Mitä vihaat eniten vanhempana olemisessa?

Loputonta riitelyä, nahistelua, huutoa ja pahaa mieltä.

Sitä kun lähes koko ajan pitii vastata johonkin tarpeeseen. Mulla on nepsy, maailmalla jo.

Se väli kun omat aikuistui ja lähti kotoa, onneksi asuvat samassa kaupungissa ja näemme usein. Nyt on taas huippuihanaa kun on pieniä, lapsenlapsia kolme, kaikki alle 3 v.

Koskaan ei ole omien kanssa tarvinnut stressata ja samaan pyrin lapsenlasten kanssa.

Se, että pitää olla tavoitettavissa joka hetki. Ei voi vain laittaa ovea kiinni ja sanoa että nyt hiljaa niistä legoista.

Toinen on se ikuinen huoli, ei päivääkään ettei sydän syrjällä olisi.. nenä vuotaa, korona? Jalka kipeä, kasvukipuja vai kasvain?? Jne.

Se pelko, että jotain tapahtuu itselle tai omille lapsille.

"Hyvää" tarkoittavien aikuisten neuvot ja arvostelu. Lapsi nepsy, jonka kanssa on saanut unohtaa 99% muihin lapsiin toimivista kasvatusmenetelmistä, jos on halunnut jotain muuta kuin tunteja kestävän raivarin joka asiasta.

Oltaisi pärjätty paljon paremmin ilman näitä päsmäröintejä.

Rasittavinta on toistaa samoja lauseita päivästä toiseen. "Herätys! Syömään! Hammaspesulle! Suihkuun! Nukkumaan!"

Jatkuva läsnäolo ja kaikkeen reagointi. Jos ei pukkaa viestiä jostain wilmasta niin sitten täytyy muuten olla reagoimassa koko ajan johonkin ja muistaa se ja tämä ja tuo.

Vanhempana oleminen on mahtavaa ja lapsi tärkein koko maailmassa mutta kun aina ei vaan JAKSA.

Ja mulla vaan yksi lapsi, en tajua miten monen lapsen vanhemmat hanskaa hommansa. Siksi en enempää niitä tehnytkään kun yhdessäkin jo tarpeeksi.

Mutta joo, mitalin antaisin kaikille useamman lapsen vanhemmille.

Vierailija kirjoitti:

Se pelko, että jotain tapahtuu itselle tai omille lapsille.

Juurikin tämä. Lapset 16v ja 20v ja sama huoli ollut siitä saakka kun eka raskaustesti näytti kahta viivaa.

Onneksi ei ole lapsia. Olen vapaa tekemään mitä haluan, olen vapaa, OLEN VAPAAAAA!!!111 AAAAAAAHHHHHHHHH!!!!!11111

Lapsia

Sitä, kun aikuiset lapset tekevät isompia ja pienempiä typeriä valintoja, eikä ole varaa kritisoida, kun itsekin on ollut nuorena urpo!

En osaa päättää onko pahempaa meteli, vai se että kaikilla on jatkuvasti "lupa" neuvoa ja arvostella.

Sanon ehkä meteli, koska useammasta lapsesta sitä tulee, vaikka lapset sinällään olisivat hiljaa. Juurikin koko ajan yksi höpöttää, yhdellä on joku piipitin lelu ja yksi kolistelee jossain keittiöleikissä tms.

Neuvojille voi sentään vastata samalla mitalla takaisin ja vain poistua tilanteesta.

No niitä lapsia, tietty!

Huoli. Etenkin kun se on ihan aiheellinen.

Kun oli pakko olla tekemisissä toisten vanhempien kanssa. Kilpailijavanhemmat, rasittavat pätijät.

Tällä hetkellä:

- Esikoinen 17v. Rahaa menee. Ihan älyttömästi. Kaikki maksaa. Puhelin, läppäri, kulkuväline, kuntosalikortti, koulukirjat jne. Lisäksi jännitän, miten pärjää koulussa, kun ei ole mikään luonnonlahjakas. On siis lukiossa. Muuten helppo ja mukava nuori ihminen. Välillä pelkään, että joutuu onnettomuuteen ja laitan typeriä viestejä viikonloppuisinkin tyyliin: "Moi", johon haluan vastauksen "Mitä?". Tulee vaan yhtäkkiä halu tarkastaa, että on kaikki kunnossa.

- Kuopus 12v. Syö tajuttomasti, poika, kasvuikä alkamassa. Rahaa menee harrastukseen tosi paljon. Muuten helppo.

Sitä ettei koskaan ole enää ns. vapaa. Koko ajan on huoli jostain. Jos ei sairauksista niin siitä että miten lapsi pärjää, saiko hyvät eväät elämään, onko jotain sattunut, jne.

Enkä nyt stressaa 24/7 mutta tietynlainen huolettomuus on iäksi mennyt.

Jatkuva ruuan kanssa puljaaminen. Meillä on kaksi teinipoikaa ja ruokaa kuluu ihan tajuttomia määriä.

Mua harmittaa se, että oon jotenkin itsestäänselvyys. Aina pitäis olla jaksamassa ja tehdä koko perheen eteen kaikki. Mies selittää, että osallistuu kyllä jos pyytää, mutta toivoisin, että ei tarttis aina pyytää korjaamaan omia jälkiä pois. Lapset on samanlaisia. Miten mahtaa pärjätä, kun muuttavat omilleen.