Onko ketään jotka asuvat haja-asutusalueella omakotitalossa? Miten viihdytte pitkien välimatkojen kanssa?
Kommentit (8)
Siihen vaikuttavat just noi pitkät matkat kaikkeen, mutta myös se, että tästä meidän läheltä kulkee vilkasliikenteinen tie, joten tunnen asuvani jossain kaupungissa melun keskellä mutta silti keskellä ei mitään:(.
Pitkät etäisyydet ovat ongelma, erityisesti nyt kun lapset ovat jo siinä iässä, että heitä pitäisi kuskata harrastuksiin. Päiväkotiinkin on pitkä matka:(. On hankala, kun kaupassa ei voi noin vain pistäytyä. Kun kerrna lähtee kauppaan niin pitäisi muistaa aina ostaa kaikki.
Lisäksi kaipaan enemmän samanikäisiä naapureita ja enemmän toimintaa. Lapsenikin kaipaavat kavereitaan.
Me muutammekin täältä onneksi pois muutaman vuoden sisällä, silloinkin maalle mutta siellä on naapureita ja kaupat ja koulu lähellä. Ihanaa!
näillä bensan hinnoilla ottaa kyllä pattiin, mutta elämän laadusta on vaan sitten pakko se hinta maksaa :).
asutaan haja-asutusalueella, kaupunkiin matkaa 10km
Olisi niin ihana asua maalla muuten, mutta en tosiaan usko ihan helposti tottuvani ikuiseen lasten kuskaamiseen ja autosta riippuvaisuuteen. Tähän asti olemme tarvinneet vain vähän autoa ja kaikki palvelut ovat aivan lähellä, samaten työmatkat lyhyet. Me olemme niin hulluja, että vielä asumme kaupungissa, vaikka suuri, ihana talo vain odottaa asukkaita (isovanhemmat omistavat, mutta eivät halua asua maalla kaukana palveluista). Jonkinnäköistä remppaa joutuisi tietysti tekemään, mutta se ei ole se tärkein este, vaan etäisyys kaikkeen. Me jatkamme pohtimista ;)
Viittaankin tohon 6 vastaajaan. Onko se edes haja-asutusaluetta enää jos on niin lyhyt matka kaupunkiin?
Kyllä mäkin viihtyisin, mutta matkaa kaupunkiin saisi olla max 30 km ja lähimpään kauppaan n. 3-4 km. Nyt meillä on 40 km kaupunkiin ja se on liian pitkä matka! En mä pysty mitään harrastamaan kun matkat vie liian kauan aikaa:(. En mä koko iltaa voi kaupungissa kupata kun on kolme lasta ja kamalasti tekemistä kotona. JO matkoihinkin menee TUNTI!
Ymmärrän täysin sen, että maaseutu tyhjenee. Kuka täällä haluaisikaan asua? Siis toki luonto ja rauha ovat ihania asioita, mutta elämän realiteetit ratkaisevat kuitenkin = läheisyys kouluihin ja palveluihin.
Ei ole ongelma ollenkaan. Meillä on täällä lähes kaikki mitä tarvitsemme. Mutta me ollaan ehkä vähän " erilaisia" , meillä kun on monenlaisia eläimiä ja lasten aika menee paljolti niiden kanssa. (siis ei olla kuitenkaan varsinaisesti maanviljelijöitä). Ja kun on useampi lapsi, on kavereita omasta takaa ja kyllä tältä kylältä lapsiakin löytyy. Tänne on ihan viime vuosina muuttanut aika paljon perheitä.
Kouluun on taksikyyditys, 10 minuttia ennen koulunalkua hakee ja iltapäivällä tuo myös heti koulun päätyttyä.
Kaupungilla käydään muutama kerta viikossa harrastuksissa ja kaupoissa. Naapurit on mukavia ja kyläillään puolin ja toisin. Tykkään liikkua luonnossa kävellen, pyöräillen, hiihtäen, lumikenkäillen. Luen paljon ja teen käsitöitä. Puutarhanhoito on intohimoni.
Meistä 20 km kaupunkiin on oikein sopiva.
No on ainakin oma rauha ja luonto lähellä. En haluaisi asua niin, että naapureita on joka puolella, nuo vähätkin ahdistaa.
Toisaalta kyllä joskus kaipaa sitä, että pääsis työntelemään vaunuja ym. kaupungille tuosta noin vaan eikä tarviis olla autoo...
Mutta mieluummin näin päin, kun on kokemusta myös keskustassa asumisesta.