Miksi jotkut aikuiset reagoivat kipuun itkemällä?

[quote author="Vierailija" time="26.06.2014 klo 13:16"]

Minulta murtui neljä selkänikamaa syövän vuoksi. Murtumien vuoksi elimistöni iski kivuliaita sähköiskuja viiden iskun sarjoina useita kertoja päivässä. Itken aniharvoin, mutta kyseiset lamauttavat sähköiskut nostivat kyyneleet silmiini.

Kunnon ihminen olisi tietenkin todennut jämäkästi, ettei tällainen tunnu yhtään miltään.

[/quote]

Kunnon ihminen olisi todennut niinkuin anoppini.

Eivät ne kivut ole todellisia, niistä ei vaan pidä välittää :D

Normaalia että kovasta kivusta nousee vedet silmiin, mutta onko se itkua sitten? Itkeminen on minusta enemmän tunneperäinen seikka, kivun kyyneleet selkeästi fysiologinen asia.

[quote author="Vierailija" time="26.06.2014 klo 12:27"]

Jos esim. kaatuu ja lyö päänsä, alkaa itkemään kuin pieni lapsi. Ei minusta ole mitenkään normaalin ihmisen reaktio, jotain pitää olla taustalla tuollaisessa.

[/quote]

Mitä se sinulle kuuluu, jos joku reagoi kipuun itkemällä?

Jos itkun kuuleminen vitu**ttaa, niin kaipaamasi taustatieto on, että sinulla on vielä pitkä matka siihen elämänvaiheeseen jossa lapsenhankinta tulee ajankohtaiseksi.

Jos sinulla jostain kumman syystä on lapsi/lapsia, niin olisitko ystävällinen ja soittaisit lastensuojeluun nyt heti ja kerrot heillre tilanteen.

[quote author="Vierailija" time="26.06.2014 klo 12:40"]

Normaalisti en itke kivusta, mutta synnytyksessä ponnistusvaiheessa itkin kyllä, kun teki niin kipeää. Viimeisellä ponnistuksella myös huusin hallitsemattomasti suoraa huutoa, vaikken muuten koskaan niin tee. Vissiin tarpeeksi kova kipu saa ihmisen tekemään asioita, jotka eivät muuten ole luontevia.

[/quote]

Mulla oli omituinen reaktio, en pystynyt itkemään enkä päästämään äännähdystäkään kun supitukset sattuivat julmetusti ennen epiduraalia. Voihkin kyllä hiljaa. Oli äärettömän yksinäinen olo, ihan kuin olisin ollut kaiken avun ulottumattomissa ja kuolemassa kipuun. Hirveä tunne joka onneksi helpotti sitten.

Mutta ihmettelen miksen pystynyt huutamaan, luulisi sen olevan luonnollinen reaktio?

[quote author="Vierailija" time="26.06.2014 klo 13:23"]

Mitä se sinulle kuuluu, jos joku reagoi kipuun itkemällä?[/quote]

Ihmisillä on tapana yrittää nostaa itsensä jalustalle muiden kustannuksella.

Multa murtu häntäluu pulkkamäessä ja koski aivan h****sti. Kyllä siinä kyyneleet tuli silmiin, ei voinu minkään. Miusta itkemisessä ei oo mitään lapsellista, normaali tunnereaktio.

Onko sulta ikinä esim. murtunut käsi? Ei varmaan, mutta varmaa on, että jos kipu on kova, niin ne kyyneleet on ihan vaistomainen reaktio.

Saahan sitä ihmetellä.

Minä kyllä itken, jos yllättäen talvella vaikka liukastun ja kaadun. Se tulee siitä säikähdyksestä.

Mutta sydänsuruja en yleensä itke. Pitäisikö minun nyt epäillä, että jokainen aikuinen, joka itkee rakkaushuolien takia, on epänormaali ja lapsenomainen, koska itse en ole tehnyt niin. En taida kuitenkaan uskaltaa. Vannomatta paras, voi vielä joutua muuttamaan tapojaan.

Minä itken kun itkettää, ellei tilanne sitten ole semmoinen ettei kerta kaikkiaan sovi ja itkua on mahdollista pidätellä. Mutta kivusta itken jos itkettää, se ihan tutkimusten mukaan helpottaa kiputuntemuksia. Toisinaan esim. menkkakivut on mulla menkkojen alkupäivänä niin kovia että käyn välillä töistäkin vessassa itkemässä, niin sitten on taas helpompi jatkaa.

minullakin silmät valskaa alituiseen, kirjaa lukiessa, elokuvaa katsoessa, kun kaverilla on surullisia uutisia, ai niin ja jos itsellä on suru tai sattuu. Outoa, minussa on varmaan joku vika.

[quote author="Vierailija" time="26.06.2014 klo 13:15"]

Kannattaisi itkeä.

Itku on terveydelle hyväksi. Se mm. lievittää kipua, lievittää sairauden oireita ja vapauttaa mielihyvähormonia.

http://www.mtv.fi/lifestyle/koti/artikkeli/ala-saastele-kyynelia-ne-ovat-hyvaksi-terveydelle/3202612

[/quote]

Mulla on aina aivan jumalattoman huono olo itkemisen jälkeen. Ei, se ei paranna mieltä, lieviä kipua tai tee mitään muutakaan "positiivista" minulla, vaan itkemisen jälkeen minun on mentävä oksentamaan, enkä voi syödä loppupäivänä mitään.

Arvata saattaa, että pidättelen itkua vaikka henki olisi kiinni siitä itkemisestä. Myös päänsärky, minkä itkeminen minulla laukaisee, on jotain niin hirveää, että en todellakaan ala vollottamaan vaikka mieli tekisikin. 

Paradoksaalista tässä on se, että olen todella itkuherkkä ihminen.. 

Ei, tämä ei ollut mikään "lälläslää kun mä en haluu itkee" vuodatus, vaan jostain syystä pidin tuota maikkarin juttua aika höpönä.

Kovassa kivussa kiroilen niin rumilla sanoilla kuin pystyn keksimään. Itken, jos joku ystävä kertoo läheisensä odottamattomasta kuolemasta tai sairastumisesta vakavasti, etenkin jos kysymyksessä on nuori ihminen. Äitini ja siskoni kuollessa, en sitten itkenytkään, en pystynyt. Varmaan shokkireaktio.

Mulla on taas hyvä olo itkemisen jälkeen!

Minulla on hyvä olo itkemisen jälkeen silloin jos se on ollut liikutusitkua.

Mutta jos se on itkua esim. siitä että masentaa tai elämä potkii päähän niin silloin on jälkikäteen paha olla, tulee fläsäreitä jonnekin lapsuuden itkukohtauksiin. Ja se pahan olon itku on eri "makuistakin". Onneksi en usein itke pahaa mieltä.

Koska se on luonnollinen tapa reagoida kipuun. Itku saa muut ihmiset reagoimaan parhaimmillaan auttamalla itkevää. Itku myös helpottaa stressin ja kivun tunnetta.