Lue keskustelun säännöt.
Avomiehen lapsen kanssa ongelma.
21.06.2014 |
Avomiehelläni on alle kouluikäinen lapsi, joka asustaa kanssamme pari päivää viikossa. Olen ollut lapsen elämässä mukana jo pari vuotta ja olemme tulleet toimeen erittäin hyvin, joskin pientä rajojen kokeilua on ollut.
Nyt lapsi on alkanut ärsyttämään minua. Tiedän, ettei syy ole lapsessa, vaan minussa ja yritän olla näyttämättä ärsytystäni lapselle, tosin välillä se tuntuu vaikealta.
Kysymys on siis kielestä. Lapsi on kaksikielinen ja meillä on yhteinen kieli, jolla kummatkin pystymme kommunikoimaan erittäin hyvin. Ongelmaksi muodostuu se toinen kieli, jota lapsi käyttää isänsä kanssa. Itse en tätä toista kieltä osaa, kun erittäin auttavasti ja koen siitä huonoa omaatuntoa. Kielellisesti en ole kovinkaan lahjakas ja koen huonommuutta, etten opi tätä toista kieltä, vaikka kaiken järjen mukaan minun olisi pitänyt se oppia jo aikoja sitten.
Lapsi siis ymmärtää, etten osaa tätä toista kieltä ja huomauttelee minulle asiasta tai välillä ihan kiusallaan puhuu minulle tätä toista kieltä ja sitten ilmoittaa, ainiin ethän sinä sitä osaa.
Jostain syystä tämä saa minut ärsyyntymään todella paljon. Tiedän, että suurin ongelma on huono itsetuntoni ja tämä kieli asia on minulle aika arka paikka. Uskomatonta on kuitenkin se kuinka, lapsen kommentointi voi tuntua niin pahalta ja todellakin yritän olla huomioimatta näitä kommentteja.
Lapsen isän kanssa keskusteleminen, ei ole auttanut, koska hänen mielestään lapsi on vain iässä, jossa yritetään ponkittää omaa osaamistaan.
Tämän kirjoituksen tarkoituksena oli vain päästä avautumaan asiasta ja
koittaa jaksaa huomiseen saakka järkevänä ja turvallisena aikuisena.
Kommentit (8)
No meillä opetetaan lapsille, että toisten osaamattomuudesta tai omasta paremmuudesta toisiin nähden EI huomautella.
"Juoksen lujaa" = OK
"Osaan juosta lujempaa kuin sinä" = Ei OK
Mieti mitä teet omille kieliopinnnoille. Lienee selvää, että isän ja lapsen tulee saada puhua omaa kieltään, myös muiden läsnäollessa. Muuten kieli kuihtuu. Olen huomannut tämän ruotsinkielisissä ystävissä, joilla suomenkielinen puoliso.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Anna olla ja olkaa niinkuin ennenkin, älä pulttaa turhista ja tee ongelmia asioista, joista ei ongelmia ole. Eikä sinun tarvitse alkaa sitä kieltä opiskelemaan tietenkään, pärjäät muutenkin. Jos lapsi puhuu isänsä kanssa niin hyvä, puhukoot vaikka kiinaa jos asia ei sinun kommenttia kaipaa. Jos taas olette kolmisteen ja puhutte yhdessä, on kieli luonnollisesti teille kaikille yhteinen.
Kiitos vastauksista. Hyvä, tietää, että lapsen kehitysvaiheeseen kuuluu nostaa omaa osaamistaan esille ja edelleen yritän olla reagoimatta asiaan.
Ehkä suurimpana ongelmana on kuitenkin, se itse kieli. En tietenkään voi vaatia, etteivät isä ja poika saa puhua keskenään äidinkieltänsä. He puhuvat sitä myös keskenään, kun olen paikalla ja välillä tunnen itseni aika ulkopuoliseksi ja tyhmäksi.
Tämä kieliongelma onkin se suurin ongelma ja ehkä lapsen huomauttelu asiasta saa minut ärsyyntymään lapseen.
Mitä, jos lähtisit selvittämään tilannetta toiselta kantilta:
Olisiko kiva idea, jos ehdottaisit lapselle, että hänpä voisi sinua opettaa sitä vähän puhumaan? Näin lapselta voisi jäädä pois nuo pienet piikittelyt ja välinne voisivat hieman lähentyäkin? Voisitte itseasiassa pitää ihan hauskaa kielen parissa ja pyytää lasta opettamaan sinulle vaikka todella hassujakin lausahduksia? :)
Lisäksi sinullekin voi tulla tunne, että olet mukana lapsen ja isän yhteisessä kielessä, etkä tuntisi oloa välttämättä niin ulkopuoliseksi, kun lapsi ja isä sitä keskenään puhuu?
- 6
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsen kielelliselle kehitykselle on tärkeää, että hän saa puhua isänsä kanssa yhteistä kieltä ja sinun kanssasi suomea, ei siis sinun heikkoa "isänkieltäsi". Vain siten lapsi oppii sekä suomen että toisen kielen kunnolla.
Eli sanot lapselle iloisesti, että enpä osaakaan arabiaa, mutta ei se haittaa, koska sinä osaat suomea.
jälleen kerran kiitoksia kaikille rohkaisevista vastauksista. Ymmärrän nyt, ettei ongelma ole lapsen kanssa ja lapsen oman osaamisen korostaminen kuuluu kehitykseen.
Ongelma onkin minulla kielen kanssa, koska olen väsynyt kokemaan ulkopuolisuuden tunnetta. Miehen vanhempien, sekä isovanhempien kanssa kommunikointi tuottaa ongelmia, ilman yhteistä kunnon kieltä.
Ehkä minun pitäisi kysellä ihmisiltä, miten he ovat selvinneet vastaavassa tilanteessa ja miten se on vaikuttanut perhe-elämään. Suhteessa itsessään ei ole muuta ongelmaa, kun se kieli, minulle. Miehen mielestä minä teen asiasta liian suuren numeron.
Kieltämättä mietityttää, jos saamme yhteisen lapsen, miten sitten? Voiko perhe-elämä olla mitenkään sujuvaa, kun kaikki muut puhuvat yhdessä kieltä, jota en ymmärrä.
Välillä tekisi mieli muuttaa Suomeen ja etsiä se suomenkielisin paikkakunta ja pysytellä siellä loppu elämän.
No lapsen isä on oikeassa, että lapsi oönkittää omaa osaamista. Meillä esim. 4 vuotias tyttö usein pyytää värittämään, kun väritetään sitten yhdessä hän saattaa sanoa " mä väritän paremmin kun sää" monessa asiassa tulee tuo, " mä kyllä juoksen paremmin kun sä" en kyllä osaa tästä loukkantua ja tuskin osaisin tuosta kieliasiastakaan.