Äitini kasvatustyyli on tarttunut minuunkin, apua!
Muistan lapsuudestani, kuinka äitini oli lähes jatkuvasti pahalla tuulella. Tiuski meille lapsille ja näytti hapanta naamaa. Äiti muuttui "normaaliksi" vasta kun sisarukseni olivat muuttaneet pois ja minä nuorimpana ylittänyt jo teini-iän. Äidin elämään kuului myös jatkuva viinin tissuttelu ja rahavaikeudet, joista jaksoi valittaa meille lapsille.
Nyt olen sitten saanut esikoiseni, ja kauhukseni olen huomannut olevani yhä enemmän samanlainen tiuskija omalle lapselleni. Lapsi on vielä pieni, eikä varmasti ymmärrä miksi olen pahalla tuulella ja huudan. Jotenkin en vaan pysty hillitsemään itseäni, väsyneenä huudan ja tajuan heti tehneeni väärin. Nyt sitten on tullut mieleen, kuinka äitini oli minulle samanlainen, purki siis väsymyksensä ja v*tutuksensa minuun ilman mitään syytä. Aikoinaan joskus teininä mietin että en todellakaan halua olla samanlainen äiti, ja nyt olen tulossa aivan samanlaiseksi!! APUA, miten voisin muuttua? Kovasti yritän, ja tajuan aina mitä olen tekemässä, mutta silti hermostun turhasta!
Asiaa ei auta, että äitini on neuvomassa minua lapseni kasvatuksessa ja haluaa osallistua paljon meidän elämäämme. Toki on hienoa, että lapsella on rakastava mummo, ja lapsikin selvästi välittää paljon mummostaan, enkä tähän asiaan haluakaan mitään muutosta. Välillä mieleeni vaan tulee että miksei äiti voinut olla minulle samanlainen...?
Kommentit (2)
Kunnioita lastasi, kuten ketä tahansa aikuista ihmistä.
Opettele ymmärtämään, miksi lapsi käyttäytyy siten kuin käyttäytyy. Uhma ja aikuisen huomion hakeminen kuuluu kuvioon ihmiseksi kasvamisen tiellä.
Opettele uusia keinoja toimia tilaissa, joissa ärsytyskynnys herkästi ylittyy. (Monet ns.kasvatusoppaat on loistavia, etsi itsellesi sopiva!)
Opettele pyytämään lapseltasi anteeksi, kun itse huudat tai suutut tarpeettomasti. Ja opettele samalla antamaan itsellesi anteeksi inhimillisyytesi.
Ja ennenkaikkea: huolehdi omasta jaksamisestasi. Riittävästi ulkoilua ja liikuntaa, omaa aikaa pieniä hetkiä päivittäin tai ainakin kerran viikossa hieman pidempi hetki omille tarpeillesi.
naura lapsen kanssa arkipäivän hassuille jutuille, kun housut menevät väärin päin, kun hän sanoo jotain hassua jne. silloin positiivinen vuorovaikutus lisääntyy ja kiukkuhetket unohtuu nopeammin, sillä kyllähän nekin kuuluu elämään.