en tunne rakkautta kumppaniani kohtaan -missä vika?
Olemme olleet yhdessä nykyisen mieheni (emme ole aviossa) kanssa 3 vuotta. En ole koko aikana tuntenut rakkautta häntä kohtaan. Alkuhuuma oli ja meni ja silloinkin tunsin vain...noh, jotain muuta kuin rakkautta. Edellisen kumppanini kanssa olin 4 vuotta ja silloinkaan en koko aikana kyennyt sanomaan hänelle että rakastan.
Voiko vika enää olla vain siinä että miehet ovat "vääriä" minulle? Olen näiden kahden tyypin välillä sinkkuna ollessa deittaillut jonkin verran, mutta päädyin itse katkaisemaan kaikki "suhteet", tai miksi niitä nyt voisi sanoa kun ollaan muutama kerta nähty ja ei vain herää mitään mielenkiintoa.
Ennen näitä kahta useamman vuoden suhdetta olin yhdessä 4 vuotta miehen kanssa, jonka kanssa halusin kaiken. Olin aivan umpirakastunut häneen ja hän oli mielestäni älykkäin, komein, ja kaikin puolin upein mies jota olin koskaan tavannut. Tuo suhde päättyi siihen, että mies petti minua ja jo ennen sitä oli paljon henkistä väkivaltaa ja epävakautta. Minussa oli myös syytä eroon, en ollut vielä kasvanut tarpeeksi jotta olisin ollut "valmis" kaikkeen mitä kohtasimme.
Nyt mietinkin, että olenko jotenkin henkisesti "vioittunut" tuosta vanhasta suhteesta ja en vain osaa enää rakastaa ketään vai tyydynkö vain suhteissani? Mistä sen tietää?
Kommentit (4)
Mutta onko oikeasti niin, että vaikkapa kymmeneen tai 15 vuoteen ei tapaa ketään joka kolahtaisi ja sitten - BOOM!
Alan kuitenkin olla jo sen ikäinen että jos vaikkapa lapsia haluaa hankkia, niin ei ole kauheasti aikaa (toki tämä ei ole syy olla suhteessa jossa ei tunne oloaan hyväksi)
Olen jopa miettinyt että olenko sittenkin lesbo, kun molemmissa viimeisimmässä pitkässä suhteessa seksihaluni ovat kadonneet hyvin nopeasti. Ja olen muutenkin jotenkin "kyllästynyt" ja on tuntunut ettei suhde syvene (henkisellä puolella), vaikka toinen osapuoli on ollut täysin tyytyväinen. Oloni on kaikkiaan todella sekava: tuntuu että nykyinen mieheni on todella mukava, avulias ja välittää minusta ja minusta ei vain tunnu "miltään" vaikka kuinka yritän.
-ap
Psykologista apua. Miksi olet suhteessa, jos et kykene rakastamaan toista? Teet vain molemmille väärin.
You’re Just not that into him.