miksi tämä " kotiäitiys" on minulle niin vaikeaa?
Minä alan olla aika väsynyt tähän hommaan. Minusta tämä kasvatus tuntuu ihan äärettömän raskaalta ja vaativalta tehtävältä, siis jos meinaa kasvattaa lastaan ja saada jotain tulostakin aikaan. Meillä on 3-vuotias poika ja n. 5-kuinen vauva.
Meillä on tänään herätty klo 7, syöty aamupalaa heikolla menestyksellä ja sen jälkeen leikitty. Aamupalan syönnistä olen nyt päättänyt tinkiä. Kun ei ruoka kerran aamulla maistu, niin ei syödä sitten. Koska yritän olla hyvä äiti, laitan sen kuitenkin tarjolle, ja kyllähän siitä aina välillä vähän närpitäänkin. Hampaiden pesu jäi tänäkin aamuna tekemättä. Miten se onkin niin vaikea muistaa ja panna toimeen?
No sitten teimme askarteluhommia vauvan nukkuessa, ja vauvan herättyä puolen tunnin kuluttua lähdimme ulos kävelylle. Kävelimme metsässä ja puistossa ja sitten tulimme takaisin. Tähän osuuteen olen tyytyväinen. Päre ei palanut kertaakaan ja meillä oli jopa kivaa lukuunottamatta sitä, että vauva kitisi koko ajan ja imetin häntä kävellen metsässä.
Kotiin tullessa sitten alkoivat pulmat. Poika oli jo selvästi väsynyt ja unohdin pissattaa hänet ennen ruokailua. Alkoi valitus " minulla on pissahätä, minulla ei ole pissahätää" . Sain mennä hänen kanssaan vessaan, sitten hän ei halunnutkaan mennä pissalle. Kun menin takaisin pöytään, minun olisikin pitänyt mennä pissattamaan. No, kärsivällisesti suoritin tämänkin osuuden, vaikka minulla jo kiehui. Olin lähinnä vihainen itselleni, kun en muistanut ulkoa tultua, että olisi pitänyt pissattaa poika ennen pöytään menoa.
Lounaasta olen oppinut selviytymään taktiikalla: jotain valmista ettei tarvitse odottaa, mahdollisimman vähän lautaselle jotta lautanen tyhjenisi. Yleensä vain odotan ja odotan ja odotan ja odotan, että poika syö. Ja välillä tietysti patistelen, joskus kiukkuisenakin. Yleensä vauva karjuu jo viimeistään siinä vaiheessa turhautuneena, kun pitää vaan olla ja odottaa isoveljeä. Tänään sorruin lukemaan samalla kirjaa pojalle. Ajattelin, että meneehän tämä näinkin. Ruoka tulee syötyä eikä kenellekään tule paha mieli.Vauvakin pysyi tyytyviäsenä sitterissä.
Sitten vuorossa päivän painajaismaisin hetki: yritys saada poika päiväunille. Haukotteleva poika menee mielellään uninallensa kanssa peiton alle. Laitan musiikin soimaan. 10 min kuuluu pulinaa, sitten 5 min hiljaisuutta ja ensimmäinen kysymys " olenko minä jo nukkunut?" Seuraavaksi hän tulee pois sängystään, palautus sänkyyn. 10 min hiljaisuutta, sitten " olenko minä jo levännyt?" Siinä vaiheessa tilasin isäni hätiin hakemaan pojan autoilemaan. Autossa nukkuu takuuvarmasti, omassa sängyssä ei ikinä. Maanantaipäivät ovat tuskaa, kun kerhoon mennään iltapäivällä klo 13.30 ja sitä ennen olisi pakko nukkua edes hetki, muuten menee hulinaksi.
Vauvaan en ole kerennyt panostamaan tänään juuri lainkaan. Muutaman kerran olen imetellyt ja lykkinyt häntä ulkona vaunuissa. Päiväunia hän ei ole nukkunut juuri nimeksikään tänäänkään...
En tiedä, mikä tästä elämästä tekeekin näin raskaan oloista. Ihan tavallista arkea kai tämä on. vai onko?? Ärsyttää vaan, kun mikään ei mene suunnitelmien mukaan. Ihan tavalliset asiat kuten nukkuminen ja syöminen ovat meidän kotona niin ahdistavia, että sydän hakkaa jo valmiiksi, kun tietää ruoka- tai unihetken koittavan.
Kommentit (39)
Kiva tietää että kohtalotovereita on paljon, mutta eipä se arkeen auta. Meillä päikkärihommaan auttoi MATKASÄNKY, jossa lapsi (2v8kk) pysyy ja rauhoittuu ja yleensä nukahtaakin. Isojen lasten sänkyä käytetään aina kun siltä tuntuu, eli lapsen ollessa rauhallinen jne. kun hän itse sinne haluaa. Ja jos lapsi lähtee vaeltamaan pitkin kämppää, vaihdetaan taas matkasänkyyn.
Ja ruokailut menee meillä vähän paremmin kun syön itse samalla (lounas) ja laitan välillä lapsen suuhun ruokaa. Ja eineksiä kaytetään päivittäin, en jaksa stressata ruuasta.
Meillä vauva vajaan vuoden ja arki on todellakin pakkopullaa. Yritän poistua kotoa ja kotikunnastakin mahdollisimman usein, siihen auttaa oma auto. Ja isovanhempia hyödynnän pienenkin tekosyyn turvin.
Koitetaan kestää!
Miksi tehdä lapsia jos se todellakin on noin vaikeaa, eikä niitä jaksa??
Isovanhemmilleko niitä teette?
Äitix2
Jos edellisellä kirjoittajalla itsellään olisi uhmaikäisiä lapsia, niin ehkä tietäisit millaista arki niiden kanssa on. Aika kultaa muistot, tiedän sen ja sitä odotellessa.
Hyi, miten ilkeetä. Minä ainakin ilmoitin ylläpitoon asiattoman viestisi.
Eikö joku keskustelufoorumi voitaisi pitää ilkeilyvapaana. Miksi ne, jotka eivät halua keskustella asiallisesti ja ehkä rakentavastikin ja vastata alkuperäisen kysymyksiin, eivät voisi keskustella vaikka Aihe vapaa -palstalla. Ap kysyi muiden kokemuksia, mielestäni aivan normaalisti. Ei ole olemassa yhtä mallia toteuttaa äitiyttä hyvin.
Ja... Itselläni myös vauva ja kolmevuotias uhmis. Myös meillä apua on saatu toisinaan valmisruuista sekä pakasteista. Laitan aina esim. makaronilaatikkoa tehdessäni yhden annoksen pakastimeen, ja tarvittaessa sitten otan sieltä esikoiselle ruuan. Pikku Kakkosen annan tyttöni katsoa, vaikka muuten emme telkkarin ääressä asukkaan. Sinä aikana seurustelen sitten vauvan kanssa tai jos vauva nukkuu, puhun puhelimessa ystävien kanssa tai teen jotain muuta omaa.
Uhmaikäisen kanssa jaksamiseen auttaa ainakin joskus ajatus, että se menee ohi. Ja se, että tietää lukemattomilla muilla lapsiperheillä olevan samanlaista.
Tosiaan, mekin yritetään tehdä niitä asioita, joista kaikki pitävät. meillä laitetaan lastenlauluja soimaan ja tanssitaan. vauva on sylissä ja nauttii. En tykkää leikkiä nukkekodin nukeilla lastenhuoneessa. Sen tyttö taas saa tehdä yksin tai kaverin kyläillessä. Väkisin tekeminen ei minusta ole hyvä asia.
jaksamista arkeen!
Minulla on 2 poikaa 8v. ja 1v....
Joten kyllä vaan tiedän mitä mainostamanne uhmaikä on!
Sinä sanoit tarvitsevasi isovanhempia pienenkin tekosyyn turvin...
Meillä he asuvat 300km päässä..Itse hoidan uhmikseni, enkä edes väsy ja kyllästy siihen turvautumalla muihin.
Vierestä kun katselee ystävien taistelua ilkeää lapsettomuutta vastaan niin tulee vain surullinen olo teidän laisistanne vanhemmista..
Älkää valittako..Lapset uhmailee, älkää ainakaan lisää tehkö jos se on noin
hankalaa. Opetelkaa nauttimaan siitäkin, että lapsenne OSAA kokeilla rajojaan... Kaikille ei sitäkään suoda.
Eli jos päiväunet näyttää jäävän välistä, niin kyllä yöunet luulisi pidentyvän, mutta ei päivässä. Jostain olen tosiaan lukenut että lapsella pystyy unirytmiä siirtämään 15minuuttia päivässä. Eli vaikka laittaisit lapset tuntia tavallisemmin aiemmin nukkumaan, niin veisi suurinpiirtein sen arkiviikon ennen kuin nukahtaminen on tuntia aiemmin.
Lapset tietenkin ovat hieman erilaisia ja tuo taitanee olla jokin " nyrkkisääntö" . Meillä ainakin keskimmäinen (paras valvoja ja ei niin hyvä nukkuja kuin esikoinen) pystyy selkeästi olemaan vähemmillä unilla parikin viikkoa ennen kuin ottaa takaisin (yleensä syynä ollut sairaudet, kuten nuha joka vaivaa unta). Esikoinen taas ei pysty olemaan väsyneenä kuin päivän ja sitten ottaa jo takaisin univajeensa. Kaikki lapset eivät siis taida heti nukkua väsymystään pois, vaan voivat toimia totutussa " rytmissä" ja kerätä tosiaan väsymystä.
Ota huomioon, että ap:lla on 3-vuotias ja vauva - hieman eri tilanne kuin sulla, jonka 8-vuotiaasta on varmaan jo aika paljon apuakin kuopuksen hoitamisessa. Eikä uhmaiästä tietoakaan...
Omasta mielestäni on todella tärkeää, että m y ö s äitien / vanhempien väsymyksestä ja hankaluuksista puhutaan avoimesti. Lasten kanssa voi ihan oikeasti olla raskasta, ihan oikeasti aika moni esim. masentuu synnytyksen jälkeen (mikä voi puhjeta vaikka vasta vuodenkin kuluttua), ihan oikeasti on tosi vaativia vauvoja ja uhmaikäisiä, ihan oikeasti jotkut lapset eivät nuku. Asennoituminen auttaa kyllä varmasti, ja se että ei yritä revetä kaikkialle. Joskus on kuitenkin tilanteita, että voimat loppuu. Siksi on ihanaa, että tällaisia palstoja on olemassa ja että suurin osa kirjoittajista myös haluaa auttaa (toisin kuin sitten jotkut).
Ap:lle en valitettavasti osaa antaa mitään vinkkejä, sillä meillä on eri tilanne (vasta yksi 1v4kk ikäinen tyttö). Tsemppiä, päivä kerrallaan!
Ja jos sulla N1976 on kaikki mennyt aina hyvin, niin sehän on kiva. Mutta mieti vähän ennen kuin rupeat täällä mesoamaan.
t. Kiukkuinen Ompunäiti
Siis voi olla että menee viikkokin (jossei peräti kaksi) ennen kuin yöunet ovat pidempiä. Eli ihan yhdessä päivässä ei kannata lannistua. Tsempppiä!
Lisäksi kun muistelen miten meidän lapsilta jäi päiväunet pois, niin ei ne kertaheitolla jääneet. Kyllä siinäkin oli pieni siirtymäaika. Esikoinen nukkui unet aika pitkään (vielä 3v), vaikka ei ihan niin poikki ollut, mutta oli niin älyttömän kiukkuinen lapsi väsyneenä, että unet jätettiin aika myöhään pois. Ennen unien poisjättöaikaan minä yritin sitten pitää meteliä, että heräsi, kun nukahdettuaan olisi aina nukkunut lähes 2h! Ja sitten yöunet meni turhan myöhäiseksi. Vähensin päiväunien pituutta vähitellen. Yöunet meillä oli 12h, kun päiväunia ei nukuttu (tosin samainen kaveri nukkui esikouluaikaankin vielä 12h yöunia). Kakkonen sitten jätti aikaisin päiväunet pois (jo 2v), mutta kun liikuimme paljon autolla saattoi autossa ottaa muutaman minuutin tirsat ainakin joka toinen päivä, joilla sitten jaksoi. Yöunet olivat myös pitkät (myös sen lähes 12h), mutta pärjäsi ajoittain lyhyemmilläkin. Vasta lähemmäs 3v jäi nuo tirsat autossakin pois. Meillä tuota autonukkumista tuli koska asuimme maalla ja kaikkialle piti lähteä autolla, kuten myös esikoisen kerhoon, joka sattui kakkosen päiväuniaikaan. Siksi kakkosen tuli nukuttua niin paljon tirsoja autossa. Eli ei meilläkään päiväunien poisjättö mennyt ihan kaikkien taiteen sääntöjen mukaan, vaan siten miten se käytännössä parhaiten onnistui. Eiköhän näitä päiväunien poisjättötapoja ole lähes yhtä monta kuin lastakin.
Kyllä olen muutaman tutun katsonut olevan aika stressaantunut siitä että saavat juuri 2v nukkumaan päiväuniaan ja päivän aikataulun pysymään. Toinen kyllä luovutti ja totesi että lapsi jaksaa ilman päiväunia ja toinen sinnikkäästi nukuttaa, mutta heillä lapsi on hoidossa joitain päiviä viikossa jolloin on nukuttava.
HÄPEÄ ITSE!!!!!!!!!!!
Meillä ei lapset hoida lapsia!
Lapset on vanhempien hoidettavana.
Ja sopii kysyä, että miksi tehdään lapsia niin tiuhaan tahtia jos se ei sitten
sovikkaan kun tulee LUONTAISET uhmat ja kiukut. Kauhea kiire tehdä tusina niitä parissa vuodessa ja sitten ei kestetä seurauksia..
Joten hävetkää itse vaan, aikuiset ihmiset valittamassa OMISTA lapsistanne.
Liikaa olette saaneet liian helpolla!
N1976, En tarkoittanut vihjata, että esikoisesi hoitaisi (kokonaan) kuopuksesi, vaan että varmasti hänestä on jo paljon a p u a monenlaisissa tilanteissa. Ehkä hän joskus leikkii pikkuveljen kanssa, ehkä auttaa sinua kotihommissa jne.. Et ehkä itsekään voi olla sitä mieltä, että tilanteesi olisi lähellekään sama kuin ap:lla, jonka esikoinen on 3v (ei 8v.) ja kuopus vielä alle vuoden?
Olen kanssasi samaa mieltä siitä, että vanhempien on tietenkin kannettava vastuunsa lapsistaan ja samalla luovuttava monista omista jutuistaan pitkäksi aikaa. Ja että uhmat sunmuut haastavammat vaiheet kuuluvat lapsen normaaliin kehitykseen ja niistä on luovittava jotenkin läpi. Ja että haasteista huolimatta lapsi on maailman ihmeellisin lahja. Se on selvä.
Mutta edellisistä faktoista h u o l i m a t t a pikkulapsiaika voi olla raskasta, ja useimmat meistä väsyvät ainakin joskus. On kohtuutonta tulla tänne " lyömään lyötyä" sillä tavalla kuin sinä teit. Olisit hienosti voinut muotoilla viestisi myös toisin, sanomalla vaikka että " hei älä pelkää, toi vaihe menee ohi, se vaan kuuluu uhmaikäiselle, koita kestää" .
t. Ompunäiti
(pahoittelut ap ja muut, että provosoiduin näin paljon ja menin vähän aiheesta sivuun)
molemmat lapset ( 11kk ja 3v) menevät nukkumaan klo 19. esikoinen ei nuku päiväunia ( jätti pois muutama kk sitten). päiväuni aikaan eli nyt (klo 12-14) esikoinen puuhailee omiaan huoneessaan (lukee kirjoja, rakentaa palikoilla, tekee ruokaa) tai katsoo videoita ( frööbelit, titinalle, maisa hiiri). silloin kun esikoinen ei jaksa olla omitoimenen luen hälle taikka askarellaan jotai hetkeksi ja jätän sitten yksin jatkamaan hommia.
ulkoilemme aina kaksi kertaa päivässä, aamulla klo 9.30-10.30 ja päivällä klo 15-17. vauva nukkuu yhdet päikkärit klo 12-14 välisenä aikana ulkona vaunuissa.
meillä käy siivooja 3 viikon välein, on helppoa pitää siistiä taloa siistinä.
teen kerran päivässä safkaa, aamulla ku muksut leikkii ennen kun menemme ulos tai ku kuopus nukkuu ulkona.
lasten kaa on silti rankkaa, haluisin nukkua enemmän ja harrastaa omia juttuja. en tiedä miksi halusin lapsia, kai se on se biologinen kello ,DD
Minulla on vähän yli 3v poika ja 9kk vauva ja meilläkin ovat pojan päikkärit jäämässä pois. Viimeinen kuukausi on ollut aivan kamala, sillä poika herää jokatapauksessa aina ennen klo 7 ja on iltaisin todella väsynyt. Jos taas saan nukkumaan päikkärit on oma ihana itsensä, mutta nukuttamiseen illalla menee yli tunti ja saattaa nukahtaa vasta klo 22. Ilman päikkäreitä laitan nukkumaan klo 19.
Toisinsanoen rytmiä tässä haetaan eikä ole todellakaan helppoa. Poika käy samoihin aikoihin kerhossa kerran viikossa kuin sinunkin ja niinä päivinä en ole nukuttanut päkkäreille. Kerhon jälkeen onkin lopenväsynyt, kun on tsempannut siellä kolme tuntia, leikkinyt ja ollut reipas (tätien mukaan) ja tulee sitten kotiin purkamaan väsymyksen. Toivon, että tämä helpottaa ajan kanssa, kun poika tottuu olemaan ilman päikkäreitä ja kerhosta tulee tutumpi. Vähän on jo helpottanut alkuajoista, kun jokatoinen päivä piti laittaa päikkäreille ja joka toinen ei nukkunut. Nyt saattaa nukkua kerran viikossa tms. esim. jos en ole saanut klo 19 aikaan nukahtamaan. Olen myös yrittänyt luoda puitteita pikkutirsoille autossa tai rattaissa (meidän vauva ei niissä aina viihdy :) , jotta voisi nukkua vähän jos on tarvetta. Iltapäivisin luen sadun tai pidämme rauhoittumishetken, sekin jo auttaa.
Ruokailuista en ole jaksanut ottaa stressiä, eli meillä syö kaikki kotona olevat vauvaa myöten kun on ruoka-aika, aamupäivisin teen eineksiä tai useammin nopeaa kotiruokaa. Poikaa olen opettanut niin, että kun hän lähtee pöydästä, lähtee ruokakin, ja seuraava ruoka on sitten vasta myöhemmin. Poika ei kyllä ole tätä menettelyä koskaan kyseenalaistanut ja syö hyvin, vaikka olisi " pahaa" ruokaa. Sen kyllä olen huomannut, että jos ruokailu on liian myöhään esim. pitkän ulkoilun jälkeen ja nälkä päässyt liian suureksi, häntä on vaikea saada aloittamaan ruokailua, mutta kun saa houkuteltua jotain ruokaa suuhun, loppu sujuu itsestään.
Olen kokenut tämän arjen aika raskaana melko pitkään ja huomannut, että paljon on omasta asenteesta kiinni. Vasta nyt tuntuu että vauvanhoidon ohella jää hieman omaa aikaa ja päiviin tulee ennakoitavuutta, mikä on tosi tärkeää. Mua ottaa päähän eniten jos päivä ei suju suunnitelmien mukaan ja useinhan se ei suju kun on näitä aikoja kun sitä rytmiä pitää muuttaa. Nyt on taas meillä ruvenunt sujumaan ilman pojan päikkäreitä (ja vauva kai yrittää myös muuttaa rytmiä yksiin päikkäreihin kahdesta, joten hänkin on välillä nukkunut liikaa ja joskus liian vähän *huokaus*) joten eiköhän teilläkin ajan kanssa se päivärytmi löydy.
Tsemppiä!
Laitoin pojan eilen nukkumaan vasta 21.30, koska meillä oli illalla yllättävää menoa. Siitä huolimatta meillä herättiin tyypilliseen tapaan jo klo 7. Ja lyhyistä yöunista huolimatta päiväuni ei tullut ajallaan. Meillä meni kuitenkin tämä päivä hieman paremmin, kun lähdin ajelemaan ja ajoin puolitoista tuntia sinne ja tänne. Poika nukkui koko matkan ja nyt leikkii pikkusiskon kanssa sängyllä ihan virkeänä.
N1976, en oikein ymmärrä, mikä sinua vaivaa. Jos yritit minua provosoida, niin siinä et kyllä onnistunut. On toki hienoa, että sinä et ole lastesi kanssa väsynyt etkä kokenut heidän hoitoaan rankkana, mutta useimmilla äideillä ei ole näin hyvin asiat, vaan joskus väsyttää ja pinna palaa. Kellä missäkin tilanteissa. Kiitollinen olen lapsistani ja jokaisesta päivästä heidän kanssaan. Oma äitini kärsi lapsettomuudesta 9 vuotta ennen kuin synnyin ja silti hänelläkin paloi joskus käämi kanssani :)
Itsekin olen ollut välillä täynnä kotona olemista, samojen asioiden toistumista päivästä toiseen. meillä myös 2 v joka jättämässä päiväunia pois. olen huomannut, että minulle helpompi jos en edes odota hänen nukahtavan. jonain päivinä hän on hyvin väsynyt ja haukottelee ennen päiväuniaikaa (n klo14) ja olen varma, et hän nukahtaa ja jo hehkuttelen ajatuksella rauhallisesta päiväkahvihetkestä isoveljen 4v katsellessa kirjoja ja vauvan 7kk leikkiessä lattialla tai parhaassa tapauksessa nukkuessa, ja näin ei varmasti silloin tapahdu ja sekös alkaa ottaa pannuun. siis parempi etten edes odota hänen nukahtavan. luen usein siihen aikaan kirjaa lapsille sängyn päällä, ja jos on niin väsynyt et tarvii unta nukahtaa. kun päiväunet ovat jääneet on iltanukutus helppo n klo 19-20 ja siitä 12h unta. eli aamulla noustaan aikaisin. isoveli tosin nukahti tänäänkin vasta lähes kymmeneltä, vaikka samaan aikaan sänkyyn heidät paninkin. eli omaa aikaa ei juuri ole kun vauva herää jo kuuden aikoihin. mut usein jo sekin et osa lapsista nukkuu tuntuu himpunverran rennommalta. 2v on ilman päiväunia illasta aika väsynyt ja rauhaton, mutta yritän keksiä jotain " ohjattua toimintaa" kriittisiksi tunneiksi.
minua helpottaa myös se, etten ajattele että kotona pitäisi tehdä sitä ja sitä tiettyyn aikaan kun muutkin tekevät. päivät ovat sellaisia mistä itsekin pidän. eli me ei mennä puistoon klo 10, vaikka muut olisivatkin siellä. (ja jos jonain päivänä ollaan vaan sisällä, ei se niin vaarallista ole. ) lapset leikkivät usein kivasti sisälläkin juuri aamulla, joten menemme ulos ehkä ruuan jälkeen kun leikkiminen alkaa olla enempi kähinää. toinen syy on se, ettei aamupala useinkaan maistu, joten alan laittaa ruokaa jo klo 11. syömme paljon helppoja ruokia, tai puolivalmiita ruokia. eineksetkään eivät ole pannassa. jos jaksaa ja kiinnostaa sitten kokataan paremmin tai leivotaan, mistä lapset kyllä nauttivat. jos kaiken laittaa alusta saa olla koko ajan keittiössä ja se ei minua huvita. yritän tehdä päivän aikana jotain minua kiinnostavaa, sellaista missä tekemisen jälki näkyy, esim ommella, neuloa. pyrin pitämään kotia suht kunnossa, etteis menis kokonaan hermo ja kasaantuis himmee pyykkivuori, mut kun teen jotain omaa juttua, lapset leikkivät vapaasti ja sotku on melkoinen. sit siivotaan lopuksi kerralla kuntoon. illalla pyrin saamaan yhdessä lasten kans ok järjestyksen ja astianpesukone pyörimään niin on mukavampi aamulla aloittaa. jos en jaksa niin annan olla ja laitan aamulla.
pyrin pitämään kiinni ruoka-ajoista ja nukkumaan meno rituaaleista ja ajasta, ajoissa iltapuuhiin. muuten mennään lasten ja omia tarpeita kuunnellen. kesällä saatettiin olla koko päivä 9-17, rannalla tai puistossa eväät mukana ja nyt voidaan olla vaikka sisällä jos siltä tuntuu ja viihdytään. 2 pv on säännöllinen meno, joten välillä on mentävä aikataulun mukaan ja sekin on hyvä.
ruokaostokset tekee mies kerran viikossa ja täydennystä haetaan tarvittaessa. näin ruuan suunnittelukin helpottuu.
nämä minun ajatukset ei välttämättä helpota sinua, sillä me kaikki ollaan erilaisia ja pitää löytää se oma tapa nauttia kotona olemisesta. mutta yritä ajatella et ei kaiken tarvi mennä juuri niin kuin päiväkodissa ja sinä olet paras äiti lapsillesi sellaisena kuin olet. tee niitä juttuja mistä nautit ja kuuntele lasta. luota itseesi.
Itse olin tuossa tilanteessa 2v sitten ja nyt aika on kullannut muistoja mutta sympatiat täältä! Muuta en osaa sanoa kuin ole äiti omalla tavallasi. Huuda ja kiukkua jos tuntuu siltä - mutta siitähän tulee ehkä kurjin olo itselle.
Minulla on kaksi lasta 3v. ikäerolla. Yritin kotonakin pitää saman päivärytmin kuin esikoisellani oli perhepäivähoitajalla ennen kun jäi kotiin minun ja vauvan kanssa. Esikoiselleni ei myöskään maistu aamiainen, joten sitä kyllä aina tarjoan ja usein se jäi syömättä. Siitä ei kannata ottaa pattia päähän. Ei se kuole jos syö vasta lounaan. (meillä syömiset edelleen esikoisen kanssa ongelmallisia, joten neuvona sanon, että se syö jos syö - ja jos ei syö - ei se kuole).
Eli 9 aikaan pihalle - sellaiseen puistoon jossa on leikkikavereita. Meillä se oli naapuritalon piha jossa esikoisen pph lapsineen leikki myös aamupäivisin. Sitten aavistus ennen nälkää kotiin n. klo 10.30 - lounas 11. sitten päiväunille. Tosin kotiin jäädessämme tämä tomera 3v. jätti päiväunet nukkumatta... eli lähinnä sitten lepäili - tai joskus pötkötteli tv:n ääressä piirrettyjä katsoen. Kunhan on sellainen rauhallinen hetki jolloin ei riehuta. (esikoiseni jatkoi päiväunille menoa kun palasi päivähoitoon 4v. eli hoidossa päivän puuhat uuvuttaa enemmän ja unet on silloin tarpeen, nukkuu edellen päiväunet vain hoidossa, ei kotona viikonloppuisin).
Iltapäivällä sitten 15 jälkeen taas ulos. Kokoajan tässä päivän aikana vauva tuli mukana ja oppi vahingossa myös tämän rytmin sitten kun heräsi ensimmäiset 3kk nukuttuaan. Tosiaan tämä kuopukseni nukkui ensimmäiset 3kk 23h/vrk eli heräsi vain tunniksi ihmettelemään maailmaa... No, sitten 16 jälkeen takaisin kotiin ruuanlaittoon jne.
Vein esikoisen 2 krt/viikossa seurakunnan kerhoon jonne 3v. saa jättää 2 tunniksi aamupäivällä. Siellä sai luvan askarrella yms.Kotona en enää jaksanut sellaista. Sitten muille päiville saatoin sopia leikkitreffejä tuttujen ja vähemmän tuttujen puistolasten kanssa - ei tosin joka päivälle kun sovitut tapaamiset ja tarkat kellonajat tuppasi ahdistamaan ja stressaamaan kun kahden pienen kanssa aikataulut ei tunnetusti päde. Enemmän sitä stressaantui tosiaan jos tiesi, että päiväunet pitää nukkua kun jotain menoa oli sovittu sen jälkeen. Useimmiten treffit olikin sovittu sopivasti liukuvalla aikataululla tai heti aamusta.
Yksi jota suosittelen selvittämään - että pääsisikö lapsesi osapäivä hoitoon päiväkotiin. Juttele ensin vaikka neuvolassa - päiväkoti on kuitenkin kiva paikka ja jos pääsette rauhassa tutustumaan niin se voisi olla kiva juttu!
voimia
En sanonut TARVITSEVANI ta i KÄYTTÄVÄNI HYVÄKSI isovanhempia, vaan koska he itse eläkeläisinä yleensä soittelevat meidän perään ja haluavat lapsiani hoitaa, suon sen heille ilomielin ja siinä samassa voin hoidella omia asioitani tai istuskella kahvilassa, eli annan itselleni laatuaikaa oman " täydellisen itseni" kanssa. Ammennan voimaa sekä lapsista että ilman lapsia olemisesta.
On todella hienoa että et ole itse väsynyt koskaan omiin poikiisi! Nimimerkin perusteella olemme saman ikäisiä ja koen itse olevani välillä (tai aika usein) liian kakara kasvattamaan lapsiani, mikä varmaan ilmenee väsymisenä ja riittämättömyyden tunteena. En halunnut haastaa riitaa, mutta ei sinun kannata noin kärkkäästi hyökätä lajitoverin kimppuun. Tilanteesi on kuitenkin aivan toinen kuin muilla tähän ketjuun vastanneilla, meillä on 3v uhmis ja vauva yhtä aikaa sylissä.
Tulee todella sellainen olo näitä viestejä lukiessa ( ja muutenkin työn puolesta ), että äidit vaativat itseltään ihan liikaa !
Kaikki nuo puheet uhmiksista yms. on myös jotenkin niin hassuja tavallaan, ainahan lapsilla on joku " vaihe" menossa. Jotenkin tuntuu, että piiloudutaan se " uhman" tms. " vilkas lapsi" -teeman taakse.
Ehkä isoin asia, jota antaisin neuvoksi on se, että älkää tehkö lapsen puolesta kaikkea. Antakaa olla ja leikkiä itsekseen, olla mukana kotihommissa. Ja olkaa välillä itse tekemättä mitään, jos lapsi tulee viereen valittamaan, antakaa valittaa. Lapsenkin pitää oppia sietämään ajoittaista tylsyyttä ja ikäviä hommia/rutiineja. Kaiken ei aina tarvitse olla hauskaa.
Päivälevolle mennään tiettyyn aikaan, jos uni ei tule vaikkapa puolessa tunnissa, sitten ollan nukkumatta. Illalla voi olla kätinää jne, mutta kyllä se unirytmi vielä pienillä koko ajan muuttuu, välivaiheille ei voi mitään.
Itseäkin saa väsyttää, välillä on tylsiä päiviä, eikä silloin tarvitse väkisin vääntää jotain ihmeellistä ohjelaa tai sirkushuvia lapsille.
Jos aamupala ei koskaan maistu, aikaa pitää siirtää myöhemmälle, tai sitten iltapala aikaisemmin. Tarjolle aina se yksi vaihtoehto, jos ei kelpaa niin odotetaan seuraavaa ruoka-aikaa. Kolmivuotias pärjää jo yhden aterian ylikin, jos joku ruoka ei maistu.
Itselle pitää myös keksiä joku sellinen juttu, mitä tykkää tehdä. Jumppaa, kävelyä, kaveri-ilta tms.
Omasta " historiasta" sen verran, että meillä pojilla ikäeroa 1v4kk, ovat menneet hoitoon puolipäiväiseksi, kun esikoinen meni eskariin. Silti aloitin oman työn nuoremman ollessa n.1v. Teimme niin, että aloin iltaisin tehdä kotimyyntityötä aina silloin tällöin, mies oli ne illat kotona lasten kanssa. Sain omaa tekemistä, ja jaksoin kotona sekin ansiosta ihan hyvin.
Tsemppiä lastenhoitoon, omianne hoidatte, tehkää se niin, kun itsestä tuntuu hyvältä !
Poika on tosiaan mennyt nukkumaan yleensä siinä klo 21 ja herännyt klo 7. Eilen laitettiin tuntia aikaisemmin nukkumaan. Ehkä siitä pitäisi tehdä tapa.
Tänään yritin, että lepohetki olisi vähän myöhemmin kuin viime aikoina muuten on ollut eli laitoin pojan levolle klo 13.30 ja lastenlevyn soimaan. Tyttö nukkuu parvekkeella ja kirjoittelen täällä. Eipä tästä tunnu juuri apua olevan. Suu käy koko ajan ja välillä huudellaan äitiä ja " olenko minä nukkunut jo" . Tämä on niin rassaavaa, että mulla ihan mahaa sattuu ja tuntuu, että sekoan. Äsken sanoin painokkaasti, että ei tarvitse huudella mitään, vaan minä tulen hakemaan sinut sitten, kun lepohetki on päättynyt. No, ei mennyt aikaakaan, kun poika tulla tupsahti olohuoneeseen... Se meteli, jota hän pitää, menee suurin piirtein näin " äpäpäpäpöppööipapapaa,dädädärippaa, räpätätäpää" ja kikatusta päälle. Eli ihan väsynyt poika, mutta ei nuku.
Todennäköisesti en saa poikaa nukkumaan, vaikka hän makaisi siellä maailman tappiin saakka. Ahdistaa vaan niin vietävästi, kun tiedän, että koko iltapäivä on tuota äpäpöppöötä ja lattioilla makailua. Uloskaan ei nyt sadesäällä pääse.
Olen samaa mieltä sen kanssa, joka ehdotti noita tiettyjä arkea helpottavia rutiineja. Usein vaan olen näiden päivien jälkeen niin naatti, että kaikki astioiden laittamiset ja muut saavat jäädä. Omaa rauhaa on pakko saada, joten pyyhällään mieluummin lenkille tai uppoudun nettiin.