Dixu kiinteistövälitys kokemuksia
Onko joku käyttänyt asunnon välitykseen Dixu nimistä palvelua siten, että itse myy sen avulla? Meidän kokemus oli tosi huono. Ottivat kyllä hyvät kuvat, mutta ilmoituksen julkaisemisen jälkeen mikään ei enää toiminut. Ostajien viestit ei välity myyjälle ja ilmoitukseen sai vain Dixun numeron, johon vastaavat pelkästään arkena virka-aikaan. Käytännössä palvelu siis lähinnä monimutkaisti myyntiä, ei helpottanut. Olisi kiva kuulla miten muilla homma toiminut. Mietitään reklamaatiota ja luulisin, että jos homma on toiminut muillekin yhtä surkeasti, niin olisivat valmiita hyvittämään hinnassa.
Kommentit (4)
Moikka,
Pahoittelut, että vastaamme viestiisi näin myöhään, huomasimme tämän viestiketjun vasta nyt. Olet varmasti jo saanutkin henkilökohtaisen vastauksen, mikäli olet välittänyt viestin myös asiakaspalveluumme. Haluamme kuitenkin vielä kiittää suuresti erinomaisesta palautteestasi, jonka avulla saimme tietoomme tärkeän kehityskohdan alustallamme. Priorisoimme asiakkaidemme palautteet muiden asioiden edelle ja näin teimme myös tämän kyseisen kanssa. Pian jo puolen vuoden ajan asiakkaamme eivät ole siis kohdanneet enää mainitsemaasi ongelmaa, eli nykyisin myös Etuoven ja Oikotien viestit saavuttavat Dixu-myyjät ilman viivettä. Palvelualusta on muutenkin kehittynyt viimeisten kuukausien aikana ja jatkamme työtä tällä saralla varmistaaksemme yhä sujuvamman asiakaskokemuksen.
Ystävällisin terveisin
Dixun tiimi
Moikka,
Todella ikävä kuulla, että olet kohdannut ongelmakohtia palvelussamme. Dixussa palveluiden ja materiaalien laatu on tärkeässä asemassa ja laadunvalvontaa hoidetaankin tiimimme toimesta. Tämä myös tarkoittaa sitä, että joskus inhimillisiä virheitä voi sattua. Harmillista, että niitä on osunut kohdallesi ja pahoittelemme asiaa suuresti. Haluamme kuitenkin painottaa, että nämä virheet ovat todella harvinaisia, joka käy ilmi myös asiakkaidemme antamissa arvioissa, esimerkiksi asiakaspalvelumme ja virtuaaliesittelymme molemmat ovat saaneet arvosanaksi 4,8/5. Korkea asiakastyytyväisyys toki korostaa vastaanottamamme rakentavan palautteen tärkeyttä toiminnassamme. Palautteesi myötä lähdemme tarkastelemaan esille tuomiasi huomioita ja otamme ne välittömästi työstöön, ellei niitä ole jo korjattu.
Ystävällisin terveisin
Dixun tiimi
syyskuu 2023
epäily ettei Dixun kautta laitetut tarjoukset ole menneet perille
Me käytimme samaa palvelua enkä myöskään suosittele. Paljon halvemmalla pääsee myymällä kooonaan itse, palkkaa vain jonkun ammattilaisen valokuvaamaan kohteen. Saatiin sieltä aina joku kiinni mutta kyllä sitä korjailtavaa sitten löytyikin. Virtuaalikuvissa karmeita rakenteellisia virheitä (ikkunan alla oleva patteri jatkui toiselta puolelta seinän puolelle epäsymmetrisesti, komero puuttui kokonaan pohjakuvasta), jaksoivat kirjoittaa taloyhtiön remonttilistasta vain 10 edellistä vuotta ilmoitukseen, heidän materiaalipaketti noloine myyntiesitteineen oli ala-arvoinen. En nyt edes kaikkea muista enää mutta kokoajan piti kytätä ja tarkistaa asioita niin että samalla vaivalla olisi itse hoitanut alusta loppuun. Hienosti brändätty mutta hutiloiden hoitavat kaiken, jäi epäammattimainen kuva.