Voiko masentunut ihminen olla rakastunut?
Ihmetyttää, kun omien sanojensa mukaan yli puoli vuotta syvästä masennuksesta kärsinyt ihminen on tänä aikana ryhtynyt myös seurustelemaan vakavasti eli voisi olettaa hänen olevan rakastunut. Valehteleeko masennuksestaan?
Kommentit (20)
vai hänen oma arvionsa masennuksen syvyydestä. Jos diagn, ihmettelisin kovasti. Jos oma, niin liittyy varmaan siihen ettei ole kokenut suuria mielilan muutoksia aikaisemmin.
herkkyyttä,ruokahaluttomuutta,laihtumista
Kummasti vaan onnistuin rakastumaan ja 6 vuotta nyt oltu yhdessä.
Tällä henkilöllä on ollut aiemmin pahoja masennuskausia.
Olin lähinnä läheisriippuvainen. luulin rakastavani, mutta tervehtyneenä sitten tajusin että pelkäsin vain yksinoloa.
en todellakaan tullut mieleenkään katsella miehiä "sillä silmällä". Vaikka joku olisi päälle kävellyt, niin en olisi kiinnittänyt tähän mitään huomiota! Siksi tuntuu vaikealta tajuta, että miten joku masentuneena rakastuu... Tai siis sen vielä jotenkin tajuaa, mutta eikö masennuksen pitäisi sitten loppua siihen, eikä vaan jatkua?
Ap ihmettelee sitä, kun henkilö on yhä samanaikaisesti masentunut ja seurustelee vakavasti pahimpana masennuskautena tapaavansa henkilön kanssa. Eikä masennus ole kovin paljoa vähentynyt! Itse jotenkin ajattelisin, että silloin masennus poistuu. No, ehkä sitten ajattelen virheellisesti...
Tapailu/seurustelu on ollut jatkuvasti on/off -tilassa - suureksi osaksi hänen masennuksensa vuoksi. Yrittää parhaansa mutta masennus vie voimat viettää "tavallista" elämää.
mä olen masentunut enkä koe edes ihastuksen tunnetta :o kai tässäkin asiassa jokainen on yksilö?
Voihan sitä seurustella ilman tunne-elämää. Paneminen helpottaa mm. ahdistusta.
Masennuksessa on eri asteita! Lievä, keskivaikea ja vaikea. Vaikea alkaa olla sellainen että siinä on komerossa itkemässä mutta lievässä on yleensä aika toimintakykyinen. Ihan yksilöllistä tietty kanssa.
Itse olen seurustellut jo vuosia samalla sairastaen masennusta.
Masennus voi mennä myös vähän kausittain, on parempia ja huonompia kausia, joskus jaksaa vaikka käydä suihkussa ja joskus ei pääse ylös sängystä viikkoon.
Todella syvässäkin masennuksessa voi olla hyviä kausia jona ehtii vaikka rakastua. Kuvittelisin että sitten kun ei syö, ei nuku/nukkuu koko ajan, ei jaksa itkeä, ei liiku niin sitten ihmettelen jos jaksaa rakastua.
Ssri:t tukahduttaa seksuaalisuuden ja estää orgasmin. Siksi monikaan masentunut ei ihastu. Mutta itse olen ilman lääkitystä nytkin palavasti rakastunut. Suurin iloni.
Eli ei se masennus vaan be ssri-lääkkeet. Tosin moni masentunut ajattelee, ettei ole vastarakkauden arvoinen.
[quote author="Vierailija" time="09.07.2015 klo 22:32"]Ssri:t tukahduttaa seksuaalisuuden ja estää orgasmin. Siksi monikaan masentunut ei ihastu. Mutta itse olen ilman lääkitystä nytkin palavasti rakastunut. Suurin iloni.
Eli ei se masennus vaan be ssri-lääkkeet. Tosin moni masentunut ajattelee, ettei ole vastarakkauden arvoinen.
[/quote]
Ei ole totta! Jokaisella lääkkeet reagoi eri tavoin. Mulla ssri:t vuosia eikä kyllä oo näitä ongelmia...
Joo, siis joillekin vakava masennus tarkoittaa sitä että suree kaksi viikkoa kuollutta koiraansa. Lääketieteessä se on enemmänkin sitä, että makaa kuukausitolkulla lähinnä sängyssä, ei jaksa eikä ole kiinnostunut hygieniasta, ruoasta tai muista ihmisistä. Ainakin mä olen ollut tuommoinen diagnoosilla vakava masennus. Uskoisin että tämä henkilö on siis lievästi/ keskivaikeasti masentunut mutta luulee olevansa vakavasti masentunut.
Minulla oli obsessiivinen rakastuminen nettihenkilöön, jota en ollut tavannut, kun olin pahasti masentunut. Sain henkilön ajattelusta sekä älytöntä mielihyvää että hirveää kärsimystä. Se taisi olla aika psykoottista.
[quote author="Vierailija" time="09.07.2015 klo 22:36"]
Minulla oli obsessiivinen rakastuminen nettihenkilöön, jota en ollut tavannut, kun olin pahasti masentunut. Sain henkilön ajattelusta sekä älytöntä mielihyvää että hirveää kärsimystä. Se taisi olla aika psykoottista.
[/quote]
Tätä kesti muuten melkein 10 vuotta, joten ei tarvitse alapeukutella.
4 lisää! Olen itse siis lääkärin diagnoosilla ollut nyt keskivaikean-vaikean masennuksen väliä sahannut yhdeksän vuotta eli tiedän vähän kyllä mistä puhun! Jokainen on kuitenkin yksilö ja käy läpi sairautensa omalla tavallaan.
Vaikeassakin (en käynyt suihkussa, syönyt, en puhunut ihmisille, ymmärrätte varmaan kuvion..) masennuksessa olin järjettömän ihastunut yhteen tyyppiin.
Mulla toisaalta myös muita diagnooseja jotka vaikuttaa tunteiden voimakkuuteen, eli ehkä se oli mahdollista vain näillä "supervoimilla"
parantavasti...