Euroviisut 2022 OFFICIAL
Kommentit (12303)
Mua nyppii suunnattomasti miten huonoja suomalaiset on valkkaamaan viisubiisejä, tänä vuonna ehkä kovin UMK ikinä, BESS ja Cyan Kicks olisivat oikeasti voineet päästä tosi pitkälle (lavashow kummallakin olisi kyllä kaivannut uudelleensuunnittelua) mut sitten jury ja kansa yksimielisesti valitsi geneerisen rokkikappaleen myötähävettävillä lyriikoilla jonka esittää parhaat päivänsä nähnyt bändi epävireisellä laulajalla. Oikeesti nyt[/quote]
En voisi olla samaa mieltä yhtään enempää, ärsyttää ihan hirveästi. Biisien julkaisun jälkeen olin intoa täynnä kun niin hyvä ja laadukas valikoima, YLE ei vaan opi näistä aiemmista flopeista ettei tuo vanhan lämmittely toimi, kaikki kunnia Rasmukselle muuten mutta onhan tuo jo syntyessään vanha biisi vaikka tarttuva melodia onkin. Poison tulee kyllä mieleen. Muuta en viitsi sanoa mutta kyllä harmittaa eikä enää edes kiinnosta koko viisut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ne yleensä ole Ruotsista hylättyjä (kuten Suomi 2018) vaan Ruotsista varta vasten tilattuja. Mutta tää Maltan Emma oli tietojen mukaan jättänyt kappaleensa Ruotsin karsintaan.
Oli kyllä joku huhu, että "Monsters" biisiä olisi tarjottu melloihin ja hylätty. Tai siis joku demo tai biisin pohja. Sitten sitä tarjottiin Saara Aallolle ja Saara matkusti tekemään biisin loppuun Linnea Denbin kanssa.
Monstersin biisin tekijöissä lukee ensimmäisenä Saara Aalto. Mielestäni biisi ei kuulosta yhtään Saaran tekemältä biisiltä. Vaan Debbien tekemältä Melodifestivalen popilta. Biisi voisi olla olemassa ilman Saara Aaltoa, mutta Biisi ei olisi olemassa ilman Debbejä.
Saara Aalto ei varmaan tehnyt muuta, kun kävi laulamassa biisin. Hänet on pistetty ensimmäiseksi laulun tekijöissä, koska Debeille on maksettu palkkio siitä, että Saarakin on ollut mukamas säveltämässä biisiä.
Olisiko jopa Suomen karsinnoissa sääntö, että vähintään yhden laulun tekijöistä on oltava suomalainen.
Näin luulen.
Kyllä on sääntö, että vähintään yhden säveltäjän pitää olla suomalainen. Sillä yritetään juurikin estää tätä ulkomaisten tilauskappaleiden tai esiintyjien ryntäystä.
Jezebel saa ihan vapaasti kuulostaa Poisonilta, molemmissa kappaleissa on sama maailmanluokan tuottaja Desmond Child. Eikä ole vain tätä kappaletta varten hankittu, on tehnyt Laurin kanssa muutenkin yhteistyötä. Biisin perusidea ja sävelkulku ovat Laurin itsensä.
Eilisen Lontoon pre partyn esityksiä löytyy nyt jo Wiwibloggsin somesta (tulossa ilmeisesti myöhemmin myös YouTubeen):
https://www.tiktok.com/@wiwibloggs_official
https://www.instagram.com/wiwibloggs/

On kyllä hämmentävää, että kappaletta on tuottanut itse Desmond Child ja lyriikat ovat silti niin tyhmät, että ne ovat yleinen naurun aihe viisufandomissa. Toisaalta herra Child on jo 68-vuotias, joten kai Jezebel on setämiehen (Lauri) ja boomerin (Desmond) näkemys menevästä rokkibiisistä 🤣
Vierailija kirjoitti:
Eilisen Lontoon pre partyn esityksiä löytyy nyt jo Wiwibloggsin somesta (tulossa ilmeisesti myöhemmin myös YouTubeen):
https://www.tiktok.com/@wiwibloggs_official
https://www.instagram.com/wiwibloggs/
Olipas hauska nähdä liveä!
Omat arviot:
- Tsekillä, Latvialla ja Tanskalla on tosi hyvä meno lavalla
- Bulgarian esiintyminen tuntuu todella vaivaannuttavalta - sekä yleisö että bändi itse tietää olevansa vuoden vähiten tykätty kappale
- Itävallan biisissä on niin kovaääninen taustanauha että on edelleen epäselvää, osaako Pia Maria laulaa ollenkaan
- Chanel 🔥 (hänellä myös taustanauha pyörii mutta ei niin kovalla)
- WRS on ihan todella positiivinen yllätys, tosin tässäkin taustanauha vie artistia
- Sam, Sheldon ja Krystian ovat livenä yhtä vahvoja laulajia kuin on jo aiemminkin todistettu
Kalush Orchestra esiintyi lauantaina Lvivissä!
https://hs.mediadelivery.fi/img/1440/4bd8b4eb25846f2f4c39e7a6b52d0a1e.j…
Vierailija kirjoitti:
Kalush Orchestra esiintyi lauantaina Lvivissä!
https://hs.mediadelivery.fi/img/1440/4bd8b4eb25846f2f4c39e7a6b52d0a1e.j…
Siinä olisikin viisuhistorian erikoisin esiintymisasu. 🤭
Josta tosin ei olisi sopivaa repiä huumoria tulevien vuosien väliaikanumeroihin.
Ukrainan pojat keräävät konserttikiertueella rahaa Ukrainan jälleenrakentamiseen.
https://eurovisionfun.com/en/2022/04/ukraine-kalush-orchestra-performs-…
Vierailija kirjoitti:
Mua nyppii suunnattomasti miten huonoja suomalaiset on valkkaamaan viisubiisejä, tänä vuonna ehkä kovin UMK ikinä, BESS ja Cyan Kicks olisivat oikeasti voineet päästä tosi pitkälle (lavashow kummallakin olisi kyllä kaivannut uudelleensuunnittelua) mut sitten jury ja kansa yksimielisesti valitsi geneerisen rokkikappaleen myötähävettävillä lyriikoilla jonka esittää parhaat päivänsä nähnyt bändi epävireisellä laulajalla. Oikeesti nyt
En voisi olla samaa mieltä yhtään enempää, ärsyttää ihan hirveästi. Biisien julkaisun jälkeen olin intoa täynnä kun niin hyvä ja laadukas valikoima, YLE ei vaan opi näistä aiemmista flopeista ettei tuo vanhan lämmittely toimi, kaikki kunnia Rasmukselle muuten mutta onhan tuo jo syntyessään vanha biisi vaikka tarttuva melodia onkin. Poison tulee kyllä mieleen. Muuta en viitsi sanoa mutta kyllä harmittaa eikä enää edes kiinnosta koko viisut.
Mun mielestä myös Olivera ja Isaac olisivat pienellä lavashow'n/vokaalien viilauksella olleet tosi hyviä edustajia. No, toivotaan että The Rasmuksen tiimissä on tehty tarpeeksi viilauksia, jotta itse viisuissa on sitten jotain jännitettävää. Top kymppiin en usko, mutta top 20 on ihan mahdollinen.
Ehkä ensi vuonna valitaan sitten jotain uutt ja freesiä.
Kansa ja raadit kuitenkin Rasmuksen valitsi. Ei Yle.
Eihän nyt Yle myöskään olisi voinut noin valmista pakettia jättää ottamatta kisoihin. "Ei me oteta, ku te ootte tunnettuja."
Tarvitaan tunnettuja osallistuja UMK:iin, että sen taso pysyy korkeana. Ei kaivata niitä vuosia ennen Saaraa, niissä ei kovinkaan paljoa hyvää ollut.
Äänestän taas into piukeena Viroa euroviisuissa jos sitä maata edustaa tämän kaltainen kappale joskus tulevaisuudessa toivottavasti. Nyt on ollu viime vuosina Viroa edustamassa vain geneeriset englanniksi lauletut popbiisit. Rakastuin tähän biisiin tänään kun kuuntelin tän ensimmäisen kerran YouTubesta.<3 Kertoo Tiiun talon kaukaisesta maasta tulevasta tyttärestä joka tulee tanssimaan poikien kanssa. Sijoittui kuudenneksi Eesti laul 2015-kilpailun ensimmäisessä semifinaalissa.
T: se viron kielen sivuaineopiskelija Helsingin yliopistosta joka on kirjoitellut tänne aiemminkin viestejä
https://www.instagram.com/p/Cb7gc-5tiIB
"Terveisiä syvältä Euroviisujen syövereistä! The Rasmuksen esitys tulee muuttumaan. PALJON.
Lavalla tullaan näkemään myös poikkeuksellisen paljon rekvisiittaa – ilmassa.
Get ready! 🎈🎈🎈🎈"
Kuvan tekstien perusteella luvassa on siis ilmapalloja. Tästä johtunee myös ensimmäinen paikka semifinaalissa.
Hyvä, että muutoksia tulee esitykseen Suomella. Vähän tylsäksi jäi UMK-lavalla. Ja Lauri opettele laulamaan ja Vaatetemppu pois! Finaalissa ollaan!
Vierailija kirjoitti:
Äänestän taas into piukeena Viroa euroviisuissa jos sitä maata edustaa tämän kaltainen kappale joskus tulevaisuudessa toivottavasti. Nyt on ollu viime vuosina Viroa edustamassa vain geneeriset englanniksi lauletut popbiisit. Rakastuin tähän biisiin tänään kun kuuntelin tän ensimmäisen kerran YouTubesta.<3 Kertoo Tiiun talon kaukaisesta maasta tulevasta tyttärestä joka tulee tanssimaan poikien kanssa. Sijoittui kuudenneksi Eesti laul 2015-kilpailun ensimmäisessä semifinaalissa.
T: se viron kielen sivuaineopiskelija Helsingin yliopistosta joka on kirjoitellut tänne aiemminkin viestejä
Kiitos kun linkitit tämän! Oli tosi kiva kuunnella. Tykkään myös vironkielestä ja olisi ihana kuulla enemmän vironkielisiä, hyviä lauluja - myös Euroviisuissa!
Viro vois lähettää Nublun - mutta ilman mitään mikaelgabrieleita kiitos
Vähän arvioita Lontoon keikasta, kaikkia videoita en jaksanut katsoa:
Latvia pienellä lavalla ja taustanauhalla näyttää nololta leikkisoittajineen. Toivon menestystä itse kisoissa kuitenkin.
Norja vähän sama juttu. Tyhjä tiktok-tanssi, kun kaikki laulu melkein tulee nauhalta.
Romania. HOLA MI BEBEBE. Ei muuta, tää on mun vuoden salainen paheeni (sori Kroatia).
Iso-Britannian Sam on vakuuttava livessä - pystyykö haastamaan Ukrainan toukokuussa?
Australia kumisee tyhjyyttään, ihan kiva ääni, mutta biisi ja hyttysverho ärsyttävät.
Puola sama juttu, mielestäni yliarvostettu. Inhoan biisin itkuvirsiulinaa ja kertsin jankkaavuutta + nopeutuvaa kohtaa.
Ranska on yrittää olla Ukraina 2021, mutta on jotenkin vähän liian euroviisu. Haluaisin periaatteessa tykätä tästä enemmän.
Malta on niin Malta, upeaääninen nainen (nyt live ei tosin vakuuttanut) ruotsibiisillä.
Liettuan Monikalla sitten onkin karismaa muidenkin edestä, osaa todella ottaa yleisönsä! Vangitseva ja viettelevä.
Espanjan bootyhypnotic-elenikopio osaa kyllä jumppakoreonsa. Alan vähitellen lämmetä tälle renkutukselle :D
Voi Rritmuu, Rritmuu.. mikä välimeribängeri menetettiinkään, harmittaa edelleen. VAIHTAKAA MALTA NYT SE BIISI VIELÄ KERRAN JA ITALO-EMMA SAMASSA RYTÄKÄSSÄ! https://www.youtube.com/watch?v=IfMOzz_7pEo
Vierailija kirjoitti:
Viro voittaa turhat viisut.
Viro vois lähettää Nublun, mutta ilman mitään mikaelgabrieleita kiitos