Työtodistus asiaa!
Koskeeko tuo oikeus saada työtodistus 10 vuoden ajan myös tet-harjoitteluja? Haen kouluun ja ainut alaan liittyvä työkokemus minulla on kolme
kappaletta tet harjoitteluja. Haluaisin ne kuitenkin mainita, koska muuta kokemusta alalta ei tosiaan ole. Olen nämä tetit suorittanut 2013-2014, niin mietittiin miehen kanssa, että liekö näillä työpaikoilla enää mitään tietoja minusta tallella.
Kommentit (16)
Lähes 10 vuoden takaisella tet-harjoitelulla ei ole mitään merkitystä enää.
Tuskin työnantajat säilyttelee vajaa 10 vuotta vanhoja tietoja jostain tettiläisistä. Ettekö sillon saaneet todistusta? Me ainakin saatiin.
Näillä kyvyillä, sillä ei todellakaan ole merkitystä mitä olet tetissä tehnyt...
Tetistä yleensä annetaan todistus koulua varten, mutta oikeus työtodistukseen koskee vain työsopimuksen alla tehtyjä töitä (eikä esim. kuntouttavaa tai työkokeilua, joista ei kerry työkokemusta). Jotkut työnantajat toki voivat sen silti antaa vaikkei pakko olisikaan.
Eihän siellä tet-paikassa ole mitään tietoa tet-harjoittelijoista. Kun tettiläinen menee työpaikalle, hän vie mukanaan koulusta saadun arviointipaperin, jonka työnantaja sitten täyttää ja oppilas palauttaa opolle.
En usko, että kukaan haluaa nähdä työtodistuksen vuosien takaisesta tet-harjoittelusta. Voithan sinä mainita sen hakemuksessa tai cv:ssä, jos koet tarpeelliseksi, mutta tuskin sinulta mitään työtodistuksia kysytään.
Vierailija kirjoitti:

Kouluun hakiessa x kuukautta työkokemusta alalta voi hyvinkin olla hakukelpoisuuden ehto, ja silloin todistuksia kyllä kysellään.
Ei kai kukaan luule, että peruskoulun lyhyillä tet-jaksoilla olisi jotain merkitystä 10 vuotta myöhemmässä työnhaussa. Ei kannata tehdä itsestään naurunalaista.
Vierailija kirjoitti:
Ei kai kukaan luule, että peruskoulun lyhyillä tet-jaksoilla olisi jotain merkitystä 10 vuotta myöhemmässä työnhaussa. Ei kannata tehdä itsestään naurunalaista.
Edeelleen: aloituksessa ei puhuta työnhausta, vaan koulutuspaikan hausta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En usko, että kukaan haluaa nähdä työtodistuksen vuosien takaisesta tet-harjoittelusta. Voithan sinä mainita sen hakemuksessa tai cv:ssä, jos koet tarpeelliseksi, mutta tuskin sinulta mitään työtodistuksia kysytään.
Kouluun hakiessa x kuukautta työkokemusta alalta voi hyvinkin olla hakukelpoisuuden ehto, ja silloin todistuksia kyllä kysellään.
Ja siihenkö lasketaan joku peruskoulun aikana tehty viikon mittainen harjoittelu? Mikä koulu toimii näin, ja miksi helvetissä?
Haastattelussa voi mainita että olet ollut pitkään kiinnostunut alasta ja vastaavasta työtehtävästä jopa siinä määrin että tet-harjoittelutkin olet suunnannut sinne.
Ei noista aidosti ole muuta hyötyä työnantajalle kuin osoitus kiinnostuksesta. Yleensä esimerkiksi ICT alalla työnantajat saattaa soitella edellisten perään ja kysellä henkilöstä + antamistaan näytöistä. Huono rekry kun voi koitua hyvinkin kalliiksi.
Laitat maininnat harjoitteluista cv:hesi. Ei niitä todistuksia kukaan kysele, ja jos kysyy niin sano ettei niitä ole tallessa ja voit kysyä jälkikäteen jos työnantajalta löytyisi todistuskopiot. Meillä ainakin säilytetään tiedot, joten jos olit meillä harjoittelussa niin saat kopion tarvittaessa.
Mutta älä pyydä meiltä jos et ihan oikeasti tarvitse niitä - ovat jossain paperiarkistoissa ja etsiminen/hakeminen vie paljon aikaa eikä viitsittäisi tehdä ilman tosiasiallista tarvetta.
Ei tet ole työkokemusta. Siitä ei ole tehty työsopimusta tai maksettu palkkaa. Siksi sitä ei voi laskea mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Ei tet ole työkokemusta. Siitä ei ole tehty työsopimusta tai maksettu palkkaa. Siksi sitä ei voi laskea mukaan.
Väitätkös sinä että halparaksaukot, siivoojat ym eivät ole töitä tehneet kun soppareita ei Suomessa kirjoitella henkilötasolla. Heh, nyt Juhana Vartiainen torkkuu huonot päikkärit jos saa tietää.
Kyllä se on niin että kaikki työ on arvokasta, ilmaistyö kaikista arvokkainta. t. Kokoomuspamppu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En usko, että kukaan haluaa nähdä työtodistuksen vuosien takaisesta tet-harjoittelusta. Voithan sinä mainita sen hakemuksessa tai cv:ssä, jos koet tarpeelliseksi, mutta tuskin sinulta mitään työtodistuksia kysytään.
Kouluun hakiessa x kuukautta työkokemusta alalta voi hyvinkin olla hakukelpoisuuden ehto, ja silloin todistuksia kyllä kysellään.
Ja siihenkö lasketaan joku peruskoulun aikana tehty viikon mittainen harjoittelu? Mikä koulu toimii näin, ja miksi helvetissä?
Meidän tet kesti pidempään kuin viikon.
-ap
Kysy sieltä!!!!!