Onko kukaan muu väsynyt uhmaikäiseen?
Tänään ajattelin uhmaikäisen pojan pyllyä pestessäni, samalla kun lapsi yritti painia kanssani, että tulen hulluksi. Toisaalta lapsi on mitä suloisin ja ihana, mutta niin voimakastahtoinen, että heikompia hirvittää. Välillä olen ihan maassa, kun tulee väsyneenä tiuskittua ja vähemmän hellästi hoidettuakin. Taantuu siis itsekin lapsen tasolle. Olen lukenut mm. Jari Sinkkosen kirjallisuutta ja todennut, että riittävän hyvä äiti kai sitä kuitenkin on. Vauvojen vanhemmilta kaikki aina kyselee jaksamista, mutta uhmaikäisten kanssa painiskelevat ovat melko yksin. Olen itseni turhan helposti syyllistävää tyyppiä ja välillä uhmaikäisen
kanssa untuu, että syitä syyllisyyteen löytyy jokaisesta päivästä. Onko
kohtalotovereita?
Kommentit (9)
3 vuotta täyttänyt poika osaa välillä olla kertakaikkisen rasittava. Tiedän, että uhmaikä on nyt kunnolla päällä, mutta kyllä äidin hermoja on testattu siitä asti, kun oppi kävelemään tukia pitkin: Ensin veti kaiken mahdollisen alas, mihin yletti. Seuraavaksi tuli heittämis- ja paiskomiskausi, sitten heittäytymisaika, jolloin siis yli 10kg taapero heittäytyi milloin ja missä vain veteläksi, jos oli eri mieltä äidin kanssa. Jos ei ollut koko ajan varuillaan, lapsi löi itseään heittäytyessään. Seuraavaksi n. 2v. kieppeillä alkoi karkuun juokseminen. Käsi kädessä ei suostunut kävelemään, vaan halusi kulkea eli juoksennella itse. Ei yhtään vaarallista ja stressaavaa. Ja nyt sitten yhtä aikaa tämä minä itte- ja AUTA, TÄÄ EI MEE (raivoamista) -kausi. Lisäksi inttää vastaan joka asiassa.
Toki lapsi on minulle maailman rakkain ja osaa halutessaan käyttäytyä oikein kauniisti, omaa hyvät pöytätavat (milloin ei uhmaa) ja tervehtii naapureita ja tekee monia juttuja kivasti omatoimisesti ja osaa olla empaattinen. Mihinkään en siis tietenkään häntä vaihtaisi, monesti olen oikein ylpeäkin hänestä. Mutta tämä uhmaikä osaa kyllä väsyttää. Välillä tuntuu, että lapsi oikein hakee konflikteja. Vaikka minä luovin parhaani mukaan ja säilytän monesti malttini, mikä ei tosiaankaan aina ole helppoa, löytää lapsi aina jostain uuden valituksen/vaatimisen/raivoamisen aiheen. Jännityksellä odotan, millaista meillä on sitten, kun pikkusisarus jonkun ajan päästä syntyy...
- tiukkis
Aina puhutaan kuinka vauva-aika on vaativaa, mutta kyllä tämä uhmaikä vie kirkkaasti voiton! 3v osaa jo ärsyttää niin taitavasti, ja minä olen valitettavasti hyvin herkkä huutamaan. Nyt olen alkanut ymmärtää miksi jotkut ajautuvat tukistamaan lasta, mutta siihen en itse koskaan halua ruveta! Huutamistakin haluaisin vähentää, sillä poden aina huonoa omatuntoa kun hermostuin taas ja menin mukaan lapsen kiukkuun.
Neuvoloissa pitäisi ehdottomasti järjestää vauvavalmennuksen lisäksi uhmaikäisvalmennusta, ja perheneuvolakäyntejäkin saisi kuulua ihan normaaliin neuvolaohjelmaan tässä vaiheessa. Muuten ajan varaaminen perheneuvolaan tuntuu jotenkin liioitellulta, sillä en usko että uhmaikäisemme on mitenkään normaalia pahempi, tai että olen tavallista neuvottomampi vanhempi.
Toisaalta ihanaa olla vielä kotona lapsen kanssa, saan vertaistukea käymällä perhekahviloissa ja muissa riennoissa. Sitten taas mietin että kestäisivätkö hermoni paremmin jos ei ihan koko päivän tarvitsisi tapella tytön kanssa joka asiasta. No, eipä häntä vielä hoitoon olla viemässä, sillä kuopuskin on vasta vuoden, ja haluan häntäkin kotona hoitaa, eikä isosiskon vieminen vieraalle hoitoon kuulu periaatteisiini. Toivottavasti olen saanut jostain rutkasti lisää kärsivällisyyttä kun pikkusiskon uhma alkaa :o)
Minäkin vielä tehnyt lasten psykalla paljon työtä tosi vaikeasti oireilevien lasten kanssa...niin kyllä itselle tulee välillä uskonpuute, että eikös tämä lopu ikinä tai kuinka paljon vielä " taantuu" . Meillä myös tänään 11kk veikka joka kuuntelee ja katselee räiskimistä silmät suurina...tottunut siis aikamoiseen melutasoon. Meillä myös ekan kerran kamppailaan tosi perusasioiden kuten pissalla käynnin ja ruokailun kanssa....
Toinen puoli sitten tytössä on aivan supersuloinen ja kovastii haluasi omia ädin itselleen...
On vain välillä sydäntäsärkevää katsoa sitä kamppailua kun tytöllä on ns. tosi hankalaa nahoissaan...
Peruskiltti on yleensä, mutta huhhuh sitä uhmaa, kun on kiukkupäivä tai -puuska. Ei sitä edes tunnu ymmärtävän kukaan, jos ei ole omaa kokemusta uhmaikäisistä. Sitten kun on tuo 10kk pikkusisarus täällä myös.
Eniten tuntuu meillä olevan väsynyt tuo mies. Hän kun on töissä pitkiä päiviä ja sitten kotona odottaa kiukutteleva ja kaikessa vastaan hangoitteleva uhmaikäinen.. ja mies ei tunnu osaavan käsitellä yhtään tuota tyttöä. Ja ei halua kuunnella edes neuvoja. Käy meidän parisuhteellekin kovasti myös siis tuon uhmaikäisen temppuilut.
Meillä vanhempi poika on 3v2kk, ja kyllä omaa tahtoa ja rajojen testaamisessa löytyy! Nytkin olen itse aivan sippi, kun äsken taistelin pojan päiväunille menon kanssa vajaan puoli tuntia. Kuopus, 1v2kk, katseli touhua ihmeissään ja tietysti innostui myös hillumaan! Kun vihdoin sain esikoisen päähän, että siellä sängyssä pysytään, meni toiset puoli tuntia että sain kuopuksen rauhoittumaan, huoh... No, kohta taas esikoinen herää ja koko sirkus käynnistyy taas alusta.
Sillä sirkukseksi tämä elämä on mennyt! Meillä on selkeät rajat ja säännöt, mutta aina niistä vaan pitää vääntää. Jäähylle kannetaan niin lelua kuin ukkelia itseään, mutta tuntuu ettei mikään auta. Kaikkeen hän vastaa vain virnuilemalla ja naureskelemalla. Ja seuraavaksi huudan kuin hinaaja, mutta tiedän itsekin ettei se mikään ratkaisu ole. Kummasti sitä vaan taantuu itsekin 3-vuotiaan tasolle!
Huomiota, rakkautta ja aikaa annan pojalle, ja usein kiukun ja uhmailun syynä selkeästi onkin se, että nuorempi saa ja vaatii paljon aikaani. Mutta kahteen osaan en voi jakaantua!
Välillä on niin tolkuttoman osaamaton ja neuvoton olo! Tuntuu, ettei minusta ole tähän. Onneksi mies valaa taas uskoa ja tukee. Ehdottomasti hatunnosto niille, jotka kamppailevat yksin uhmaikäistensä kanssa!
Ehkä tämä joskus helpottaa...
Tuttua luettavaa tuo yllä oleva eli nuo uhmikset ovat sitten niitä ihan kauheita taaperoita. Meillä 3½v ihanan näppärä poika, joka tarvittaessa ja halutessaaan osaa vaikka mitä asiallista, mutta kun uhmaa ei saa mitää hyödyllistä tehtyä. Kun soppaan lisätään 14v ADHD murkku, jonka pinna on +-0 ja joka kinaa kaikesta, on vanhempien (40v) pinna välillä tosi tiukalla.
Voimia jaksamiseen kaikille pikku ja isompien kinaajien vanhemmille!
Meillä tyttö 2v.2kk ja aivan mahdoton välillä. Voiko tämä jo olla uhmaikää, eikö se tule yleensä 3 vuotiaana? Apua, jos tästä vielä pahenee. Ihmetyttää miten pienellä ihmisellä voi riittää niin paljon energiaa. Tyttö hyppii ja pomppii sohvalla, eikä mikään kieltäminen auta. On nyt parin päivän aikana pudonnut ja satuttanut itsensä 3 kertaa, mutta ei sekään tunnu vauhtia hidastavan. Meillä on myös vauva (3viikkoa) ja välillä tuntuu että en vaan jaksa...Siitä asti kun vauva syntyi, on tyttö alkanut heräilemään öisinkin:( Ja päiväunille meno on taistelua meilläkin. Yleensä nukuttamiseen menee tunti, joskus kauemminkin. Joskus ei saa päiväunille millään, ja sitten illalla on aivan mahdoton.
Tuntuu että koko elämäni on vaan juoksemista tytön perässä, ja kieltämistä..." Ei saa mennä sinne, ei saa tehdä sitä, ei saa koskea, ei saa nostaa vauvaa!..." Huh!
Kaiken lisäksi tytöllä on todella kova ääni. Välillä kun kiukkukohtaus sattuu yleisillä paikoilla, tai vielä pahempaa esim.bussissa, niin kuulen usein ihmisten sanovan " Herran jestas jne." Mutta onneksi on muitakin uhmaikäisten vanhempia, joilta saa myötätuntoisia katseita:)
meillä vajaa 3v ja 7kk pojat. menee niin hermot välillä. mikään ei mene perille ja mitään ei kuunnella ym. ym. lisäksi isoveikka on alkanut tahallaan satuttaa vauvaa ja koiria. sitten vaan virnuilee kun kiellän ja jäähyn jälkeen koittaa satavarmasti uudelleen kun silmä välttää. sitten autoilu on aivan huippua.. vauva huutaa lähes aina autoillessa jollei nuku ja isoveikka karjuu kiljuu ja ärjyy sen tahdissa kun on vaan aivan älyttömän mukavaa saada mahdollisimman mahtava meteli ja skasorto aikaiseksi.ei auta uhkailut kiristys eikä lahjonta. aika vaan taitaa auttaa
väsynyt ja kuitenkin toiveikas äitikkä
itellä 3.v poika todella rasittava