillaan, se ei todellakaan ehdi siementää vaikka sen jättäisikin maahan :)
niittykasvit ja niillä elävät hyönteiset joutuvat väistymään pientareilta. Se myös kilpailee pölyttäjistä alkuperäisten kasvien kanssa. Lupiinien siitepölyn sisältämä myrkyllinen alkaloidi, lupaniini, voi haitata kimalaisten lisääntymistä.
Komealupiini vaikuttaa paikallisiin päiväperhospopulaatioihin, koska se ei kelpaa toukille eikä aikuisille ravintokasviksi. Lisäksi komealupiinin on havaittu vähentävän hyönteisten kokonaismäärää ja vaikuttavan negatiivisesti erityisesti kovakuoriaisiin, kaksisiipisiin, perhosiin ja muurahaisiin.
Lupiini kukat voi jättää jos leikkaa ne ennen kuin on yhtään siemenkotaa valmiina
Vierailija kirjoitti:
Jos lupiinin katkaisee ennen kukintaa tai kukinnan ollessa parhaimmillaan, se ei todellakaan ehdi siementää vaikka sen jättäisikin maahan :)
Tuo tietämätön ikävä kyllä jättää siemenkodat pitkin avoimia väyliä.
"Kaikki siemeniä sisältävät komealupiinin kukinnot ja muut kasvijätteet on hävitettävä huolellisesti esimerkiksi laittamalla ne kaksinkertaisessa jätesäkissä polttokelpoiseen sekajätteeseen."
Minä taas kerään lupiinin siemenet ja kylvän niitä
Ei tuo ruttojuurikaan kovin kaunis ole.
Vierailija kirjoitti:
Minä taas kerään lupiinin siemenet ja kylvän niitä
Sinähän vekkuli kaveri olet
https://cdon.fi/kodit-ja-puutarhat/last-chance-seeds-big-pack-wonderful…
Tuolta saa ostettua siemenpakkauksia, helppo kylvää kaikkialle. Pelastaa lupiinit!