Ahdistaa kun lapset muuttamassa pois!
Mitäs nyt? Jäämmekö miehen kanssa kahden isoon taloon vai muutammeko mekin? Esikoinen lähtee ensin armeijaan sitten opiskelemaan ja nyt samaan ajankohtaan nuorempi lähtee toiselle paikkakunnalle lukioon. Talo tyhjenee, aiemmin katsoimme ja kannustimme lapsia harrastuksissaan, tapasimme muita lasten kavereiden perheitä ja meillä oli elämää kun kavereita ja tyttö ja poikaystäviä kävi kylässä, ovi kävi.
Nyt jo ahdistaa kuinka hiljaiseksi elämä muuttuu, millä täyttää illat ja mun vapaa-ajan? Harrastan toki lenkkeilyä ja tapasen sen parissa tuttuja, mutta kriisi on kyllä iskenyt. Mitä minä teen? Tuntuu että koko paikkakunta tyhjenee kun lapset lähtee.
Kommentit (18)
Aikansa sitä suree ja sitten sopeutuu. Loppujen lopuksi huomaakin, että miehen kanssa onkin hauskaa olla taas ihan vain kahdestaan. Odotahan vain, kyllä se siitä vielä iloksi muuttuu.
Tämä on nyt seuraava elämänvaihe ja siitä aiheutuva luovuttaminen tai jopa suru täytyy vain elää läpi. Tuskin teidän kuitenkaan on ihan ajankohtaista muuttaa pois. Alkuvuosina saattaa tuo jälkikasvun vierailut olla kuitenkin vielä hieman tiheämmässä luonanne. Tulevatko kaikki jouluksi yhteiseen joulupöytään? Aika näyttää minkä verran tilaa tarvitsette. Nyt ehkä vierashuoneet ovat tarpeen tai muunneltavat tilat joihin lapset voivat tulla käydessään nukkumaan (ja vielä uudelleen valloittamaan vanhat huoneensa).
Lapenlapsia alkaa pullahtelemaan , joten nauttikaa rauhasta ja kahdenkeskisestä ajasta.
"millä täyttää illat ja mun vapaa-ajan?" Ei saatana... Voiko jollakin olla todellakin tuollaista "ongelmaa"??? Minä odotan ihan helvetisti että nyt vasta pikkulapsi-iässä olevat lapseni muuttavat pian pois, että pääsen jatkamaan kaikkia mielenkiintoisia harrastuksiani, projektejani, maailman tutkimista, opiskeluita, uraa yms. yms. Nykyisin joutuu kaiken tekemään yöllä, koska päivisin on niin vähän aikaa.
Mitä teet ? Nautit !
Eivätkä ne lapset kokonaan elämästi katoa mikäli välinne ovat hyvät. Älä kuitenkaan vieritä ahdistustasi lastesi kontolle.
Ymmärrän todella hyvin. Kriiseilen saman kanssa.
Vierailija kirjoitti:
"millä täyttää illat ja mun vapaa-ajan?" Ei saatana... Voiko jollakin olla todellakin tuollaista "ongelmaa"??? Minä odotan ihan helvetisti että nyt vasta pikkulapsi-iässä olevat lapseni muuttavat pian pois, että pääsen jatkamaan kaikkia mielenkiintoisia harrastuksiani, projektejani, maailman tutkimista, opiskeluita, uraa yms. yms. Nykyisin joutuu kaiken tekemään yöllä, koska päivisin on niin vähän aikaa.
Haha, mä olen kanssa jostain taaperovuosista lähtien laskenut vuosia koska lapset muuttavat pois kotoa!
Viitisen vuotta enää!
Oon mä silti tässä välissä ehtinyt harrastaa, opiskella, tehdä uraa, matkustaa jne. elää oman näköistä elämääni - ja kyllä mä mun lapsiani rakastan maailman eniten!
Vierailija kirjoitti:
Lapenlapsia alkaa pullahtelemaan , joten nauttikaa rauhasta ja kahdenkeskisestä ajasta.
Ei niitä lapsenlapsia aina tule.
Asutte ilmeisesti maaseudulla tai ainakin pienellä paikkakunnalla, koska lapsesi lähtee toiselle paikkakunnalle lukioon? Ette siis tarvitse kesämökkiä, mutta miten olisi kaupunkiasunto kakkosasunnoksi? Voisitte välillä olla joko molemmat tai toinen yksin siellä ja olisi muutakin tekemistä kuin lenkkeily?
Vierailija kirjoitti:
"millä täyttää illat ja mun vapaa-ajan?" Ei saatana... Voiko jollakin olla todellakin tuollaista "ongelmaa"??? Minä odotan ihan helvetisti että nyt vasta pikkulapsi-iässä olevat lapseni muuttavat pian pois, että pääsen jatkamaan kaikkia mielenkiintoisia harrastuksiani, projektejani, maailman tutkimista, opiskeluita, uraa yms. yms. Nykyisin joutuu kaiken tekemään yöllä, koska päivisin on niin vähän aikaa.
Samoja ajatuksia oli kun omat oli pieniä. Aika kultaa muistot ja haikeana odotan sitä kun ne muuttaa. Vuosi-pari niin ollaan miehen kanssa kaksin🥺
Siis melko pienellä paikkakunnalla asutaan, mutta lukio muualla johtuu lukiosta eri painotuksella, lähilukiokin meillä kyllä on. Ja on mulla tuttavia ja oikeasti ”tekemistä”, nyt vaan tuntuu että elämä tyhjenee täysin. Pelikenttien laitamilla vietetty aika on muisto vain ja töistä tillras odottaa pimeä ja hiljainen talo. Onko se edes mikään koti?
Ap
Vierailija kirjoitti:
"millä täyttää illat ja mun vapaa-ajan?" Ei saatana... Voiko jollakin olla todellakin tuollaista "ongelmaa"??? Minä odotan ihan helvetisti että nyt vasta pikkulapsi-iässä olevat lapseni muuttavat pian pois, että pääsen jatkamaan kaikkia mielenkiintoisia harrastuksiani, projektejani, maailman tutkimista, opiskeluita, uraa yms. yms. Nykyisin joutuu kaiken tekemään yöllä, koska päivisin on niin vähän aikaa.
Miksi hankit lapsia ollenkaan?
Totutte kyllä, oma isänikin tottui ainakin käsittääkseni ihan hienosti poismuuttooni.
Vierailija kirjoitti:
"millä täyttää illat ja mun vapaa-ajan?" Ei saatana... Voiko jollakin olla todellakin tuollaista "ongelmaa"??? Minä odotan ihan helvetisti että nyt vasta pikkulapsi-iässä olevat lapseni muuttavat pian pois, että pääsen jatkamaan kaikkia mielenkiintoisia harrastuksiani, projektejani, maailman tutkimista, opiskeluita, uraa yms. yms. Nykyisin joutuu kaiken tekemään yöllä, koska päivisin on niin vähän aikaa.
Kuulostat siltä jonka ei olisi pitänyt tehdä ainuttakaan lasta. Sääli.
Ei ne välttämättä vielä niin paljoa katoa. Voivat hyvin olla viikonloppuisin ja lomilla kotona.
Meillä 2/3 lapsesta lähtenyt opiskelemaan. Kuitenkin ovat nyt kesätöissä kotipaikkakunnalla ja muutenkin viettävät lomilla ja viikonloppuina aikaa täällä sisaruksensa ja kavereiden kanssa (ja korona-aikaan etäopiskelivat täällä).
Aika paljon on talossa vielä elämää. Sen verran että nuorin valitti ettei saa koskaan olla yksin kotona (joka onkin aika totta). Me miehen kanssa käydään erityisesti kesäisin asuntovaunuilemassa ja reissussa, jotta vähän edes tuo nuoriso pääsee meistä eroon ja saavat talon välillä käyttöönsä. Samalla me itse päästään vaihtamaan maisemaa ja nähdään muutakin kuin samoja nurkkia.
Pysykää siellä suuressa talossanne. Lapsenne lukiosta ja lapsenne armeijasta tulee usein luoksenne. Onpa heillä jotain pysyvää kun koti on paikoillaan.
Teillä on kuitenkin toisenne. Minulla ei ollut mitään, eikä ketään yksinhuoltajana tuossa elämäntilanteessa.Mutta elämä jatkuu.