90 päivää morsiamena: Sinkkuelämää, Big Ed ja Lizin suhde
Olen nyt katsonut tämän kaiken ja alussa ei olisi mitenkään uskonut, että näistä kahdesta tulisi oikeasti pari. Mutta Ed osaakin halutessaan olla varsin karismaattinen ja puhua pehmoisia naisille. Tarjoaa hyvät illalliset ja viinit, poreammeet, romanttiset kynttilät ja viltit jne. Lizin entiset miehet olivat varmaan todella laaduttomia kun heihin verrattuna Ed vaikuttikin oikein hyvältä mieheltä.
Kuitenkin tuntuu, ettei Ed oikeasti kiinnostunut aidosti Lizistä ihmisenä, vaan halusi vaan jonkun nuoren nätin likan pönkittääkseen omaa egoaan ja laittaakseen itsensä takaisin "peliin". Ei sitten osannutkaan käsitellä suhdetta, jossa olisi oikeasti pitänyt kunnioittaa toista ihmisenä eikä talutushihnassa olevana koirana.
Liz toivottavasti nostaa nyt hieman rimaansa miesten suhteen, Ed tuskin tulee ikinä löytämään itselleen vakavaa suhdetta. Kuten joku sanoi, elää vieläkin parikymppisen elämää viisikymppisenä ukkona. Jotenkin tuli noista kahdesta mieleen myös Danny ja Helmi.
Kommentit (349)
Oletteko katsoneet sen uusimman diaries kauden? Siinä kyllä selviää kaikenlaista..
Tuo Chantelin perhe on kyllä aika outo, äiti ja Chantel lähinnä.
Miten Chantelillakin muuten meni sairaanhoitajaksi opiskelemiseen 12 vuotta? Olisiko mikään suomalainen terveydenhuoltoalan oppilaitos pitänyt noin pitkään opiskelijaa joka ei valmistuisi?
Huomaa että sille ollut tärkeämpää osallistua tositeeveeformaatteihin ja leikellä itseään kauniimmaksi.
Meksikolainen Fernanda vaikuttaa suloiselta ja kiltiltä, mutta erittäin naiivilta. Selkeästi hakee vanhempaa varakasta miestä, mutta sitten pettyy kun ne miehet on hänen mielestä "työnarkomaaneja". Kuvitteleeko että ne miehet sais sitä rahaa tekemättä töitä ja omistamatta firmoja? :D
Big Ed otti tatuoinnin omasta naamastaan. Kyllähän tuo jonkinlaisesta narsismista kertoo.
Miettikää tilalle +50v ylipainoinen nainen joka haluaisi deittailla vain lapsiaan nuorempia komeita miehiä ja sitten kohtelisi niitäkin kuin roskaa, kun on niin täynnä itseään että aina kuvittelee ansaitsevansa ja saavansa parempaa. Onko se itsetuntoa vai harhaisuutta, kuka tietää?
Siitä entisen itäblokkiperheen bloggaaja-tubettaja Stephaniestahan ollut paljon juttua että se koko lesbous olisi ollut keksittyä vain jotta pääsi tähän sarjaan ja koska tässä ei naispareja vielä ollut. Johti vaan harhaan sitä aussia joka oli tosissaan hakemassa ihmissuhdetta.
Ihmettelen kun toi asui ihan hyvällä alueella New Yorkissa, ajeli toisasataa tuhatta maksavalla Porschella ja vaihtoi kauden jälkeen kalliimpaan, niin ilmeisesti äidin uudella miehellä ollut jossain vaiheessa rahaa, koska olisiko vaan hakenut kuuluisuutta ja suosiota tämän sarjan kautta? Eihän ne tällä sarjalla pahemmin tienaa, olen lukenut että kuulemma 1000 dollaria jakso ja tietty miinus verot, silti niillä menee vähintään se 90 päivää sarjassa kun se viisumi on voimassa ja onko tuossa sarjassa keskimäärin 10-12 jaksoa per kausi. Sitten jos pääsevät jatkosarjaan Happily Ever After? niin saavat 1500 dollaria jakso. Tämäkin koskee vain niitä jenkkejä, ne niiden ulkomaiset saa puolet vähemmän!
Mutta ilmeisesti toivovat tuon sarjan kautta jotain julkisuutta ja someyhteistöitä.
Tuo Stephaniehan kertoi että oli nuorempana vähän stripannut työkseen joskus jossain länsirannikolla päin, ja nyt huhutaan että olisi ollut maksullisenakin.
Tuohan on nyt äitinsä kanssa kommentoimassa Chantelin sohvaperunoissa torstaisin. Näyttää oudolta blondattuna.
.
Stephaniesta puheenollen, toinen Stephanie eli tuo 8-kauden (tiistaisin) yli viiskymppinen blondi jolla silmät seisoo päässä ja puhe tarkertelee, ja huutelee koko ajan "Ryan!" sille parikymppiselle rakastajalleen joka tais marssia ulos viime jaksossa, ja tämä täti soitteli heti Ryanin serkkua paikalle! :D Aivan ihme tyyppi, nuorennusklinikan omistaa ja nyt menossa oikeuteen harhaanjohtavan mainonnan takia koska väitti että heidän jotkut antamat hyvinvointi- ja vitamiiniruiskeet ehkäisee koronaa "Stephanie has claimed that her wellness injections can prevent COVID-19, and now she could face a lawsuit from the Michigan Attorney General".
Välillä ihmetyttää että mistä ne tota väkeä tähän sarjaan oikein repii, mutta ilmeisesti alkaa olla paljon tunkua jo ja siksi pitää erottua jotta pääsee mukaan uusine mies tai naisystävineen :o
Feikkilesbo Stephanien eli Stepankan instagram-tili, jota pääsee katsomaan kirjautumatta. Siellä pyllistelee ja paljastelee ihoa lähinnä
Vierailija kirjoitti:

Musta toi vanhempi Stephanie (Belize) näyttää koko ajan olevan jossain kamoissa. Varmaan pillereitä napsii ja alkoholi näkyy maittavan reippaasti.

mainostaa aikuisten lelujakin, ja oli olevinaan niin siveyden sipuli sarjassa.

Jossain Redditissäkö oli juttua että olisi vedellyt Xanaxia ja viinaa sekaisin.
Anfisa oli Pornhubissa kun Jorge löysi hänet sieltä kun katseli tyydytysvideoita ja otti Anfisaan yhteyttä, väitti että olivat muka tavanneet Facebookissa vai Instagramissa.
Eli se oli totta mitä Jorge sanoi jälleennäkemisessä, että kysykää siltä mitä tehnyt/tekee työkseen. Sitten perääntyi ja alkoi mielistelemään, mutta soittikohan Anfisa kytät sen perään kostoksi niin että päätyi vankilaan? Ensin käskee miehen tienata rahaa, ja sitten soittaa kun on viemässä lastia yli osavaltion rajan.
Nythän se Anfisa paljastelee Onlyfansissa. Sillä oli välillä uus mies, joku tosi vanha entinen strippiklubin omistaja.
Joten ei kovin puhtaita pulmusia tähän sarjaan välttämättä eksy. Kuten se entisten vaimojen ja tyttöystävien hakkaaja joka ollut vankilassakin, ja jota ei sen venäläisen (siperialaisen?) radiotoimittajanaisen kanssa kutsuttu enää edes jälleennäkemiseen kun sai potkut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eilen alkoi Suomen TLC-telkkarikanavalla Chantelin perheen uusi kausi. Se alkoi Jenkeissä viime kuun 11 päivä. Tallensin, en ole vielä katsonut.
Tiesittekö muuten että Chantelin oikea nimi on CeAir (lausutaan SeaAir eli meri-ilma) mutta sekö ei ollut tarpeeksi glamouri nimi telkkariin? :D
Sisaruksethan ovat River ja Winter, eli joki ja talvi.
Ja isoveli Royal = kuninkaallinen???
Ai niin joo, unohdin, sehän tuli mukaan viime kaudella aasialaisen naisystävänsä kanssa. :D
Nytkö sillä pikkuveljellä on kans joku ulkomainen, vai onko ihan jenkki? Joku silikoniblondi siinä vilahti, onko taas jotain ukrainalaisia postimyyntinaisia jotta saadaan tähän sarjaan säpinää ja jatkoa?
Joo, hirvee ulina kaikilta miten ulkomaalaiset tulee vaan käyttämään hyväks ja kaikilla on puolisot jostain muualta. Eivätkä vanhemmatkaan taineet (ainakaan kumpikin) olla ihan "täysin" amerikkalaisia?
African-american, cherokee ja ranskalainen näyttäisi olevan Chantelin perimä. Jostain syystä nuo vääntää aina jotain hienoa eurooppalaista sekaan vaikkei olisi ihan täyttä tietoa, ilmeisesti Jenkeissä jotenkin hienompaa olla ranskalainen (hieno kieli ja hienot luksusmerkit) kuin espanjalainen, italialainen tai kreikkalainen. :D
Chantelin äiti jossain jaksossa höpisi jotain science juttua, muka tosi älykkäänä. Ei kai näitä edes voi käsikirjoittaa, niin alkeellista. Mukava tirkistellä kaiken maailman ihmisten sielunmaisemaan. Itselle tulee jopa fiksu olo. ;)
Eikö se ollut tuo Chantelin mamma joka lähti Filippiineille häihin ja piti ottaa omat kuppinuudelit mukaan Jenkeistä siltä varalta jos siellä ei pysty syödä mitään?!
Todella mauton ohjelma,pohjanoteeraus,ihmettelen miksi tämä ohjelma on tehty.
Vierailija kirjoitti:
Big Ed otti tatuoinnin omasta naamastaan. Kyllähän tuo jonkinlaisesta narsismista kertoo.
Miettikää tilalle +50v ylipainoinen nainen joka haluaisi deittailla vain lapsiaan nuorempia komeita miehiä ja sitten kohtelisi niitäkin kuin roskaa, kun on niin täynnä itseään että aina kuvittelee ansaitsevansa ja saavansa parempaa. Onko se itsetuntoa vai harhaisuutta, kuka tietää?
Huom, mietitään tilalle 145-senttinen kaulaton ylipainoinen nainen joka kiillottaa majoneesilla hiuksensa.
Siis miksi ne 3 nätin näköistä naista viitsii sitä Daniellea nyt katsoa ja sen kanssa bilettää ja auttaa sitä deittailemaan? Ihan kuin ne olisivat mummonsa kanssa liikenteessä! Onko se Danielle niin harhainen että kuvittelee olevansa niiden kaltainen ja näköinen ja tyylinen ja että ne tykkäis oikeasti hengailla, varmaan ovat vaan hakunneet tähän ohjelmaan ja someensa jotain materiaalia kun sanoivat että olivat ottaneet Danielleen yhteyttä somessa.
No toisaalta, kuvittelihan se Danielle olevansa sen Muhamedinkin tasoinen.
Vierailija kirjoitti:
Mä olen aivan sekaisin näiden ohjelmien ja kausien kanssa, kun jaksoja tulee hirveällä tahdilla lisää. En ehdi edes katsoa kaikkea!
Ja kaiken huipuksi alkaa "suomiversio"
Ensitreffit ulkomailla 23.11. Mutta veikkaan ettei yhtä värikästä menoa kuin 90 DF.
Tlc:n ohjelmia on hankala seurata,kun kausien ja jaksojen numeroita ei näytetä kaikissa ohjelmatiedoissa.Kestää jonkun aikaa,ennenkuin muistaa,minä iltana uusi kausi tulee ja mikä milloinkin on uusinta,joita tulee jatkuvasti.Tlc:lle ei löydy osoitettakaan,minne voisi lähettää asiasta palautetta.
Ärsyyntynyt katsoja kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen aivan sekaisin näiden ohjelmien ja kausien kanssa, kun jaksoja tulee hirveällä tahdilla lisää. En ehdi edes katsoa kaikkea!
Ja kaiken huipuksi alkaa "suomiversio"
Ensitreffit ulkomailla 23.11. Mutta veikkaan ettei yhtä värikästä menoa kuin 90 DF.Tlc:n ohjelmia on hankala seurata,kun kausien ja jaksojen numeroita ei näytetä kaikissa ohjelmatiedoissa.Kestää jonkun aikaa,ennenkuin muistaa,minä iltana uusi kausi tulee ja mikä milloinkin on uusinta,joita tulee jatkuvasti.Tlc:lle ei löydy osoitettakaan,minne voisi lähettää asiasta palautetta.
Tiedän.
Sinkkuelämäversio tulee sunnuntai-iltaisin jonka jälkeen sohvaperunat.
Uusin 8-kausi perusohjelmaa ja Darcey & Stacey toka kausi eli "Tuksutyylikaksoset" peräkkäin tiistai-iltaisin. Viimeksimainitusta sohvaperunat.
Chantelin perhe eli se kolmas kausi siitä torstai-iltaisin jonka jälkeen sohvaperunat.
Tuo Chantelin äiti lähti myöhään illalla poikansa Royalin ja miniänsä luokse oven taakse pimpottelemaan ja huutamaan, kun eivät olleet Filippiinien jälkeen tekemisissä. Tottakai kuvausryhmä mukana ja äiti pukeutunut kuin joku saakelin kyttä koppalakkiin, siniseen nahkatakkin ja glitteriseen maskiin!
Lopulta poika suostui puhumaan, jos ottaa mikrofonin pois.
Siis tuo parikymppinen Liz ollut naimisissa kaksi kertaa aiemmin, eronnut. Edellinen suhde päättyi 2 kk sitten.
Alkoi naurattaa kun se sanoi että oli ensin luullut Ediä naiseksi!
Single Life 2:ssa Coltin 69-vuotias äiti etsii nyt vuorostaan seuraa.
Siltä pääs itku kun Colt ilmoitti aikeistaan muuttaa vaimonsa kanssa erilleen. "Musta ei välitetä, heitetään kissojen kanssa kadulle, ei 3 kuukaudessa voi löytää hyvää asuntoa."
Okei. (🤭)