Aina mä yritän noita luomukeinoja muurahaisten karkottamiseen ja lopulta päädyn kuitenkin ostamaan myrkkyjä
Ei ne vaan toimi. Nytkin on toista viikkoa ollut kanelia niiden reitillä la trafiikki sen kun lisääntyy. Aika ostaa kunnon myrkyt.
Kommentit (5)
Lapsuuden kodissa sisään tuli sellaisia pieniä mustia muurahaisia. Keittiössä niitä oli jääkaappia ja pakastinta lukuunottamatta kaikkialla. Äiti koetti säilyttää pullat hellan uunissa (kylmässä) mutta sinnekin ne tukki.
Sitten otettiin kaikki keittiönkaapit irti ja tukittiin lattian ja seinän välistä niiden kulkureitit sisään. Muurahaiset loppuivat sisältä kokonaan.
Meillä on pihalla monenlaisia muurahaisia. En häädä niitä pois koska käärmeet ja punkit eivät viihdy muurahaisten seurassa. Eli mielummin siedän pihalla muurahaisia kuin esim punkkeja.
Kekomuurahaiset saa muuttamaan, kun iskee syksyllä rautakangen keon keskelle syvään. Niille tulee niin kylmä talvi, että muuttavat seuraavana kesänä.
Kylvä karkeaa suolaa niiden asuinpaikoille.
Ei ne toimi, eikä toimi täysin myrkytkään. Vuosikausia minäkin tappelin muurahaisten kanssa tontilla, ja aina löytyi uusia pesäkoloja sieltä täältä (siis maamuurahaisia, ei kekomuurahaisia). Myrkyn kanssa kuljin vuodesta toiseen ja silti vain aina jossain oli uusi esiintymä. Taitaa näiden verkostot olla niin suuria tuolla maan alla, että jos yhden kohdan myrkyttää, se myrkky ei mene täysin pesään asti vaan muurahaiset tekevät sitten toisen sisäänkäynnin.