90 päivää morsiamena: Sinkkuelämää, Big Ed ja Lizin suhde
Olen nyt katsonut tämän kaiken ja alussa ei olisi mitenkään uskonut, että näistä kahdesta tulisi oikeasti pari. Mutta Ed osaakin halutessaan olla varsin karismaattinen ja puhua pehmoisia naisille. Tarjoaa hyvät illalliset ja viinit, poreammeet, romanttiset kynttilät ja viltit jne. Lizin entiset miehet olivat varmaan todella laaduttomia kun heihin verrattuna Ed vaikuttikin oikein hyvältä mieheltä.
Kuitenkin tuntuu, ettei Ed oikeasti kiinnostunut aidosti Lizistä ihmisenä, vaan halusi vaan jonkun nuoren nätin likan pönkittääkseen omaa egoaan ja laittaakseen itsensä takaisin "peliin". Ei sitten osannutkaan käsitellä suhdetta, jossa olisi oikeasti pitänyt kunnioittaa toista ihmisenä eikä talutushihnassa olevana koirana.
Liz toivottavasti nostaa nyt hieman rimaansa miesten suhteen, Ed tuskin tulee ikinä löytämään itselleen vakavaa suhdetta. Kuten joku sanoi, elää vieläkin parikymppisen elämää viisikymppisenä ukkona. Jotenkin tuli noista kahdesta mieleen myös Danny ja Helmi.
Kommentit (349)
Edin ja Coltin paapovat äidit ovat tehneet pojistaan tuollaisia ylimielisiä sikoja. Kun vaan naiset ymmärtäisi kiertää sellaiset miehet kaukaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi luoja🤣Kuinka moni on katsonu sen Tell All-jakson jossa Ed ja Coltyn äiti (en muista nimeä) ottavat yhteen?Meinasin oikeasti tukehtua nauruun🤣🤣🤣
Ja mitäs ihmettä se Mollyn entinen puoliso Luis (?) tuli sinne kanssa selittämään. Halusi kovasti kertoa oman puolensa tarinasta mutta ei saanut sanottua yhtään mitään, mulkoili vaan hämysti psykopaatin ilme kasvoillaan. Tsiisu mikä jätkä🤮
Joo, katsoin! 😂 Ihan mahtava, kerrankin joku sanoi Edille suorat sanat.
Mutta ei näytä ottaneen opiksi, se jahtaa taas köyhien maiden nuoria naisia. Tällä kertaa Meksikossa ja on ottanut äitinsä mukaan tulkiksi. Onkohan tämä viimeisin nyt joku parikymppinen?
Ed myös otti tatuoinnin itsestään jalkaansa. En ymmärrä onko harhainen, vai mikä juttu? Ego on massiivinen ja kovat luulot itsestään.
Luulen ettei ehkä tosissaan deittaillut noita Meksikolaisia ym., halusi vaan tähän ohjelmaan mukaan ja kenties käsikirjotettu koko homma.
Mutta tätä nykyähän nuo Ed ja Liz ovat taas yhdessä🤮Ed katsoo säälittävällä koiranpentuilmeellään ja Liz lankeaa kerta toisensa jälkeen tähän narsistiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siitä entisen itäblokkiperheen bloggaaja-tubettaja Stephaniestahan ollut paljon juttua että se koko lesbous olisi ollut keksittyä vain jotta pääsi tähän sarjaan ja koska tässä ei naispareja vielä ollut. Johti vaan harhaan sitä aussia joka oli tosissaan hakemassa ihmissuhdetta.
Ihmettelen kun toi asui ihan hyvällä alueella New Yorkissa, ajeli toisasataa tuhatta maksavalla Porschella ja vaihtoi kauden jälkeen kalliimpaan, niin ilmeisesti äidin uudella miehellä ollut jossain vaiheessa rahaa, koska olisiko vaan hakenut kuuluisuutta ja suosiota tämän sarjan kautta? Eihän ne tällä sarjalla pahemmin tienaa, olen lukenut että kuulemma 1000 dollaria jakso ja tietty miinus verot, silti niillä menee vähintään se 90 päivää sarjassa kun se viisumi on voimassa ja onko tuossa sarjassa keskimäärin 10-12 jaksoa per kausi. Sitten jos pääsevät jatkosarjaan Happily Ever After? niin saavat 1500 dollaria jakso. Tämäkin koskee vain niitä jenkkejä, ne niiden ulkomaiset saa puolet vähemmän!
Mutta ilmeisesti toivovat tuon sarjan kautta jotain julkisuutta ja someyhteistöitä.
Tuo Stephaniehan kertoi että oli nuorempana vähän stripannut työkseen joskus jossain länsirannikolla päin, ja nyt huhutaan että olisi ollut maksullisenakin.
Tuohan on nyt äitinsä kanssa kommentoimassa Chantelin sohvaperunoissa torstaisin. Näyttää oudolta blondattuna.
.
Stephaniesta puheenollen, toinen Stephanie eli tuo 8-kauden (tiistaisin) yli viiskymppinen blondi jolla silmät seisoo päässä ja puhe tarkertelee, ja huutelee koko ajan "Ryan!" sille parikymppiselle rakastajalleen joka tais marssia ulos viime jaksossa, ja tämä täti soitteli heti Ryanin serkkua paikalle! :D Aivan ihme tyyppi, nuorennusklinikan omistaa ja nyt menossa oikeuteen harhaanjohtavan mainonnan takia koska väitti että heidän jotkut antamat hyvinvointi- ja vitamiiniruiskeet ehkäisee koronaa "Stephanie has claimed that her wellness injections can prevent COVID-19, and now she could face a lawsuit from the Michigan Attorney General".
Välillä ihmetyttää että mistä ne tota väkeä tähän sarjaan oikein repii, mutta ilmeisesti alkaa olla paljon tunkua jo ja siksi pitää erottua jotta pääsee mukaan uusine mies tai naisystävineen :o
Säälittää tämä Stephanie-parka,kun ottaa nuoria miehiä elätettäväkseen ja luulee sitä rakkaudeksi.Tämä uusin,Harris sanoi lähtevänsä jenkkeihin,että hän,lapsensa sekä entinen vaimonsa saavat paremman elämän.Ehkä saavat aineellisesti paremman elämän,mutta ovat kuin näiden vanhojen naisten orjia.
Säälittää??? Itse on ihan kamala hyväksikäyttäjä-b..... joka pallottelee ukkoja ihan miten sattuu huvittamaan. Nuo on niin vakka-kansi -pareja ku olla voi! Ellei jopa täysin käsikirjoitettuja juttuja. Missään nimessä mitään vilpitöntä rakkautta ei ole kenenkään puolelta.

Kyllä mä tunsin empatiaa Stephanieta kohtaan siinä kohtaa kun kyynelet silmissä kertoi traumaattisesta lapsuudestaan ja että on siitä johtuen päättänyt elää ilman miestä ja lapsia.
Onhan Stephanie täys junaonnettomuus mitä suhteisiin tulee, mutta ainakin myöntää sen itsekin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aiemmilla kausilla Darcey esitti itseään, nyt koko shou on pelkkää teatteria. Aika tylsää.
Viihdyttävin tyyppi on Staceyn albaanimies, josta on nyt leivottu näppärästi kommentoiva, puolisonsa puolta pitävä hömeliini. Aiemmin ei pelätty näyttää kohtauksia, joissa tyyppi raivosi pikkuasioista ja käyttäytyi muutenkin kuin 5-vuotias.
Kaksoset eivät taida ajatella ihmeitä itsestään, kun deittailevat vain äijiä, joilla ei ole tarjota heille mitään. Ei ole työhaluja, ei kielitaitoja eikä kykyä edes kertoa omista ajatuksistaan saati että olisivat kiinnostuneita kumppaninsa tunteista. Naisille tärkeintä kumppaninvalinnassa on se, että mies käyttäytyy huonosti ja on riippuvainen heistä, tällä muka varmistetaan se, etteivät lähde käpälämäkeen ekasta riidasta.
Florian on ihana, niin luonnollinen ja hänellä on hyvät, osuvat kommentit. Siis jotenkin hänestä tulee sellainen eurooppalaisuus läpi, luonnonläheisyys ja käytännölliset ajatukset osuu yhteen meidän suomalaisten kanssa.
En käsitä miten voi olla tollasen muovisen, teennäisen Staceyn kanssa, ehkä hän näkee tämän sisimpään? Kun ei tuo Florian vaikuta sellaiselta joka hakeutuis vain telkkariin.
Darceyn miehet vaikuttaa kieltämättä olleen vähän enemmän mediahuomiohakuisia. Toki se Tom ja siskonsa ovat olleet hauskoja niissä jälkikommentointijaksoissa, britti Tom paljon rennompi nyt noissa jaksoissa, mitä oli Darceyn kanssa. Jessen tiukkapipoisuutta ja kontrollihalua ymmärtää ehkä näin jälkikäteen paremmin koska Darcey vaikuttaa alkoholiongelmaiselta, juo ja räyhää, sekoaa kännissä ja alkaa äärimmäisen mustasukkaiseksi ja eikö mm. britti Tom yllättänyt sitä baareista kun makasi ihan lärveissä vieraiden miesten sylissä?
Se mikä on ärsyttänyt, on se että kaksoset kohtelee noita nuorempia miehiä kuin lapsia, ja kontrolloi heitä rahoilla... niin, eläköityneen liikemiesisänsä rahoilla.
Ai florianko ihana? Hyytävä katse ja tunnekylmä olemus, ihan on Stacyn rahojen ja julkisuuden perässä. Hänhän on jo pettänyt Staceyta monesti selän takana.

No eikä ole!! Minäkin tykkään Florianista. Tosi symppiksen oloinen, kasvanut toki aivan erilaisessa kulttuurissa kuin nämä kaiken jakavat, kaikesta avautuvat, tunteelliset, manifestoivat kaksoset
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siitä entisen itäblokkiperheen bloggaaja-tubettaja Stephaniestahan ollut paljon juttua että se koko lesbous olisi ollut keksittyä vain jotta pääsi tähän sarjaan ja koska tässä ei naispareja vielä ollut. Johti vaan harhaan sitä aussia joka oli tosissaan hakemassa ihmissuhdetta.
Ihmettelen kun toi asui ihan hyvällä alueella New Yorkissa, ajeli toisasataa tuhatta maksavalla Porschella ja vaihtoi kauden jälkeen kalliimpaan, niin ilmeisesti äidin uudella miehellä ollut jossain vaiheessa rahaa, koska olisiko vaan hakenut kuuluisuutta ja suosiota tämän sarjan kautta? Eihän ne tällä sarjalla pahemmin tienaa, olen lukenut että kuulemma 1000 dollaria jakso ja tietty miinus verot, silti niillä menee vähintään se 90 päivää sarjassa kun se viisumi on voimassa ja onko tuossa sarjassa keskimäärin 10-12 jaksoa per kausi. Sitten jos pääsevät jatkosarjaan Happily Ever After? niin saavat 1500 dollaria jakso. Tämäkin koskee vain niitä jenkkejä, ne niiden ulkomaiset saa puolet vähemmän!
Mutta ilmeisesti toivovat tuon sarjan kautta jotain julkisuutta ja someyhteistöitä.
Tuo Stephaniehan kertoi että oli nuorempana vähän stripannut työkseen joskus jossain länsirannikolla päin, ja nyt huhutaan että olisi ollut maksullisenakin.
Tuohan on nyt äitinsä kanssa kommentoimassa Chantelin sohvaperunoissa torstaisin. Näyttää oudolta blondattuna.
.
Stephaniesta puheenollen, toinen Stephanie eli tuo 8-kauden (tiistaisin) yli viiskymppinen blondi jolla silmät seisoo päässä ja puhe tarkertelee, ja huutelee koko ajan "Ryan!" sille parikymppiselle rakastajalleen joka tais marssia ulos viime jaksossa, ja tämä täti soitteli heti Ryanin serkkua paikalle! :D Aivan ihme tyyppi, nuorennusklinikan omistaa ja nyt menossa oikeuteen harhaanjohtavan mainonnan takia koska väitti että heidän jotkut antamat hyvinvointi- ja vitamiiniruiskeet ehkäisee koronaa "Stephanie has claimed that her wellness injections can prevent COVID-19, and now she could face a lawsuit from the Michigan Attorney General".
Välillä ihmetyttää että mistä ne tota väkeä tähän sarjaan oikein repii, mutta ilmeisesti alkaa olla paljon tunkua jo ja siksi pitää erottua jotta pääsee mukaan uusine mies tai naisystävineen :o
Säälittää tämä Stephanie-parka,kun ottaa nuoria miehiä elätettäväkseen ja luulee sitä rakkaudeksi.Tämä uusin,Harris sanoi lähtevänsä jenkkeihin,että hän,lapsensa sekä entinen vaimonsa saavat paremman elämän.Ehkä saavat aineellisesti paremman elämän,mutta ovat kuin näiden vanhojen naisten orjia.
Säälittää??? Itse on ihan kamala hyväksikäyttäjä-b..... joka pallottelee ukkoja ihan miten sattuu huvittamaan. Nuo on niin vakka-kansi -pareja ku olla voi! Ellei jopa täysin käsikirjoitettuja juttuja. Missään nimessä mitään vilpitöntä rakkautta ei ole kenenkään puolelta.
Kyllä mä tunsin empatiaa Stephanieta kohtaan siinä kohtaa kun kyynelet silmissä kertoi traumaattisesta lapsuudestaan ja että on siitä johtuen päättänyt elää ilman miestä ja lapsia.
Onhan Stephanie täys junaonnettomuus mitä suhteisiin tulee, mutta ainakin myöntää sen itsekin.
On todella moniongelmaisen oloinen ihminen, eikä kyllä kanna vastuutaan siitä, miten huonosti kohtelee toisia ihmisiä. Varmuudella et säälisi jo kyseessä olisi mies ja kohtelisi naisia tuolla tavalla.
Kohta pitäis alkaa uusi kausi, jossa on taas Usman aka SojaBoy uuden babylovensa kanssa. Tää Usman oli mun mielestä mainio tyyppi. Huijari toki, mutta jotenkin hauska ja pilkettä silmäkulmassa.
Yazanilla uusi kaunis vaimo, lääketiedettä opiskeleva Leena, ja odottavat lasta. ❤️
https://sos-wp-media.s3.amazonaws.com/wp-content/uploads/2021/12/90-Day…
Hyvä vaan että pääsi tästä tekopyhästä, typerästä, huomionhakuisesta, pinnallisesta ja teennäisestä Brittanystä eroon, edelleen se Brittany postailee itsestään tällaisia tyrkkykuvia
https://www.tvseasonspoilers.com/wp-content/uploads/2021/07/brittany.jpg
Yrittää siinä sinkkuelämässä olla nyt niin siveää ettei mene sänkyyn miesten kanssa, mutta muistattehan että sama nainen nai floridalaisia rikkaita kasikymppisiä papparaisia ennen Yazania ja sai niiltä elatusta ja viiden tonnin Chanelin laukkuja ja plastikkakirurgiaa vastalahjaksi.
Valehdellut kaikenlaista Yazanista, vaikka tuo mies uhrautui hänen eteensä aika monesti ja yritti rikkoa kulttuurinsa ja uskontonsa kaavoja ollakseen Brittanyn kanssa koska välitti tästä vaikka Brittany leikki vaan sen tunteilla ja ärsytti sitä vetämällä alkoholia ja roikkumalla toisten miesten kauloissa Yazanin kotimaassa. Toki Yazan ei sekstaillut eikä muutakaan, halusi naimisiin ensin, eli Brittany valehteli siitä että olisi syönyt hänen mirriään. Sehän kävi ilmi myöhemmin ja näkihän sen Yazanin ilmeestäkin että hämmästyi mitä ihmettä tuo nainen puhuu, jonka jälkeen se Brittany meni d i l d o kauppaan ostoksille eli sellainen siveä pihtaaja. 🙄 Outo muikkeli.
Vierailija kirjoitti:
Kohta pitäis alkaa uusi kausi, jossa on taas Usman aka SojaBoy uuden babylovensa kanssa. Tää Usman oli mun mielestä mainio tyyppi. Huijari toki, mutta jotenkin hauska ja pilkettä silmäkulmassa.
Siis toi Usman oli tosi hauska tyyppi, sillä leikkasi ja varsinkin jälleenäkemisjaksoissa kun oli videoyhteydellä heitti kaikkea huvittavaa eli sai nauraa sen osuville kommenteille. Oikea seuramies. :D Ei siis ihme että on päätynyt viihdealalle. Se mummomainen Lisa oli sitä kohtaan tosi alentava ja ärsytti sitä tahalleen, oikein veemäinen ihminen suoraan sanottuna.
Mä en taas voi sietää sitä Angelan Mikea, se on jotenkin kummallinen.
Tää Molly ja sen ystävätär ovat rasittavia niissä sohvaprunajaksoissa missä ruotivat näitä muita pariskuntia. Aluksi olivat hauskoja, mutta se kaakatus ja "kännääminen" ei ole hauskaa katseltavaa. Ja tämän Mollyn seuraaminen on tosi tylsää sen uuden miesystävän kanssa.
Jaahas, fanit haluaa että 90 Days Sinkkuelämää 2-kausi perutaan kokonaan, koska siinä on mukana heidän inhokkeja, mm. Big Ed, Jesse, Stephanie M (se itsekäs valittaja joka esitti lesboa jotta pääsi sarjaan ja lähti Ausseihin) ja Natalie.
Siinä on myös Coltin äiti Debbie ja se eteläafrikkalainen alkoholiin menevä Syngin.
https://screenrant.com/90-day-fiance-single-life-season-2-massive-fail/
90 Day Fiancé: Why The Single Life Season 2 Is A Massive Fail
90 Day Fiancé fans are furious over 90 Day: The Single Life season 2 are are requesting that the franchise spin-off show is canceled by TLC.
Näköjään tulossa myös kaksi uutta spinoffia:
The recently announced franchise spin-off shows are titled David & Annie: After The 90 Days and Loren & Alexei: After The 90 Days
Annie ja David on ihania, mutta en oikein välitä Lorenista ja Alexeista.

Sehän on jo tehty ja esityskin puolivälissä.
https://entertainmentchronicle.com/wp-content/uploads/2021/05/Rebecca-P…
https://www.tvshowsace.com/wp-content/uploads/2021/05/Rebecca-Parrot-Co…
Rebecca käynyt plastikkakirurgilla naamansa kanssa, tehnyt vatsakiristykset ja laitattanut kampaajalla hiusjatkeet. Ollut 50-vuotislahja itselleen, näyttää ihan hyvältä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaahas, fanit haluaa että 90 Days Sinkkuelämää 2-kausi perutaan kokonaan, koska siinä on mukana heidän inhokkeja, mm. Big Ed, Jesse, Stephanie M (se itsekäs valittaja joka esitti lesboa jotta pääsi sarjaan ja lähti Ausseihin) ja Natalie.
Siinä on myös Coltin äiti Debbie ja se eteläafrikkalainen alkoholiin menevä Syngin.
https://screenrant.com/90-day-fiance-single-life-season-2-massive-fail/
90 Day Fiancé: Why The Single Life Season 2 Is A Massive Fail
90 Day Fiancé fans are furious over 90 Day: The Single Life season 2 are are requesting that the franchise spin-off show is canceled by TLC.
Näköjään tulossa myös kaksi uutta spinoffia:
The recently announced franchise spin-off shows are titled David & Annie: After The 90 Days and Loren & Alexei: After The 90 Days
Annie ja David on ihania, mutta en oikein välitä Lorenista ja Alexeista.
Sehän on jo tehty ja esityskin puolivälissä.
Joo mutta ilmeisesti haluavat että sen esittäminen lopetetaan, ja suuri osa pitää sitä Ediä ihan predatorina, ja ilmoittaa ettei sellaista miestä tulisi ylipäätään näyttää telkkarissa.
Vierailija kirjoitti:
Tää Molly ja sen ystävätär ovat rasittavia niissä sohvaprunajaksoissa missä ruotivat näitä muita pariskuntia. Aluksi olivat hauskoja, mutta se kaakatus ja "kännääminen" ei ole hauskaa katseltavaa. Ja tämän Mollyn seuraaminen on tosi tylsää sen uuden miesystävän kanssa.
Niinpä! Ne määkii kuin 2 pässiä ja 5 lammasta kuorossa :o Miettikää jos menis niiden alusvaateliikkeeseen millaiselta karjatilalta se kuulostaa kun nämä määkii jokaisen asiakkaan kanssa isolla volyymillä? Saisin varmaan päänsäryn oltuani siellä noin 15 min.
Natalie hankki sitten nenäleikkauksen
https://www.cheatsheet.com/wp-content/uploads/2021/07/Natalie-90-Day-Fi…
Eikö olekin turvonnut todella paljon Jenkkeihin saavuttuaan? Vaikka niin kovasti väitti kameroiden edessä että syö terveellisesti, vain kasviksia ja vähän kalaa? Ja kehui käyvänsä lenkillä päivittäin. :D Haukkui Miken ravintolassa valitsemia pihvejä ja halusi saada Miken kuntoon ja laihemmaksi mutta Mike on pysynyt saman kokoisena samalla kun Natalie turvonnut. Sehän oli tosi turvonnut näissä 8-kauden (tiistain) jaksoissa jo kun menivät naimisiin siinä pihalla, tursusi siitä mekosta ulos.
Vierailija kirjoitti:
Chantelin ja siskonsa Winterin ulkonäöstä voisi sanoa että tasan ei käy onnenlahjat.
Samaa katsonut!
Vierailija kirjoitti:
Jaahas, fanit haluaa että 90 Days Sinkkuelämää 2-kausi perutaan kokonaan, koska siinä on mukana heidän inhokkeja, mm. Big Ed, Jesse, Stephanie M (se itsekäs valittaja joka esitti lesboa jotta pääsi sarjaan ja lähti Ausseihin) ja Natalie.
Siinä on myös Coltin äiti Debbie ja se eteläafrikkalainen alkoholiin menevä Syngin.
https://screenrant.com/90-day-fiance-single-life-season-2-massive-fail/
90 Day Fiancé: Why The Single Life Season 2 Is A Massive Fail
90 Day Fiancé fans are furious over 90 Day: The Single Life season 2 are are requesting that the franchise spin-off show is canceled by TLC.
Näköjään tulossa myös kaksi uutta spinoffia:
The recently announced franchise spin-off shows are titled David & Annie: After The 90 Days and Loren & Alexei: After The 90 Days
Annie ja David on ihania, mutta en oikein välitä Lorenista ja Alexeista.
Annie ja David ihania?Minusta se David on todella vastenmielinen ukkeli🤢🤭
Loren ja Alexeikaan ei jaksa kyllä kiinnostaa. Jotenkin liian vähän draamaa heillä katsojan kannalta, plus ne ainaiset Tourette höpinät alko jo kyllästyttää.
Vissiin Chantelia, oikea nimi CeAir eli "Merituuli" on taidettu leikellä vähän enemmänkin sieltä täältä, siirretty rasvaa oikeisiin paikkoihin kropassa jne :) Sehän kieltäytyi kertomasta että mitä kaikkea kirurgiaa ja pistoksia tehty. Halusi vielä päästä plastikkakirurgiselle klinikalle sairaanhoitajaksi, varmaan siksi jotta saisi henkilökunta-alennuksia tai että saisi olla näytepotilaana? :D
Ihme muuten tuokin että sillä kesti yli 10 vuotta saada sairaanhoitajan tutkinto. Ollut niin paljon kiinni kaikissa eri tositeeveeohjelmissa ettei ole ehtinyt käydä kouluja?