Onko täällä muita, jotka helle on muuttanut apaattiseksi?
Mitään ei jaksa lomallakaan tehdä, kun koko ajan on hellelukemat. Yöllä asunto ei viilenny, eikä kunnon lepoa saa. Koko ajan on tuskainen ja apaattinen olo, mikään ei huvita kun taivaalta porottaa paahtava aurinko. Säätiedotus näyttää samaa viikosta toiseen. Ja ei, en ole lihava.
Kommentit (9)
Täällä. Jopa mun lapsi on ihan uupunut jatkuvaan helteeseen. Hän on perusterve 6-vuotias.
Ei ihme kyllä, päinvastoin. Mut Helle uuvuttaa fyysisesti.
Kun olisi edes pari viileämpää päivää välissä, mutta ei. Koko ajan kuumuus.
Paskaa on. Jos uskaltautuu ulos, siellä on kymmenen paarmaa puremassa. Ja mulle tulee niistä puolikkaan munan kokoiset kuumottavat ja kutisevat paukamat.
Itse en saa tehtyä mitään päivällä, kun on liian lämmin. Iltaisin piristyn ja touhuan öisin. Saisi sataa, kun ärsyttää jatkuva kukkapenkkien kasteleminen.
Joo, täysi apatia päällä. Sitä on tosin ollut jo ennen helteitäkin, ilmeisesti jotakin vaihdevuosiin liittyvää. Apatia on mulle melko uusi tunne, vaikka olen ollut aikaisemmin masentunutkin. Sellainen olo, ettei pysty vaikuttamaan asioihin, eikä oikein jaksakaan. Liikuntaakaan ei pysty näillä helteillä harrastamaan, siitä sais ehkä jotakin iloa. Jätin alkoholin nyt kokonaan pois. Katotaan…
Olen yhtä apaattinen kuin yleensäkin.