Puhuitteko isänne kanssa kuukautisista ja muusta?
Kommentit (17)
Isä osti kuukautisuojat meille tukusta, kolme tytärtä. Meillä oli kaksi isoa boxia tampooneita vaatehuoneessa. Minulle tuli kuukautishäiriö, vuosin vain ja lopulta kysyin isältä neuvoa. Isä soitti heti lääkärin. lääkäri taas passitti sairaalaan koska hemoglobiini oli niin alhainen.
Puhuin kyllä, koska äitiä ei ollut, eikä aluksi äitipuoltakaan. Isä hoiti homman kyllä tosi hyvin, osti siteet ja tamponit ja valisti aiheesta. Käyttäytyi huolehtivasti kun oli menkkakipuja, hankki minulle oman kauratyynyn ja toi kaupasta suklaata lohduttamaan.
En. Ensimmäinen kerta kun puhuimme mistään kuukautisiin/seksiin liittyvästä oli kun kerroin hänelle olevani raskaana
Ei. Tosin vanhempani erosivat hyvissä ajoin ennen kuin tuollaiset asiat tulivat ajankohtaisiksi ja äitini oli lähivanhempi, joten suurin osa kaikesta kasvatuksesta ja valistuksesta oli muutenkin äitini vastuulla.
En, isä tosin ei ole ollut melkein ollenkaan elämässäni sen jälkeen kun täytin 5.
Tästä palstasta on tosiaan tullut uusi Demi :/
En, sille tollolle en kertonut yhtään mistään muustakaan. Miksi edes hankki lapsia, kun ei lasten elämä voinut paskan vertaa kiinnostaa? Äidille kerroin, mutta ujona en muuta kuin että menkat alkoivat.
En oo kyllä isän kanssa aiheesta jutellut, vaikka tosi läheisiä ollaankin... Vaikka isä on ihan fiksu ihminen ja varmasti ymmärtänyt jo aikaa sitten että tyttärellä on seksielämää, niin jotenkin senkin tunnustaminen että olen raskaana oli ekalla kerralla jotenkin hyvin noloa :) Sittemin kun lapsia on tullut lisää, ei siinäkään enää sen kummempaa. Sen kyllä kerroin isälle että olen menossa sterilisaatioon, ja senkin kun onneton toimenpide epäonnistui ja taas oli pulla uunissa :)
Perheessä 5 lasta. Vanhin poika ja loput tyttäriä :)
Isä se aina hoiti kaupassa käynnin ja sen verran tuli keskusteltua, että kerrottiin koska piti ostaa lisää siteitä ja tampooneja tai särkylääkkeitä ja suklaata.
En ikinä.
En kyllä puhunut äidinkään kanssa mistään intiimiasioista.
[quote author="Vierailija" time="01.07.2014 klo 07:31"]
En ikinä.
En kyllä puhunut äidinkään kanssa mistään intiimiasioista.
[/quote]
Samoin. Tabuja riitti perheessämme.
Olin nuorena eräässä perheessä ja tuntui sopimattomalta vaikka oli äiti joka puhui tyttären kanssa, vaikka kuinka hyvät välit. Ei muutkaan puhuneet.
En, enkä äidinkään. Kumpaakaan ei kiinnostanut eikä kiinnosta. Onneksi koulu valisti.
En puhu. Äidin kanssa kyllä seksistä ja muista intiimiasioista.