Raskausajan yksinäisyys

Odotamme puolisoni kanssa ensimmäistä lastamme. Olen nyt menossa rv 30. Jouduin hiljattain myös töistä pois sairaslomalle, josta jatkan suoraan äitiyslomalle. Koen raskauden olleen itselleni todella raskasta niin henkisesti kuin fyysisestikin. Asiat eivät ole menneet niinkuin strömsössä. Minulla ja vauvalla kaikki kuitenkin hyvin, joten en halua valittaa. Koen kuitenkin itseni niin hyvin yksinäiseksi. Puoliso pystyy elämään normaalia elämää. Liikkumaan, käymään paikoissa. Itse olen olen ollut sen verran kipeänä (selkä) etten ole kyennyt juuri mihinkään. En haluaisi vertailla. Puoliso tukee minua raskaudessa. Auttaa ja pitää hyvänä. Koen silti hieman katkeruutta sillä myös hän saa samalla lapsen kun pitää hauskaa elämällään ja minä joudun kärsimään. Tiesin etukäteen kyllä mihin ryhdyn ja lapsi on ollut toivottu. Kotona oloa on itsellä nyt useampi viikko takana ja alkaa tosissaan seinät kaatua päälle. Muutama ystävä on onneksi piipahdellut kylässä välillä. Kaikilla vaan tuntuu olevan kesällä kaikkea enkä sitten kehtaa seuraa itselleni. Ymmärrän myös etten omassa tilassani parasta seuraa myöskään ole. Tuntuu että oma elämä on tällä hetkellä pysähdyksissä ja se jatkuu vasta synnytyksen jälkeen, kun pystyy liikkumaan luonnossa ilman kipuja (tai nauttia liikunnasta ylipäätään)

Mitä kivaa voisi tehdä omassa kotona, yksin?