Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

tuleeko kiellosta pitää kiinni, vaikka ei enää näkisikään kieltoa tarpeelliseksi

23.08.2006 |

mulla ei oo äitiys kovin hyvin tällä hetkellä hanskassa. poika on 2,5v ja vedättää minua usein kuus-nolla. sisälle tuleminen, nukahtaminen jne.



yks juttu, joka minulle ei ole luonnostaan selkeä: jos lapsi tekee asiaa x ja kiellän aluksi tuon tekemisen. lapsi jatkaa kiellosta huolimatta tekemistä ja huomaan itse, että ei siitä nyt olisikaan haittaa, vaikka lapsi niin tekisikin. onko haitallista, jos lapsen annan tehdä jotakin, vaikka aluksi kiellänkin? lähinnä kasvatuksen johdonmukaisuutta ajatellen? tai menetänkö sitä vähäisen auktoriteettini rippeenkin, jos sanon aluksi ' ei' ja sitten ' kyllä' .



asia x voi olla esim.

- risun heittäminen järviveteen

- löytämänsä tiivisteen pätkän tunkeminen seinärakoon

- ....





tuleeko siis kiellostaan pitää jääräpäisesti kiinni, vaikka ei itsekään näkisi kieltoa enää tarpeellisena? onko jääräpäisyys hyväksi, jos haluaa vahvistaa omaa auktoriteettiaan?

Kommentit (6)

Vierailija
1/6 |
23.08.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vaikea kysymys. Meidän 3v on niin tempperamenttinen, ettei joustoon ole varaa. Seuraavassa hetkessä kaikesta muustakin on hirumu kädenvääntö. Toisaalta vanhemman (5v) kanssa olen antanut välillä periksi, kun on yhdessä mietitty asiaa. Välillä myönnän hänelle, että äiti oli ajattelematon...

Vierailija
2/6 |
23.08.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meillä on pääsäännöt jotka on aina ja pysyy. Joitain asioita ei tehdä koskaan, ei vaikka mikä olisi. Sitten on asioita joita saa tehdä ja asioita joita saa tehdä joskus.



Mitä pienempi lapsi, sen tärkeämpää että ollaan suht johdonmukasia mutta eihän maailma sillä tavalla toimi ja minä yritän jo aika pienestä pitäen lapsille opettaa että yhdessä paikassa ehkä saa tehdä jotakin mitä toisessa ei, joskus joku asia on ok, joskus ei. Kiellotkin vaihtelevat iän myötä, vaikka 1-vuotias ei saa räplätä cd-levyjä niin 2-3 -vuotias voi niitä jo käsitellä. Eihän sellanen periaate toimi että mikä on joskus kielletty on aina kielletty, siis kaikkien asioiden kanssa. Toki esim tulella leikkiminen on AINA kiellettyä, vieraiden ihmisten kyytiin meneminen on AINA kiellettyä.

Mutta esim käsillä syönti on kiellettyä vanhemmilta lapsilta mutta ei kuopukselta.



Sitten minusta ei ole mitään pahaa että lapsi oppii että joskus voi luovuttaa, asioista voi neuvotella. Eli jos ensin kiellän jotakin ajattelematta, esim lapsi haluaa jonkun tietyn tyynyn, jota en jaksa hakea. Kuitenkin saatan hetken päästä myöntyä tähän jos selitän lapselle miksi vaihdoin kantaani ja jos tyyny tuntuu olevan hänelle erityisen tärkeä. Minusta huomaa sitten heti jos lapsi rupeaa pompottamaan vanhempiaan ja se on sitten eri asia. Lapsi oppii pienenä jo että kompomissejä voi ja pitää osata tehdä, myös aikuisten.



Yksi tärkeä mistä olen yrittänyt pitää kiinni on että huutamalla ja karjumalla minua ei saa muuttamaan kantaani. En missään nimessä halua että lapset oppivat että kun tarpeeksi kauan jankkaa ja kitisee niin saa mitä haluaa!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/6 |
23.08.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Itselläni on jatkuva projekti sen opettelemisessa, että mietin ennen kuin päästän suustani ulos asioita, joita saatan katua. Tämä koskee myös lapsen kieltämistä. Liian usein kieltäminen " jää päälle" . Eli tulee kiellettyä sellaisiakin asioita, joiden tekemisestä ei ole mitään haittaa tai vaaraa. Niin tärkeää kuin johdonmukaisuus ja pitkäjänteisyys lapsen kasvatuksessa onkin, niin kieltämättä olen sitä mieltä, että lapselle tekee hyvää nähdä myös se, etteivät aikuisetkaan ole ihan aina oikeassa. Etenkään, jos kieltoihin ei ole mitään järkevää perustelua. En toki halua lapsestani kasvavan tahdotonta sätkynukkea. Haluan että hän oppii ajattelemaan myös itse, vaikka se tarkoittaisi sitä, että hän huomaa minunkin töppäilyni. Ihan pienimpien kohdallahan tämä ei toimi, mutta tuollaisen pari-kolmivuotiaan kanssa voi jo joistakin asioista neuvotellakin. Lapselle on varmasti hyväksi myös se, että hänkin saa välillä tahtonsa läpi joissakin asioissa (ei kuitenkaan kiukuttelemalla). Se on sitten vanhemman harkinnan alla, mitkä sellaisia asioita ovat.

Vierailija
4/6 |
23.08.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

vanhempaa.

En itse pidä jääräpäisesti kaikesta kieltämästäni kiinni muuta kuin sillä hetkellä kun sen kiellän. Sitten kun huomaan, että olipa tuokin nyt tyhmää kieltää voin sallia asian esim. seuraavana päivänä. Heti perään en anna lupaa.



Yritän kyllä sanoa lapselle usein, että odota, katsotaan onko siinä mitään vaarallista yms.

Tuo odota-sana onkin tätä nykyä aika tarpeellinen. Lapsi pysähtyy (jos pysähtyy) tai lopettaa tekemisensä hetkeksi, jolloin hitaalle äitimuorillekin on jo ehtinyt muodostua kuva tilanteesta. ( :

Sitten joko kiellän tai myönnän.

Vierailija
5/6 |
23.08.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

mietin itsekin tätä päivittäin.

Olen yrittänyt muuttaa sitä, etten kieltäisi rutiinilla kaikkea, minkä tekemistä en toivo. Pitäisi kieltää vain ne asiat, joita ei salli.

Sitten olen yrittänyt ilmaista itseäni monipuolisemmin. Esim. " Äiti ei jaksa(is) hakea sitä" on lievempi (ja totuudenmukaisempi!) kuin " Et saa" . " Älä viitti" ilmaisee enemmän sitä, että toiminta on vähän hönttiä, kuin sitä, että se olisi yksiselitteisesti kiellettyä.

Oon ihan hirmu nopea kieltämään (kaiken kivan), niin että vaikka miten yritän, niin jäljelle jää silti ihan kiva tukku asioita, joiden kieltämisestä pidän kiinni, vaikka en pystyisi kotioikeudessa niitä perustelemaan.

Vierailija
6/6 |
23.08.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jossakin lastenkasvatusoppaassa (muistaakseni " Pahalla päällä. Kuinka autan pientä känkkäränkkää" ) neuvottiin, että jos mielesi tekee antaa periksi tai jos huomaat, että kieltosi ei olekaan järkevä tai välttämätön, anna mahdollisimman nopeasti periksi. Sen vuoksi nopeasti, jottei lapsi opi, että mankumalla tai riittävän pitkään huutamalla saa tahtonsa lopulta läpi. Minusta tuo on ollut ihan toimiva juttu!