Kärsitkö/oletko kärsinyt kovasta ahdistuneisuudesta?

Huimausta, epätodellista oloa, hengenahdistusta, hyperventilointia, itsetuhoisia ajatuksia, epätoivoa, tuskaisuutta, pelkotiloja, kauhukohtauksia, väkivaltaisia painajaisia jne. Elän "normaalia" elämää vain ja ainoastaan lääkitykseni avulla. Haluaisin aloittaa terapian uudelleen. 

18. En oikeastaan yritä muuttua muuta kuin tunteidenhallinta-asioissa sekä oman mielen hallinnassa. Muutoin yritän oppia hyväksymään itseni ja rakastamaan itseäni.

Ongelmani juontavat lapsuudesta. Perheessä oli alkoholismia, väkivaltaa, insestiä jne.

Paljon tsemppiä sulle!!!!!!!!!!!!!!!!!

Ap

Kiitos kiitos, samoin sinulle, ap! Kuulostat kivalta ihmiseltä. 

Minusta tuntuu, etten ole oma itseni niin kauan kuin häiriö vaivaa elämääni ja noita "ruumiista irtaantumisia" ja juuttumisia tulee. Haluan myös eroon säikähtelystä, säpsähtelystä ja epätoivoisesta yksin jäämisen pelosta, joka tulee varsinkin uniin. Näen ajoittain niin raastavia painajaisia, että miehen on herätettävä silittelemällä. Itken kuulemma unissani vaikka kuinka pitkään.

Tiedän olevani pohjimmiltani ihan tasapainoinen ja terve ihminen, mutta oireilen vain joitakin kokemuksiani. Samaa ovat sanoneet terapeutit ja psykiatri. Tiedän, että pääsen eroon kaikesta, kun en pidä liian kiirettä. Mieli korjaantuu hitaasti ja varmasti. Olen myös onnellinen siitä, että olen voinut kertoa miehelle ja hiukan jopa siskolle ja äidillekin siitä mitä elän läpi. Vuosikausien taakka rapisee vähitellen pois. mIes oaa kunnioittaa sitä, että jotkin asiat ovat yhä ihan liian vaikeita, mutta en kuitenkaan tarvitse mitään erityishuomiota missään. Muille asia ei kuulu, on yksityisyyttäni. 18

[quote author="Vierailija" time="15.06.2014 klo 10:46"]

Hieno teksti, 28. Tunnistin itseni monesta kohtaa. Joskus tosiaan tuntuu, ettei kestäisi olla olemassa. Minäkään en ole itsetuhoinen, mutta joskus sitä vaan kyllästyy siihen, ettei hallitse omaa mieltään.

Kaikkea hyvää sinulle!

Ap

[/quote]

No kiitos :) Olispa hienoa, ettei tarvitsis kirjoittaa noita.. Mutta jos (ja siis uskon,että) noista selviän, niin olen ehkä eheämpi, tosin muuttunut, siitä ei pääse mihinkään, ja voi olla että sukulaisilla on ihmettellemistä tai sulattelemista, kun en enää ole se sama ihminen. Varmasti tulee tuomitsemista, kun sitä on tullut jo nyt. Mutta jos aion jatkaa elämää, ja parantaa sitä, niin en voi muuta kuin opetella tuntemaan itseäni, panostaa siihen, että osaan vetää rrajat,olla jämäkkä,ja yksinkertaisesti jättää epäluotettavat ihmiset pois elämästä, oli ne sitten kuinka sukulaisia tahansa. Helposti sanottu, mutta vaikeammin toteutettu.... Olen jo nyt itsekäs (valiltettavan usein ihmiset käsittää sisäänpäinkääntyneisyyden itsekkyydesksi, mutta en voi sille nyt mitään,kun alkaa ahdistaa, niin yksin suojelukeino on vetäytyä, olla puhumatta, ja se sen takia, etten saa enempää arvostelua osakseni, sellaisilta vielä ketkä ei ole kokeneet tätä samaa, ja eivät todellakaan tiedä miten v-mäistä nämä ahdistukset on) ja vaikka mitä muuta. Kun vaan voisin siirtää nämä tunteet ja kokemukset toisiin ihmisiin, niin veikkaan että arvostelu loppuisi siihen.

No mutta, tsemppiä sinulle myös!!!!

"Tunne lukkosi- vapaudu tunteiden vallasta" Kimmo Takanen. Sukunimestä en ole varma.  Se on kuulemma hyvä kirja. En ole itse vielä lukenut.

ap kertoikin taustoistaan tai siitä onko jotain juttuja mitkä olisivat myötävaikuttaneet, että ahdistaa. Miten te muut, mitä teillä on taustalla? 

Tosi hölmösti muotoiltu kysymys, mutta kiinnostaisi kuulla.

[quote author="Vierailija" time="15.06.2014 klo 12:23"]

18 loikkaa myös jälleen paikalle. Luin juuri ap:n ajatuksia epävakaasta persoonallisuudesta ja googlasin määritelmiä. Tunnistan itsestäni kyllä monia sen piirteitä, mutta myös sellaista, joka ei päde lainkaan. Olen jokusen kerran kysynyt psykiatrilta/ terapeutilta mikä diagnoosini on. Sellaista ei kuulemma ole, en täytä minkään persoonallisuushäiriön kriteerejä, mutta piirteitä on useammasta. Ja että on" hankalaa piirtää mitään rajaa sille mikä on poikkeavaa ja mikä vain elämäntilanteen sanelemaa. Varsinainen persoonallisuushäiriö vaatii pysyvää poikkeavuutta".  Mielenkiintoista on kyllä, että ikävuodet voivat kyllä tuoda toipumista tai suoranaista "paranemista" häiriöstä, se kyllä voisi sopia kuvaan. En tiedä olisinko nuorempana oikeasti ollutkin helpommin leima otsassani.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Ep%C3%A4vakaa_persoonallisuus

http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00994

Ajatus varsinaisesta persoonalisuushäiriöstä on jotenkin tosi surullinen... Ehkä tekee ihan hyvää, ettei sellaista diagnoosia ole annettukaan. Tosaalta kysymyksesi sai pohtimaan asiaa niin paljon, että ostan varmaan tuon esille, kun terapia jatkuu syksyllä.

Joku oli huolissaan myös esim. Opamoxin käyttämisestä ahdistuspuuskiin. - Se ei ole käytössä mitenkään säännöllisesti, vaan esim. nyt kesällä hätävarana. Pyysin ja sain 30kpl reseptin sek unilääkkeeksi Tenoxin, ja vältän näiden käyttämistä viimeiseen asti. Samoin olen harvakseltaan pyytänyt ja saanut esim. Xanoria. Syön lääkeitä hyvin vähän, vain pyyhkäistäkseni oireen pois silloin kun on ehdottomasti pakko pysyä toimintakykyisenä esim. lapsen takia.

Mielenkiintoinen ketju, on kiva lukea muidenkin kokemuksia ja kuulumisia, vaikka aihe ei niin kevyt olekaan.

18

[/quote]

Sellainen persoonallisuushäiriö on kuin määrittelemätön pers.häiriö. eli siinä

on piirteitä kaikista/useammasta persoonallisuushäiriöstä. hyvä ja huono

puoli on siinä jos ei tiedä onko joku p.h. ja mikä se olisi. Jos on esim juuri tuo epävkaa,mikä minulla, siihen tarvitsee eri lääkkeen kuin mielialaa nostattava, tosin minulla on välillä sitäkin. Eli siinä tarvitsee tasottavaa lääkettä. Ja kun sen

p.h. tyypin tietää, silloin voi hakea oikean tyyppistä terapiaa (itsellä kävi niin, että sain joskus 2-suuntaisuus diagnoosin,ja reilu vuosi sitten tämän epävakaan, niin hain väärää terapiaa :( Eli jos olisin teinnyt jo aikoinaan, että onkin epävakaa, olisin hakenut sille tarkoitettuun terapiaan, ja kenties voisin nyt paremmin? No, turha jossitella.

mutta se etu siinä on, että hoito on enemmän räätälöidympää sinulle. Se haitta on, että itse lokeroin itseäni ja määrittelen tuon dagnoosin mukaan , ja niin taitaa läheiset tehdä myös :( Ei ymmärretä sitä, että minulla on ihan samanlainen oikeus pahoittaa mieli, kuin muilla ns.normaaleilla, eli sen piiikkiin pistetään asioita, että olen joku diagnoosi.

Ja en tarkoittanut tuomita, hyvä jos bentson käyttö on vähäistä, en toivo kenellekään vieroitusoireita, mitä niistä tulee :(

Kiitos samoin 18 :-)

Oot oikeessa, mielellä kestää aikaa korjaantua. Ne ruumiista irtautumisen tunteet ja oman itsensä tunteminen vieraaksi on tosi pelottavia fiiliksiä. Mulla on myös yksinjäämisen ja hylätyksitulemisen pelkoa.

Ootko lukenut epävakaasta persoonallisuushäiriöstä? En tarkota sulle diagnooseja jaella, mutta moni ongelma vois viitata siihen.

Ap

Lihasjännitystä/ nykimistä, tahaton oksentaminen kerran tai kaksi päivässä ruokailun jälkeen

[quote author="Vierailija" time="14.06.2014 klo 23:14"]

Lihasjännitystä/ nykimistä, tahaton oksentaminen kerran tai kaksi päivässä ruokailun jälkeen

[/quote]

Ainiin ja pahat painajaiset. Kaikkea en muista. Tästä on jo vuosia, onneksi.

[quote author="Vierailija" time="14.06.2014 klo 21:27"]

En vaikeasta, mutta elämää rajoittavia puuskia on ollut. Jään ajatuksissani jumittamaan epätoivoon, epäonnistumisen muistoihin, en osaa tehdä seuraavaa asiaa vaikka vain laittaakseni ruokaa. Kävelen eestaas kotona ja yritän saada kättä toimimaan, että pääsisin jumituksesta eroon. Henkeä ahdistaa niin että on pakko vetää koko ajan keuhkoja täyteen raikasta ilmaa. Pelkään siinä samalla, että olotila muuttuu epätodelliseksi dissosiaatio-/depersonalisaatiokohtaukseksi, niitä on ollut.

Pärjään ilman lääkitystä, mutta käyn kyllä terapiassa. Ahdistuksen taustalla on traumaperäinen stressihäiriö, olen siitä täällä joskus kertonutkin. Taustalla ei ole ongelmaa alkoholin kanssa, ahdistus pahenee yliväsymyksen takia. Myös jos juuri on käyty terapiassa läpi jotakin vaativaa asiaa. Hoidan kohtauksia oireen mukaisesti päivä kerrallaan; yöksi Tenox jos unet menevät. Päivällä Xanor tai Opamox. Ei muita lääkkeitä.

[/quote]

Täällä toinenkin epävakaa&läheisriippuvainen, ja tartuin noihin lääkkeisiin, siis siksi, kun minulta on tarkoitus lopettaa opamox. Olen ilmeisesti jäänyt koukkuun niihin :( jos en ota, tulee kauheat ahdikstukset,elämä on monella tavalla ylikuormittunut. Ja siis vieroitusoireet iskee. niinpä otan niitä säännöllisesti ja erittäin hitaasti vähennän. En halua olla besserwisser, mutta jos pystyt olemaan ilman opamxia,niin ole. pitkäaikainen käyttö ei enää tehoa, kuten alussa, ja kuten lääkkeelle on tarkoitus. (sain myös sellasen pitkävaikutteisen rauhottavan kuin Buspiron Actavis, toiselta nimeltä Anksilon, noita ei saisi käyttää pitkään yhdessä, mutta en pysty kauhean nopeasti (yksin) opamoxia lopettaa.

Mindfullness ja tietoisuus taidot on hyviä epävakaalle, ja radikaali hyväksyntä. Noita kannattaa googlettaa, itse kävin niitä psyk.polin ryhmässä läpi, mutta niitä löytyy netistä myös. Viheliäistä on elämä, en voi muuta sanoa. En tarkoita valittaa,vaan taistella eteenpäin (mitä koko elämä on ollut), jos joku ajattelee "ota itseäs niskasta kiinni". Koko ajan, pikkuhiljaa teen sitä. Koko elämän tarinaa en tähän pysty laittaa, mutta kaikki koettelemukset on kärjistynyt tähän tilanteeseen. En luovuta kuitenkaan. Tätä ei voi ymmärtää kuin sellaiset, ketkä kokenut saman, ja luulen , että ketkä tähän on vastanneet, ymmärtää.

Ja se ahdistus, sellanen epätodellinen olo "tää ei voi olla mun elämään, miten kaikki on mennyt näin?! Missä mun mennyt elämä,jolloin pystyin nauramaan,ja olemaa aika tyytyväinen?!" Ja pahimmillaan on pelko että jotain ihan kauheeta tulee tapahtumaan. Ikinä en ole satuttanut itseäni, en sekoile missään, minusta ei kuulemma näy nämä jutut ulkopuolelle, suku on akateemista ja fiksua (tunne-älyn hallinta onkin sitten jo toinen juttu), mutta minulla on parin viime vuoden aikana ollut sellaisia tuntemuksia, että haluaisin kadota. En voisi tehdä itselleni mitään,  enkä ole suunnitellut, mutta ajatuksena on, että jos kukaan ei jäisi kaipaamaan, niin haluasin kadota pois kärsimästä. Voi kuulostaa marttyyripuheelta sellaisen miellestä, kuka ei ole kokenut edes vakavaa masennusta. Mutta valitettavasti noi kaikki tunteet on minulle totta :( Vastasin tähän ketjuun, jos se auttaisi ns.terveitä vähän enemmän ymmärtämään mistä on kyse.

Hieno teksti, 28. Tunnistin itseni monesta kohtaa. Joskus tosiaan tuntuu, ettei kestäisi olla olemassa. Minäkään en ole itsetuhoinen, mutta joskus sitä vaan kyllästyy siihen, ettei hallitse omaa mieltään.

Kaikkea hyvää sinulle!

Ap

Täällä myös yksi ajoittain paniikkia saava ja ahdistunut nainen. Kohtauksia aloin saamaan puoli vuotta sitten öisin ja vastikään jokin laukaisi ne päivittäisiksi. Kohta menen emdr terapiaan ja lupailivat että muutamallä kerralla saadaan olo laukastua.. lääkkeet kaapissa ja joskus otan beerasalpaajia tai pamin.. mielelläni en.nyt aloin kokeilemaan mäkikuismaa ja odottelen muutaman viikon tehoaako.

Tunne, että on syöksymässä kuiluun, epätoivo, itsetuhoiset ajatukset, unettomuus, sydämen rytmihäiriöt, itkeminen. Liittyi siihen, että jouduin tekemään umpihullun kontrollifriikin työkaverin kanssa töitä, helpotti, kun lähdin pois, koska narsistipsykopaattia ei voi muuttaa. Nyt olen löytänyt uusia töitä ihanassa työpaikassa, jossa ihmisistä huolehditaan ja työkaverit ovat normaaleja ja mukavia. Ehdin jo unohtaa, että sellaisiakin on. Ahdistusoireet ovat poissa. Kannatti lähteä eikä yrittää sinnitellä.

Mindfulnessin säännöllinen harjoittaminen auttaa tätä ahdistunutta.

On ollut.

18 loikkaa myös jälleen paikalle. Luin juuri ap:n ajatuksia epävakaasta persoonallisuudesta ja googlasin määritelmiä. Tunnistan itsestäni kyllä monia sen piirteitä, mutta myös sellaista, joka ei päde lainkaan. Olen jokusen kerran kysynyt psykiatrilta/ terapeutilta mikä diagnoosini on. Sellaista ei kuulemma ole, en täytä minkään persoonallisuushäiriön kriteerejä, mutta piirteitä on useammasta. Ja että on" hankalaa piirtää mitään rajaa sille mikä on poikkeavaa ja mikä vain elämäntilanteen sanelemaa. Varsinainen persoonallisuushäiriö vaatii pysyvää poikkeavuutta".  Mielenkiintoista on kyllä, että ikävuodet voivat kyllä tuoda toipumista tai suoranaista "paranemista" häiriöstä, se kyllä voisi sopia kuvaan. En tiedä olisinko nuorempana oikeasti ollutkin helpommin leima otsassani.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Ep%C3%A4vakaa_persoonallisuus

http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00994

Ajatus varsinaisesta persoonalisuushäiriöstä on jotenkin tosi surullinen... Ehkä tekee ihan hyvää, ettei sellaista diagnoosia ole annettukaan. Tosaalta kysymyksesi sai pohtimaan asiaa niin paljon, että ostan varmaan tuon esille, kun terapia jatkuu syksyllä.

Joku oli huolissaan myös esim. Opamoxin käyttämisestä ahdistuspuuskiin. - Se ei ole käytössä mitenkään säännöllisesti, vaan esim. nyt kesällä hätävarana. Pyysin ja sain 30kpl reseptin sek unilääkkeeksi Tenoxin, ja vältän näiden käyttämistä viimeiseen asti. Samoin olen harvakseltaan pyytänyt ja saanut esim. Xanoria. Syön lääkeitä hyvin vähän, vain pyyhkäistäkseni oireen pois silloin kun on ehdottomasti pakko pysyä toimintakykyisenä esim. lapsen takia.

Mielenkiintoinen ketju, on kiva lukea muidenkin kokemuksia ja kuulumisia, vaikka aihe ei niin kevyt olekaan.

18