Tuntuu että puoliso(mies) taantuu monessa perheessä vastuuttomaksi lapsen syntymän jälkeen.

Se kun vaan pelaa tietsikkaa ja ramppaa harrastuksissa eikä tee mitään kotitöitä, ei edes pyytämällä. Sanoo vaan " joo, joo" eikä mitään tapahdu...

Ei kuitenkaan kaikilla. Meillä oli aluksi noin, nyt vähän parannusta. Mutta yh olen vieläkin aika usein... : (

Siis missä tuollaisia lurjuksia piileskelee? Ottakaahan asia puheeksi ja jos ei puhe riitä niin suunnitelma B joka on?

Kinastelee lasten kanssa kuin olisi heidän veljensä :-(.

Olen jo luullut että tuollaiset miehet ovat vain jotain legendaa. Omassa lähipiirissäni kun sellaisia ei ole näkynyt. Päinvastoin, miehet ovat ottaneet todella paljon vastuuta perheen arjesta.

Mutta kai noita tuollaisia miehiä vielä jossain kuljeskelee.

ei, vaan te ämmät sekoatte hormonienne kanssa ja uppoatte sinne paskavaippakuplaan. 

Setämies, vihamies, tapailumies, ihan vaan mies...

ja nyt uusimpana, saammeko esitellä; PUOLISOMIES!

Huh....Kuulostaa aivan kamalalta. En voisi kuvitellakaan moista. 

Omassa lähipiirissä ei ole kyllä yhtään tällaista miestä, joka taantuisi teinin tasolle lapsen synnyttyä. Ehkäpä seura tekee kaltaisekseen ja miehen kaveripiirissä olisi noloa olla saamaton vätys. Heistä kukaan ei pelaa mitään videopelejä eikä juo ja polta.

Oma mieheni on hoitanut lapsia alusta asti, osaa laittaa ruokaa, siivota, pestä pyykkiä, silittää tai parsia tarvittaessa vaikkapa lapsen pehmolelussa olevan reiän (siitä tuli muuten todella siisti!), pakata lapsen repun päiväkotiin / yökylään lähtöä varten, lukee iltasadun, ostaa lahjan kaverisynttäreille, kuljettaa harrastuksiin, tarkistaa läksyt ym. ym. ym. lista voisi jatkua loputtomiin, sillä mieheni tekee aivan samoja asioita kuin minäkin. No, okei tämän lisäksi hän tekee kyllä kaikki raskaat työt (kantaa kauppakassit, lumityöt, vaihtaa autonrenkaat ym.) Olen kyllä aina tiennyt, että mieheni on osaava, taitava, ahkera ja älykäs. Sellaista asiaa ei ole vielä tullut vastaan, jota hän ei osaisi tai viitsisi tehdä. Kaikki hommat on jaettu aika lailla tasan, koska mun pitää jaksaa tehdä täyttä työpäivää töissä enkä jaksais kyllä olla yksin vastuussa ihan kaikesta. Tämä on todettu oikein toimivaksi tavaksi

Onneks ei ole tommoisesta kokemusta. Minä hoidan lapsen ja puoliso kaiken muun. Onhan se hänelle liikaa, mutta en voi irroittautua lapsestakaan ihan vielä. Ennen minä hoidin kaiken. Ja joskus sitten varmaan päästään taas parempaan jakoon kun ei ole enää ihan pieniä lapsia hoidettavana.

EI SE LAPSI MUUTA ELÄMÄÄ MITENKÄÄN! SE ON IHAN ITSESTÄ KIINNI ANTAAKO SEN MUUTTAA!

Tai mahtaisiko se vika sittenkin löytyä näiden perheiden naisista?

Vierailija kirjoitti:

Useimmat suomalaiset miehet ovat kuitenkin perusluonnoltaan naisten unelmamiehiä. Käyvät töissä, tyytyvät yhteen naiseen, tekevät suuren osan kotitöistä, hoitavat lapsia ja viettävät kumppaninsa ja perheensä kanssa laatuaikaa yhdessä.

50-vuotiaina ne herää ja huomaa että elämä on jääny elämättä kun on vässyköinyt naisen tahdon mukaan. Sitten ne

- ostaa moottoripyörän

- potkaisee rupsahtaneen vaimon ulos talosta tai jättää perheensä

- avioituu itseään 25 vuotta nuoremman kanssa ja saa uusia, "parempia" lapsia eikä k..ikaan enää lerpsota toimettomana

Kaikki on hetken ihquu, mut ennen pitkää mies tajuaa jälleen palanneensa vässykkämoodiin.

Uskokaa nyt veljet että eron voi hyvin ottaa jos ei jaksa vaihdevuosihullua katsella mutta uutta perhettä ei kannata perustaa. Pesää saa ilman avioliittoakin helposti.

Lähipiirin perusteella ongelmia syntyy kahdesta syystä.

Nainen on superäiti tai ainakin kuvittelee olevansa ja passivoi itse miehensä sekä muistaa valittaa hänelle kaikesta mitä tämä tekee tai jättää tekemättä.

Mies ei alusta lähtien sovellu vastuunkantajaksi ja ei ole kiinnostunut kuin itsestään.

Se on biologiaa.

Käyköhän näin myös naispariperheissä? Että se joka ei synnytä/rekkis taantuu kuin mies?

Meillä on muuttanut lasten tulo elämää. Juurikin miehen elämää.. Olen puhunut ja yrittänyt ohjata mutta ei vaan ymmärrä/muista.

Mitta alkaa olla täynnä sitä, että olen ainoa aikuinen talossa. Isä/mieheni siis on se hauska, ihana läppää heittävä pelle. Eihän siinä ole mitään vikaa? Sukulaisetkin ylistävät, että kyllä on hyvä mies ja hyvä isä lapsilleen. Hän joka jättää aina astiat pöytään, kun lähtee syömästä. Ei hoida roskia, tiskejä, laskuja, puhelimia, nettisoppareita, ei mitään. Ei huomaa vuotavia hanoja, vanhoja kiuaskiviä tai ikkunoiden tiivistämistä. Autotkin on minun hoidoissa.

Tähän tilaan on menty huomaamatta. Keskustelut eivät tehoa. Suuttuu aina.

Voi sitä naisen, äidin, muutostakin taantumiseksi kuvata. Muututaan omaksi äidiksi/mummoksi/anopiksi (jos läheinen) ja kaikki mitä ei koskaan aikonut tehdä muuttuu todeksi omassa kodissa. Raivosiivouksesta ja paitulista lähtien.

Oma isäni on juuri tuollainen. Näkeepähän sitten kuolinpedillään ettei ollutkaan hyvä isä.

Suurin osa miehistä on itsekkäitä p*skoja. Nainen on tosi onnekas jos löytää hyvän, fiksun miehen. Niitä on äärettömän vähän.

Mulla on mieletön helmi miehenä, eikä kumpikaan haluta lapsia. En tiedä mistä hyvästä Jumala meidät yhteen johdatti, mutta kiitollinen olen joka tapauksessa.

Mutta miksei vain yritä selvitä vähemmällä, tarvitseeko ihan kaiken olla niin vimpan päälle? 

Ja sitten, miksi noiden kanssa on pitänyt alkaa niitä lapsia tekemään... ihan kuin ei olisi ollut mitään näkemystä miehestä. Ei ne ikinä aktivoidu, ei koskaan. 

ihan väärin kuvitella että ne jotenkin muuttuvat kun lapsi tulee. Eivät muutu. Älkää tehkö lapsia ihan kaikkien kanssa.