Hylätäänkö ääneni? Numeron väärin kirjoitus
Onko äänen automaattinen hylky, kun yhtään ajattelematta kirjoitin kuten yleensäkin numeron 1 väkäsellä. Vai voidaanko katsoa oikein, ja hyväksyä ääni, jos näyttää kuitenkn selvä 1 olevan. Ohjeethan siinä olisi ollut nenän edessä mutta eka kertaa äänestämässä eikö tuommoinen käynyt mielessäkään.
Kommentit (4)
Sitä tarkastellaan siellä ääntenlaskennassa monen ihmisen voimin. Jos kaikki ovat sitä mieltä, että ykkönen on eikä seiska, ääni hyväksytään.
Mutta jos jonkun mielestä sen väkäsellisen numeron voisi tulkita seiskaksikin, sitten hylätään.
Sitä ehkä tulkitaan vielä uudelleenlaskennassa porukalla. Kun siellä siis vaalilautakunta laskee ääniä.
Sekaannuksia noista tulee väkisinkin jonkun verran.
Omilta vaalilautakunta-ajoiltani muistan että kaikki vähänkään epäselvät äänet laitettiin yhteen kasaan ja sitten ne käytiin lopuksi läpi että onko ne oikeita numeroita vai kirkkoveneitä ja Aku Ankkoja (muut kuin numerot on automaattisia hylkyjä). Numerot yritettiin tulkita parhaamme mukaan, jos ei tullut yhtämielisyyttä niin ne laitettiin "epäselvät" kategoriaan ja keskusvaalilautakunta sai päättää niiden osalta. En muista että 1 tai 7 olis ollut epäselviä kuin kerran tai pari. 4 ja 9 oli myös joskus epäselviä, mutta oikeita numeroita ei heitetty hylkypinoon.
Ei sitä voi etukäteen tietää.
Ääntenlaskija vertaa sitä kirjottamaasi numeroa siihen malli nroon.