Miksi en jaksa tehdä itselleni mieluisiakaan juttuja?
Tuntuu, että keho ja mieli on niin väsynyt ettei jaksa muuta kuin maata sängyssä ja palstailla tai katsella TikTok -videoita. Haluaisin mm lukea kirjoja joita minulla odottaa lukemattomina useampi kappale. Haluaisin maalata, aiheitakin minulla on mielessä useampi.
Haluaisin lähteä kävelylle ja piknikille hyvällä säällä, mutta jalat eivät kanna.
Mä en jaksa enää mitään.
N27
Kommentit (34)
Vierailija kirjoitti:
Palstailu ja videoiden katselu on oikeasti väsyttävää. Pidä tauko.
Okei, pitää kokeilla olla kokonaan irti puhelimesta.
Ap
Ei välttämättä masennusta. Olet vain totaalisen kyllästynyt ja tylsistynyt? Kuulostaa ainakin siltä. Mulla itsellä on aikaisemmin ollut masennusta, mutta tämänhetkinen olotilani on tuollaista jota kuvailet, kyllästymistä ja innottomuutta. Päivisin odottaa että työpäivä päättyy. Sitten ei jaksakaa tehdä mitään kivaa tai "mukakivaa" lenkkeillä, liikkua tai mennä jonnekin. Sitä vain löytää itsensä yhä useammin kotoa kun mikään ei kiinnosta.
Nytkin odotan että kello tulisi yhdeksän että voisi mennä nukkumaan. Ja on pahus vieköön lauantai ja pitäisi nauttia vapaa-ajasta ja vapaaillasta ja olla kovin tyytyväinen. Mutta kun on tylsä päivä. Huomenna pakotan itseni pyörälenkille kun ei sada. Ei huvittaisi polkea niitä saamarin samoja pyöräteitä vuodesta toiseen, siihenkin kuulkaa kyllästyy.
N45

Täysin samat fiilikset! Tuntuu, että kaikki on tylsää!
Itse pelasin tuossa toissapäivänä videopelin läpi. Tähän kului aikaa 120 tuntia. Pari kuukautta meni reaaliajassa. Ei välttämättä tee ihan heti mieli pelata toista, koska se on kuitenkin melko kuluttavaa puuhaa.
Jos haluan rentoutua, ei tulisi mieleenkään "istahtaa lukemaan jotain hyvää kirjaa" ym. kliseitä, vaan ihan rehdisti laiskotella kalja kädessä ja soittolista päällä miettimättä sen kummempia.
Joskus vaan on pakotettava itsensä tekemään niitä mukaviakin juttuja, että pääsee alkuun.
dopamiinin puute. tätä on tutkittu paljon. dopamiini on aivoaineista se, joka saa kaikki luontokappaleet innostumaan, tutkimaan ympäristöä, rakastumaan (rakastumisen ensiasteissa tärkeämpi kuin oksitosiini) ja jopa ylipäänsä aamuisin nousemaan ylös sängystä. dopamiini on se, jonka määrä kohoaa, kun ihminen metsästää zalandossa suurinta alelöytöään ikinä ja saa siitä mielihyvää tai jahtaa tieskaripelissä vihollista. purkista sitä ei saa kai nappailtua lisää mutta sen määrää saa kohennettua esim. tekemällä juurikin jotain sellaista, joka itsellä aiheuttaa sitä ihanaa kiihtymystä, jota alennustuotteen metsästys, parhaan osakkeen löytäminen, pelaaminen, rakastuminen ym. tavoitteita sisältävä tekeminen saavat aikaan
Vierailija kirjoitti:
Itse pelasin tuossa toissapäivänä videopelin läpi. Tähän kului aikaa 120 tuntia. Pari kuukautta meni reaaliajassa. Ei välttämättä tee ihan heti mieli pelata toista, koska se on kuitenkin melko kuluttavaa puuhaa.
Jos haluan rentoutua, ei tulisi mieleenkään "istahtaa lukemaan jotain hyvää kirjaa" ym. kliseitä, vaan ihan rehdisti laiskotella kalja kädessä ja soittolista päällä miettimättä sen kummempia.
Nykyään niin harva oikeasti lukee (äänikirjat eivät ole lukemista) ettei lukemista voi pitää kliseisenä.
Mä haluaiisin tehdä silleen mieluisia juttuja että ensin hankkia ns työkalut, löytäää samanhenkinen porukka, lähteä ekemään vaikka alkuun jotain animaatioelokuvia, hankkkkia verkostoja maailmalla jne....

Eii voi vaan lähteä suinpäin tekemään jutttuja vaan on oltavaa idea siiinä mitä tekee. Selkeä pääämäärä ja tavoitteeet.
Ehkä et oikeasti pidäkään niistä asioista jotka miellät kivoiksi, vaan tykkäät niistä vaan koska niistä kuuluu tykätä?
Vierailija kirjoitti:
Ehkä et oikeasti pidäkään niistä asioista jotka miellät kivoiksi, vaan tykkäät niistä vaan koska niistä kuuluu tykätä?
Onhan se nyt outoa jos pitää vaan lösöttämisestä ja kaljan kittaamisesta.
Jätä Tiktok-sovellus kokonaan/vähemmälle. Mielestäni suurin osa niistä videoista on tekemällä tehtyjä. Itse poistin sovelluksen kokonaan, koska katsoin, että niiden katseluun menee ihan turhaa aikaa. Joku liikuntaharrastus tilalle, niin kuulostaa jo paremmalta. ;) Vaikkapa kävelyä puistossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei välttämättä masennusta. Olet vain totaalisen kyllästynyt ja tylsistynyt? Kuulostaa ainakin siltä. Mulla itsellä on aikaisemmin ollut masennusta, mutta tämänhetkinen olotilani on tuollaista jota kuvailet, kyllästymistä ja innottomuutta. Päivisin odottaa että työpäivä päättyy. Sitten ei jaksakaa tehdä mitään kivaa tai "mukakivaa" lenkkeillä, liikkua tai mennä jonnekin. Sitä vain löytää itsensä yhä useammin kotoa kun mikään ei kiinnosta.
Nytkin odotan että kello tulisi yhdeksän että voisi mennä nukkumaan. Ja on pahus vieköön lauantai ja pitäisi nauttia vapaa-ajasta ja vapaaillasta ja olla kovin tyytyväinen. Mutta kun on tylsä päivä. Huomenna pakotan itseni pyörälenkille kun ei sada. Ei huvittaisi polkea niitä saamarin samoja pyöräteitä vuodesta toiseen, siihenkin kuulkaa kyllästyy.
N45
Täysin samat fiilikset! Tuntuu, että kaikki on tylsää!
Täälläkin samat fiilikset. Ajattelin jo, että olen varmaankin masentunut, mutta todennäköisesti olen vain kyllästynyt ihan kaikkeen.
Vierailija kirjoitti:
Jätä Tiktok-sovellus kokonaan/vähemmälle. Mielestäni suurin osa niistä videoista on tekemällä tehtyjä. Itse poistin sovelluksen kokonaan, koska katsoin, että niiden katseluun menee ihan turhaa aikaa. Joku liikuntaharrastus tilalle, niin kuulostaa jo paremmalta. ;) Vaikkapa kävelyä puistossa.
No mä olen elämässäni katsonut tasan yhden (1) Tiktok-videon netissä (en tietenkään ole asentanut sovellusta).
Tossa sateiden välissä tein puistokävelylenkin, ehkä 3 km. Pakkopullaa oli alusta loppuun, vaikka yritin ajatella ja asennoitua positiivsesti ja nähdä pienessä kaunista, ihailla luontoa jne shittiä.
Nyt olen koomannut illan sohvalla ja sängyllä herkkujen kanssa. Miten tätä "elämää" jaksaa vielä ehkä kymmeniä vuosia...?
Kysynpä vaan.
Eikai tämä voi olla masennustakaan vuositolkulla? Sertralin -lääkekin on käytössä, niin kai senkin pitäisi nostaa mielialaa.
Olenko vain lopullisesti kroonisesti väsynyt ja saamaton laiskamato?
Ap