synttärivinkkejä 8-vuotiaalle pojalle
Taas kerran kysellään synttärivinkkejä. Hohtokeilailu, fudis, sähly ja uimahallisynttärit on jo koettu. keksittekö jotain muuta? Asumme Espoossa, joten täältä löytyy varmaan kaikkea kunhan keksii. Olisiko ehdotuksia.
Kommentit (11)
pojan synttäreitä. Poikia oli kymmenen. ONNEKSI paistoi aurinko, on iso piha, koska meno oli aivan käsittömättömän hirmuinen. Asumme pienessä kolmiossa, joten sisälläolo ei olisi oikein onnistunut. Kävi suoraan sanottuna mielessä, että kun olisi jokin paikka, missä järjestää synttäreitä. Pääsisi vähän helpommalla. Mutta onneksi juhlat ovat tältä vuodelta onnellisesti ohitse:))
Siis olet, tust, aivan oikeassa kyllä siinä, ettei tavallinen kerrostalokämppä (meillä kyllä 4h+k, mutta paperinohuet seinät eikä pihaa) tosiaan ole sellaiselle villilaumalle oikein ihanteellinen paikka ja siinä mielessä hommaa toki puoltaa kodin ulkopuolelle meno!! Siksikin olen ikävä äiti ja lapsilla varmaan kovin kehno lapsuus, että luulen näiden olevan meillä viimeisten " lastenkutsujen" ... Mulla kun on kaikkiaan 3 poikaa omasta takaa, mistä syytä myös joudun rajottamaan vieraiden määrää aika rankasti...
Olen vain jotenkin hiukan ymmälläni (vaikka asia ei tosiaan mulle yhtään kuulu...!) siitä, että elämä tuntuu nykyisin olevan aikamoista elämysmatkailua. Jos kyseessä on vasta ihmisen kahdeksannet synttärit ja kaikkea tuota on jo kokeiltu... (Mulla ei siis yksinkertaisesti olis myöskään varaa mihinkään tollaseen, mutta se on toki mun ongelma - ja mun lasten, tietty.)
Sori ap, mä en todellakaan tarkottanut ryöstää sun ketjua tai mitään. Enkä tarkota oikeesti arvostella sua mitenkään henk.koht. - kunhan vain hmettelen maailman menoa ylipäänsä... Et siis ole mitenkään anutlaatuinen ko. asiassa - ja, noh, mää oon tunnetusti vähän nutturatäti ja niuhotan siitä sun tästä, jottei kannata ottaa niin vakavasti. Toivotan teille oikein kivoja 8v-juhlia!
Poikia kutsuttu maltillisesti viisi kappaletta ja tarkoitus on järjestää " synttärilumpialaiset" (idea tältä palstalta, kiitos kovasti!!)
Eli meillä on tietokilpailua, jonkinlainen selviytyjät-tyyyppinen rata, jossa mennää lankkua pitkin ja vastaavaa, vessapaperimuumiointia, pantomiimia ja mahdollisesti palapelitehtävä (jos aikaa on liikaa).
Nämä kisat tehdään joukkueina, ei yksilösuorituksena. Sen lisäksi meillä on aarteenetsintää, jossa palkintona on perinteiset karkkipussit.
Tähän asti ollaan kaikki synttärit vietetty kotimalliin, ensi vuonna voisimme kympin kunniaksi mennä sitten keilaamaan tai jotain vastaavaa.
Minusta synttärit on kiva viettää kotona, itsekin mieluummin kutsun kavereita kylään tai menen toisten luokse kyläilemään kuin lähden ravintolaan isommalla porukalla. Samaa mallia tässä varmaan annetaan lapsellekin!
tulee vain 6 vierasta. Viime vuonna oli 10 7-vuotiasta poikaa ja vaikka kaikki sujui hyvin, päätin että tänä vuonna kutsutaan vain ne parhaat kaverit. Osasyy oli kyllä myös se että jos kutsuttaisiin laajemmalla listalla, määrä ei jäisi edes siihen 10:een vaan vieraita tulisi jotain 15 (kun jos kutsutaan xx, niin yy:kin pitää kutsua, ja koska olit zz:n synttäreillä niin senkin pitää päästä jne.) Ja 15 on jo liikaa oltiin sitten ihan missä tahansa...
Noi 6 vierasta mahtuu hyvin meille kotiin. Ajattelin tarjota pitsaa ja sen päälle jäätelöä. Pojat saa leikkiä keskenään, ehkä pelataan vähän Twisteriä tai otetaan turnaus jalkapallopeliä. Eli siis ihan tavalliset kotisynttärit, sellaisia meillä on aina pidetty eikä toistaiseksi kukaan ole valittanut :-)
Jep, meilläkin siis pian kestit ja olen kans ajatellut, että maksimi 6 (mieluummin 5 kun on kaks omaakin + synttärisankari...). Mukava kuulla, että muitakin samoilla linjoilla. Harmi, kun ei ole pihaa, mihin mennä. Mietin jo, että jos joku turnaus ihan talon pihalla, mutta sitten siellä on ne, joita ei oo kutsuttu... :-(
Mäkin näin ton synttärilympialaisidean täällä, ja kiitos vain, se kuulosti munkin mielestä suht toteuttamiskelpoiselta! Saako, wave, kysä, mistä sä olet ne tietovisakysymykset napannu - vai keksitkö vaan ite? Mä ajattelin, et voi jotain samantyyppistä ehkä järkätä. Meillä on kyllä lasten Trivial, mutta onkohan kysymykset joillekin liian vaikeita...?
Teimme aarteenetsintään jokaiselle oman kartan pihastamme. Sinne laitettiin kaikki pensaat, puut, keinut yms. Siis henkilökohtainen kartta ja merkintä lähtöpisteestä ja aarteen paikasta. Aarteena oli Lidl:stä ostettu pieni karkkilaatikko ja minisuklaapatukka (molempia saa monen kappaleen pusseissa). Ne käärittiin folioon ja punainen nauha ympärille.
Voisiko tällaisen tehdä kerrostalon pihalle ulkopuolisten huomaamatta ja löytämättä. Syötin lapsia ja sillä aikaa mieheni piilotti aarteet. Oli kylläkin aika helppo 8-vuotiaille...
Keksin tietokilpailukysymykset ihan itse:
Kuka on Suomen pääministeri
Mikä on Lordi-yhtyeen rumpalin nimi
Suomen naapurimaat
Montako mitalia Suomi sai EM-kisoissa
yritin keksiä sellaisia, joihin osattaisiin vastata ja toisaalta sellaisia jotka vähän tekisivät eroa joukkueiden välille. Nämä olivat meidän 9-vuotiaalle vierasjoukolle niitä vaikeampia, helppoja olin kun kysyn mikä on Ruotsin pääkaupunki jne.
Yritin vähän eri aloilta keksiä kysymyksiä, luontoa, matikkaa, urheilua ja tuota Lordia....
hieman kalliimmat mutta kiireiselle perheelle joskus todella arkea helpottava vaihtoehto. Lapseni on osallistunut Keijunkiharan järjestämille Rock Star-synttäreille. Näissä juhlissa p.sankareina olivat parhaat ystävykset. Eli vanhemmat puolittivat juhlista aiheutuneet kulut. Kaikilla lapsilla oli todella hauskaa. Ohjelma oli hyvin suunniteltu ja vetäjät ammattitaitoisia. Suosittelen lämpimästi!
ja juhlaviikot ovat juuri alkamassa... kysymyksiä pitäisi keksiä neljiin juhliin ja tietty eri-ikäisille sankareille. Onneksi kirjastosta löytyy erilaisia lasten tietovisa kirjoja ja nettikin löytää kysymyksiä. Osan keksin itsekin.
Meillä kisan voittajajoukkue saa valita valokuvasuunistuksen ekan kuvan ja hävinnyt saa sen mikä jäljelle jää... aarteena on joukkueille karkkia ja sipsiä (joita ei kakkupöydästä ole löytynyt...). Niitä sitten voi napostella murhaajaa tms. pelatessa.
Seuraavana vuonna meillä on varmaakin teemana elokuva, jolloin ostan jonkun uuden videon, joka katsotaan juhlilla. Tänä vuonna lapset eivät vielä halunneet sitä, mutta ehkä ensi vuonna... pääsisi itse helpommalla.
ja mä kun ajattelin parin vkon päästä tarjota sipsejä, karkkia ja limua ja antaa poikein vähän aikaa riekkua... Mahtaakohan kukaan tulla...;-/ On tosiaan aika hienoiksi menneet kemut.