Ratkaisu ropleemaan, pankaas ehdottaen (ei ruokahalua)
Kun sanon, että menetän helteellä ruokahaluni, niin tarkoitan että voin olla kirjaimellisesti koko päivän syömättä yhtikäs mitään migreenikohtaukseen saakka.
Niin, olen aina ollut tällainen ettei tekisi mieli syödä yhtään mitään lämpimällä säällä. En jaksa edes salaattia vääntää. Jaksan kyllä juoda, eli pitäisi olla jotain juotavaa ruokamaista juttua.
Mikä olisi hyvä ruokamainen juomajuttu?
Kommentit (6)
Harvoin tekee mieli kuumalla syödä ennen kuin vasta illalla, kun alkaa viilentyä. Sitä varten kaapissa on suolapähkinöitä, oliiveja, suolakurkkua ja sipsiä. Myös edellisenä iltana valmiiksi tehty salaatti tai esimerkiksi dippivihannekset voivat maistua pienissä määrin. Pieni määrä suolaa ainakin auttaa itselläni siihen, ettei päänsärky vaivaa. Sekoitan myös kuplaveteen suolaa, joten saan sitä kautta lisäsuolaa.
Gazpacho on klassinen kylmänä syötävä keitto. Samoin kurkkukeittoa on kylmänä hyvää. Toisaalta smoothiet yms toimivat myös. En itse näe siinä mitään ongelmaa, että syö päivän ruuan vasta illalla ja päivällä kevyemmin napostelee. Ei niitä todella kuumia päiviä vuoteen osu niin paljoa, että se alkaisi näkyä vyötäröllä.
Niin mutta kun voin olla KOKO päivän syömättä. En välttämättä syö edes illalla. Jaksan kyllä juoda erilaisia juominkeja. Kaffia en jätä välistä helteelläkään, en edes lämmintä kaffia. Juon hiilihappojuomia yyämäs. Että ehkä se smoothie olisi ratkaisu ropleemaan.
Salaattikin tuntuu liian vaivalloiselta syömingiltä XD En jaksa pureskella. Smoothiet olkoon ratkaisu.
Äsken söin päivän ekan "aterian": kahden munan munakas, jossa vähän nakkia ja paprikaa. Siitäkin jäi vähän syömättä. Ei tee mieli mitään!!