Sinä paljon lapsena hellyyttä ja rakkautta saanut, pidätkö nyt aikuisena yhteyttä vanhempiisi?

Pidän joka päivä

En ole tainnut saada hellyyttä koskaan, mutta pidän vanhempiini siltikin joka viikko yhteyttä. Kai ne sisimmässään välittää, ainakin uskottelen niin.

Kyllä pidän , tai toiseen pidin paljon hänen kuolemaansa saakka. 

Samoin lapseni pitää minuun paljon yhteyttä. Ja sukulaisiinkin on lämpimät välit. Olen kiitollinen tästä. 

Vierailija kirjoitti:

Kyllä pidän , tai toiseen pidin paljon hänen kuolemaansa saakka. 

Samoin lapseni pitää minuun paljon yhteyttä. Ja sukulaisiinkin on lämpimät välit. Olen kiitollinen tästä. 

Ja millaiseksi suhde on muuttunut, kysyit myös. Nykyään näin aikuisena välillä "neuvon" minäkin.  ja on hienoa huomata että isäni esim. työasioissa kuuntelee minua.  Ja minä häntä :)

Sitten taas sen huomaan, että toisaalta minä olen lapsensa, kuin myös lapseni minun, välillä tulee neuvoja ja neuvottua ihan tyhmissä asioissa. Esim. "varo sitä viereisen auton ovea, kun avaat oven"

Lapseni aina nauraakin mulle " Ja älä sit pudota sitä vauvaa".  Mutta kaikella rakkauvella. 

Kyllä: viikottain. Meille tämä on paljon ja kaikki tyytyväisiä

Kyllä

No en nyt muista sainko erityisen paljon hellyyttä ja rakkautta lapsena, mutta äiti oli ainakin enimmäkseen kiva ja välittävä. Murrosikään tultuani muuttui oudoksi. En tiedä triggeröityikö joku oma trauma vai osuiko vaihdevuodet tai ruuhkavuodet tai joku muu kriisi samaan, pahaan saumaan, mutta nuorena naisena en saanutkaan paljon tukea ja kannustusta. Ei kovin paljon olla tekemisissä mutta kyllä mä hänestä välitän.

Tottakai pidin, niin kauan kuin pystyin. Hoidin vakavasti sairastunutta äitiänikin useamman sadan kilometrin päästä ja kolmen pienen lapsen kanssa joka viikonlopun ajan aina siihen asti kunnes kotihoidon ja minun oli astuttava sivuun.

Jos äitini eläisi, niin joka päivä puhuisimme puhelimessa. Ikävä on häntä❤️

Isäni menetin jo teini-ikäisenä.