voiko mielestänne 13-vuotiaan jättää yöksi yksin kotiin?
jos vanhemmat tulevat ns iltamenoista yöllä kotiin. Kyseessä normaali perhe, kiltti 13v poika. Tästä vain eriävä mielipide äidillä ja isällä, olisi kiva kuulla muiden mielipiteitä.
Kommentit (23)
Mun mielestä se ei ole yötä yksin, jos vanhemmat ovat yöllä tulossa kotiin.
Mielestäni ei voi. Seuraa kotiin tai poika yöksi jonnekin. Oli luotettava ja rauhallinen tai ei.
Voi, mä olen ollut 10-vuotiaanakin öitä yksin. Ihan terve mustakin tuli.
Jos vanhemmat ovat yöllä tulossa kotiin, eihän teini ole kuin muutaman tunnin itsekseen. Hyvin voi.
Kyllä voi. Sen ikäinen pärjää kyllä
no kyse olisi eräästä iltaretkestä, josta paluu yhteiskyydillä klo 04.00 aamuyöstä. Sieltä ei pääse pois, eikä aiemmin kotiin, jos lapsella hätä. Kerran aiemmin tänä vuonna olimme teatterissa toisessa kaupungissa, puolenyön aikaan kotona, mutta silloinkin poika soitti ja kysyi koska tuutte. Ei hänellä hätää ollut, mutta halusi olla valveilla ja odottaa meitä. Halusin vain kuulla muiden mielipiteitä, miehen kanssa tästä tuli ns eriävä mielipide :)
Voi jos tietää ettei hän ala juomaan Karhu olutta.
Eikö olisi parempi mieli, jos pojalla olisi seuraa kotona? Mietit asiaa itsekin niin olisi varmaan kivempi lähteä juhliin
no, näin minä ajattelinkin (ap). Eipä ole vaaraa että poika alkaisi juomaan olutta tai muutakaan tyhmää tekemään, ei hän ole kiinnostunut sellaisesta. Lähinnä kyse on siitä, "uskaltaako" hän jäädä yksin.
Lapsi on vähän aikaa pieni. Yrittäkää hillitä yömenoja
no, just :). Kyllä me kuule näin on tehtykin, kun ei olla koskaan käyty missään yhdessä :D.
Ja olen kanssasi aivan samaa mieltä, huvittaa vain tämä lause, kun se nyt meidän tapauksessa meni ihan metsään.
[quote author="Vierailija" time="14.06.2014 klo 15:29"]jos vanhemmat tulevat ns iltamenoista yöllä kotiin. Kyseessä normaali perhe, kiltti 13v poika. Tästä vain eriävä mielipide äidillä ja isällä, olisi kiva kuulla muiden mielipiteitä.
[/quote]
Jäbä on vain onnellinen, kun saa kerrankin rauhassa runkata ja katsoa pornoa koko illan.
En jättäisi yksin. En olisi jäänyt minäkään, olin juuri tuollainen kiltti ja viaton minäkin. Mielummin seuraksi vaikka pojan eno, täti tai muu läheinen aikuinen. Tai poika yökylään mummolaansa tai sellaisen kaverin luo, jolla on vanhemmat kotona.
Itselläni 5 lasta, iät 8-22
[quote author="Vierailija" time="14.06.2014 klo 16:01"][quote author="Vierailija" time="14.06.2014 klo 15:29"]jos vanhemmat tulevat ns iltamenoista yöllä kotiin. Kyseessä normaali perhe, kiltti 13v poika. Tästä vain eriävä mielipide äidillä ja isällä, olisi kiva kuulla muiden mielipiteitä.
[/quote]
Jäbä on vain onnellinen, kun saa kerrankin rauhassa runkata ja katsoa pornoa koko illan.
[/quote]
Niin ainakin itse tein siinä iässä, kun vanhempani olivat iltamenoissa, mitäpä tuota alapeukuttamaan? Ja kiltti, hiljainen, ujo poika olin minäkin, hyvin pärjäsin.
Kyllä voi, ja tekee kasvamiselle ihan hyvää (myös vanhempien
Riippuu 13-vuotiaasta. Itse olin juuri 13- vuotta täytettyäni kotiapulaisena hoitaen yksin muutaman vuoden ikäistä lasta ja perheen kotia. Tosin aika oli toinen. Elettiin 60-lukua. Nyt varmaan vastaavassa tapauksessa voisi tehdä lastensuojeluilmoituksen sekä minun vanhemmistani että niistä vanhemmista jotka jättivät lapsensa toisen lapsen, eli minun vastuulleni.
[quote author="Vierailija" time="14.06.2014 klo 16:29"]Riippuu 13-vuotiaasta. Itse olin juuri 13- vuotta täytettyäni kotiapulaisena hoitaen yksin muutaman vuoden ikäistä lasta ja perheen kotia. Tosin aika oli toinen. Elettiin 60-lukua. Nyt varmaan vastaavassa tapauksessa voisi tehdä lastensuojeluilmoituksen sekä minun vanhemmistani että niistä vanhemmista jotka jättivät lapsensa toisen lapsen, eli minun vastuulleni.
[/quote]
Minulla oli saman ikäinen lapsenvahti aikoinaan. Valitettavasti hän käytti minua hyväkseen.
Ei voi jättää 13-vuotiasta yksin. Jos on sisaruksia niin ok. Tuttavani oli lapsenvahtina jo tätäkin nuorempana.
Ei voi.