Talon suunnitteluun apua!
Olen tässä kuukausikaupalla miettinyt keittiön ja olohuoneen sijaintia. Takapihan puolella ilta-aurinko ja kaunis maisema, sielu lepää. Etupihan puolella aamuaurinko ja näkymä kaava-alueelle (kukaan ei ole sinne vielä rakentanut, voi olla ettei sinne muut rakenna tai sitten rakennetaan seuraavat pari vuosikymmentä). Etupihalle luonnollisesti autotalli ja ns. talouspiha, vieraiden saapuminen yms. Olisi ihanaa, jos aamuaurinko paistaisi keittiöön, samalla näkisi tiellä liikkujat ja mm kokkailessa näkisi, milloin puoliso palaa töistä. Maisema ei välttämättä ole kaunis vielä pitkään aikaan... Samalla matka keittiöstä olisi pitkä takapihan terassille, jossa kesäisin grillaillaan paljon (olen haaveillut keittiöstä suoraa reittiä grillille, ja tällä tontilla se ehdottomasti kuuluu maisemapuolelle). Kumman puolen talosta valitsisit keittiölle?
Ja olohuoneella vähän sama juttu. Takapihan maisema auttaa rentoutumaan, mutta sieltä ei näe, jos vieraita saapuu tontille. Ja ilta-aurinko voi häiritä tv:n katselua, olisi sääli sen takia sulkea sälekaihtimia ja samalla maisemaa piiloon. Olkkarista ei välttämättä tarvitse päästä suoraan ulos, enemmän arvostan ulospääsyä keittiöstä ja kodinhoitohuoneesta (kodinhoitohuone olisi tulossa etelään, eli päiväauringon puolelle).
Ja haluan ehdottomasti keittiön erilleen olohuoneesta, olen kova leipomaan ja mies taas kova kolistelemaan astioita. Erilliskeittiössä saisi hääräillä rauhassa häiritsemättä muita. Helppo ratkaisu olisi avokeittiö läpi talon, mutta en siihen oikein lämpene.
Kommentit (38)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa grillikausi on aika lyhyt eli oikeastiko mietit kotiasi sen mukaisesti? Lisäksi kamera sisääntulopihalla tarkoittaa sitä, että sinulla pitää olla keittiössä paikka näytölle, josta asiaa tarkastelet vai ajattelitko seuraavasi puhelimesta pihaa?
Ainakaan minä en tuijottele ikkunoista pihalle tämän tästä, vaikka kaikista upea maisema avautuukin. Enemmän ja tärkeämpi asia on auringolla eli aamuaurinko on keittiön puolella, ilta-aurinko paistaa työhuoneisiin ja ruokasaliin.
Grillaamme kesällä lähes päivittäin, nykyisessä asunnossa ärsyttää kun pitää keittiöstä erikseen poistua kysyäkseen onko pihvit valmiina. Yleensä on pannu liedellä ja siitä ei helpolla irrota. Talon suunnittelu on herkkää touhua, koska jokainen on erilainen. Mulle nuo asiat on tärkeitä, sulle ei välttämättä lainkaan. Mutta kiitos kommentista, sain siitä kyllä ajatuksen kiinni. Ap
Älä kysele mielipiteitä, jos omastasi poikkeava loukkaa! Kaikesta päätellen sinulla on vääränlainen tontti unelmiesi talolle, jos ilmansuunnat ovat väärät. Lisäksi on aika lailla hankala saada keittiö tulosuunnan puolelle, jos samaan aikaan haluat sen lähelle grillauspaikkaa, joka on takapihalla ja ehdottomasti on ei-ei yhdistää keittiö ja olohuone. Tosin ongelmasi ratkeaisi sillä, että teette 2 keittiötä, joista toinen on pihan puolella ja vain kesäkäytössä. Jos kerran keittiöstä poistuminen pannun äärestä on aivan mahdoton asia grillikautena.
Vierailija kirjoitti:
Kiitos teille, sain ajatuksen joka voisi jopa toimia. Keittiö etupihan puolelle, näkee tulijat ja lasten leikit. Takapihan puolelle pikkueteinen, jossa vesipiste, pieni jääkaappi ja hieman pöytätilaa, irtonainen liesilevy ja avattu ikkuna voivat riittää meidän kesäkokkailuihin ihan hyvin (ja voihan sen liesilevyn kiikutta suoraan uloskin). Vesipiste takana helpottaa myös puutarhahommia ja terassin siivousta, tätä en tullut ajatelleeksi aiemmin.
Miksi lapset leikkivät kadulla?
Vierailija kirjoitti:
Minä laittaisin keittiön siten että siitä näkee sinne missä lapset ovat. Auringon suunnalla ei niinkään väliä. Ostoksien kantaminen talon läpi tai eväiden kantaminen grilliin ei ole mikään ongelma. Olkkarin laittaisin niin, että siitä on hyvä näkymä, tarvittaessa tosiaan sitten verhot kiinni jos TV:n katselu muuten estyy. Makkarit laittaisin sille puolelle missä on hiljaisempaa.
Maalla talot on perinteisesti rakennettu siten, että niistä näkee (jo kaukaa) ketä on tulossa. Aikoinaan ei-toivotut vieraat olivat suurempi ongelma kuin nykyisin. Kaupungissa ihmiset ovat tottuneet siihen, että tulijoita ei näe - eikä täällä toisaalta remppahuijareita pahempaa sakkia yleensä käykään.
Ajoittain on aika paljon Jeesuksen kavereitakin liikkeellä tarjomassa pelastusta. Kumpi sitten on pahempaa sakkia, remppahuijarit vain sielunhuijarit, on makuasia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa grillikausi on aika lyhyt eli oikeastiko mietit kotiasi sen mukaisesti? Lisäksi kamera sisääntulopihalla tarkoittaa sitä, että sinulla pitää olla keittiössä paikka näytölle, josta asiaa tarkastelet vai ajattelitko seuraavasi puhelimesta pihaa?
Ainakaan minä en tuijottele ikkunoista pihalle tämän tästä, vaikka kaikista upea maisema avautuukin. Enemmän ja tärkeämpi asia on auringolla eli aamuaurinko on keittiön puolella, ilta-aurinko paistaa työhuoneisiin ja ruokasaliin.
Grillaamme kesällä lähes päivittäin, nykyisessä asunnossa ärsyttää kun pitää keittiöstä erikseen poistua kysyäkseen onko pihvit valmiina. Yleensä on pannu liedellä ja siitä ei helpolla irrota. Talon suunnittelu on herkkää touhua, koska jokainen on erilainen. Mulle nuo asiat on tärkeitä, sulle ei välttämättä lainkaan. Mutta kiitos kommentista, sain siitä kyllä ajatuksen kiinni. Ap
Älä kysele mielipiteitä, jos omastasi poikkeava loukkaa! Kaikesta päätellen sinulla on vääränlainen tontti unelmiesi talolle, jos ilmansuunnat ovat väärät. Lisäksi on aika lailla hankala saada keittiö tulosuunnan puolelle, jos samaan aikaan haluat sen lähelle grillauspaikkaa, joka on takapihalla ja ehdottomasti on ei-ei yhdistää keittiö ja olohuone. Tosin ongelmasi ratkeaisi sillä, että teette 2 keittiötä, joista toinen on pihan puolella ja vain kesäkäytössä. Jos kerran keittiöstä poistuminen pannun äärestä on aivan mahdoton asia grillikautena.
Pyysin mielipidettä ja sain sellaisen, kerroin vain miksi olen kokenut grillipaikan läheisyyden tärkeäksi. Ja keksinkin jo ratkaisun tähän mun ongelmaan, takapihan puolelle minikeittiö. Tämän talon ajattelin rakentaa vain kerran ja siksi haluan saada mahdollisimman paljon unelmia toteen, siksi kysyn apua. Tontti on unelma, takapihalle oma rauha iltavaloineen ja etupihalta näkee kauas alueelle, auringon kierto sopii tähän tarkoitukseen hyvin ja nyt pitää vaan suunnitella paikkaan sopiva kämppä. En suuttunut eriävistä mielipiteistä, yritän vaan selittää miksi haluan mitäkin. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos teille, sain ajatuksen joka voisi jopa toimia. Keittiö etupihan puolelle, näkee tulijat ja lasten leikit. Takapihan puolelle pikkueteinen, jossa vesipiste, pieni jääkaappi ja hieman pöytätilaa, irtonainen liesilevy ja avattu ikkuna voivat riittää meidän kesäkokkailuihin ihan hyvin (ja voihan sen liesilevyn kiikutta suoraan uloskin). Vesipiste takana helpottaa myös puutarhahommia ja terassin siivousta, tätä en tullut ajatelleeksi aiemmin.
Miksi lapset leikkivät kadulla?
Katu kyllä tulee tonttia kohti idästä, eli etupihalta näkyy tulosuuntaan, mutta tie kaartaa ennen tonttia niin, että liittymä pihalle tulisi etelän suunnasta. Talo tulee tontille pääty kohti etelää eli tiehen nähden sivuttain. Tontti on iso, joten leikkiä mahtuu ihan omallakin pihalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa grillikausi on aika lyhyt eli oikeastiko mietit kotiasi sen mukaisesti? Lisäksi kamera sisääntulopihalla tarkoittaa sitä, että sinulla pitää olla keittiössä paikka näytölle, josta asiaa tarkastelet vai ajattelitko seuraavasi puhelimesta pihaa?
Ainakaan minä en tuijottele ikkunoista pihalle tämän tästä, vaikka kaikista upea maisema avautuukin. Enemmän ja tärkeämpi asia on auringolla eli aamuaurinko on keittiön puolella, ilta-aurinko paistaa työhuoneisiin ja ruokasaliin.
Grillaamme kesällä lähes päivittäin, nykyisessä asunnossa ärsyttää kun pitää keittiöstä erikseen poistua kysyäkseen onko pihvit valmiina. Yleensä on pannu liedellä ja siitä ei helpolla irrota. Talon suunnittelu on herkkää touhua, koska jokainen on erilainen. Mulle nuo asiat on tärkeitä, sulle ei välttämättä lainkaan. Mutta kiitos kommentista, sain siitä kyllä ajatuksen kiinni. Ap
Älä kysele mielipiteitä, jos omastasi poikkeava loukkaa! Kaikesta päätellen sinulla on vääränlainen tontti unelmiesi talolle, jos ilmansuunnat ovat väärät. Lisäksi on aika lailla hankala saada keittiö tulosuunnan puolelle, jos samaan aikaan haluat sen lähelle grillauspaikkaa, joka on takapihalla ja ehdottomasti on ei-ei yhdistää keittiö ja olohuone. Tosin ongelmasi ratkeaisi sillä, että teette 2 keittiötä, joista toinen on pihan puolella ja vain kesäkäytössä. Jos kerran keittiöstä poistuminen pannun äärestä on aivan mahdoton asia grillikautena.
Pyysin mielipidettä ja sain sellaisen, kerroin vain miksi olen kokenut grillipaikan läheisyyden tärkeäksi. Ja keksinkin jo ratkaisun tähän mun ongelmaan, takapihan puolelle minikeittiö. Tämän talon ajattelin rakentaa vain kerran ja siksi haluan saada mahdollisimman paljon unelmia toteen, siksi kysyn apua. Tontti on unelma, takapihalle oma rauha iltavaloineen ja etupihalta näkee kauas alueelle, auringon kierto sopii tähän tarkoitukseen hyvin ja nyt pitää vaan suunnitella paikkaan sopiva kämppä. En suuttunut eriävistä mielipiteistä, yritän vaan selittää miksi haluan mitäkin. Ap
Siihen on hyvä varautua, että harvoin se täydellisyys ja kaikkien unelmien täyttyminen onnistuu. En tiedä ketään rakentajaa, joka ei tekisi jotain toisin asuttuaan talossa x aikaa. Tässä joukossa on taloja niin arkkitehdeiltä, talotehtailta kuin omista suunnitelmista toteutettuina.

Totta se on tuokin (ikävä kyllä). Vanhempani rakensivat talon aikanaan ja paikallinen korvesmies toimi suunnittelijana. Hän ei osannut/viitsinyt toteuttaa äitini toiveita, ihan näitä samoja mitä minullakin, ja talosta sitten tuli millainen tuli. Olen äitini harmitusta katsonut 30 vuotta ja teen kaikkeni välttääkseni saman kohtalon. Tajuan kyllä eron haaveilla ja toteutusmahdollisuuksilla, kaikkea ei voi saada mutta edes puoletkin olisi jees😅 ap
Meillä on keittiö kaukana grillipaikasta, mutta grillissä on levykattillalle ja erikseen vielä ostettuna sähköinen keittölevy, niin ei kenenkään tarvitse siellä keittiössä päivystää. Vielä kun aamulla valmistelee pilkkomiset sun muut. Kodinhoitohuoneesta on kiva päästä pihalle ja siellä usein tarvitsee vesipistettä, niin grillauspaikka siihen lähelle.
Olohuone ehdottomasti niin, ettei kadulta näe sinne, niin voi pitää verhoja auki, itse ainakin tiiraan sisälle joka taloon minkä ohi kävelen. Toki jos tärkeämpää on päästä kyttäämään itse ulos, niin sitten kadun puolelle.
Me haluttiin talo siten, että ns. kukaan ei näe olemmeko kotona. Autot toki ovat etupihalla, mutta ihmisiä ei näe. Kadulle on vain makuuhuoneiden ja vierashuoneen ikkunat. Voimme rauhassa olla keittiössä ja olohuoneessa sekä pihalla eikä kukaan näe.
Asensimme kamerat etupihalle ja video-ovikellon, joten näemme aina kuka on tulossa. Aktivoituvat siis liikkeestä tai ovikellon painamisesta. Jos ei huvita avata ovea, niin ei avaa.
Millainen on kontrollifriikin ihanneasunto?!

Ah ihanaa, kun joku on samanlainen! Ja jos nykyaika pystyy helpottamaan asumista, miksi ei niitä käyttäisi, siis just esim noita kameroita. Ap

🤣 Vastaan nyt omasta puolestani: itse näen kaikkialle, kukaan ei näe minua. Ja talon sisällä avointa mutta omaa rauhaa ja hiljaista. En paljoa pyydä😉 ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa grillikausi on aika lyhyt eli oikeastiko mietit kotiasi sen mukaisesti? Lisäksi kamera sisääntulopihalla tarkoittaa sitä, että sinulla pitää olla keittiössä paikka näytölle, josta asiaa tarkastelet vai ajattelitko seuraavasi puhelimesta pihaa?
Ainakaan minä en tuijottele ikkunoista pihalle tämän tästä, vaikka kaikista upea maisema avautuukin. Enemmän ja tärkeämpi asia on auringolla eli aamuaurinko on keittiön puolella, ilta-aurinko paistaa työhuoneisiin ja ruokasaliin.
Grillaamme kesällä lähes päivittäin, nykyisessä asunnossa ärsyttää kun pitää keittiöstä erikseen poistua kysyäkseen onko pihvit valmiina. Yleensä on pannu liedellä ja siitä ei helpolla irrota. Talon suunnittelu on herkkää touhua, koska jokainen on erilainen. Mulle nuo asiat on tärkeitä, sulle ei välttämättä lainkaan. Mutta kiitos kommentista, sain siitä kyllä ajatuksen kiinni. Ap
Älä kysele mielipiteitä, jos omastasi poikkeava loukkaa! Kaikesta päätellen sinulla on vääränlainen tontti unelmiesi talolle, jos ilmansuunnat ovat väärät. Lisäksi on aika lailla hankala saada keittiö tulosuunnan puolelle, jos samaan aikaan haluat sen lähelle grillauspaikkaa, joka on takapihalla ja ehdottomasti on ei-ei yhdistää keittiö ja olohuone. Tosin ongelmasi ratkeaisi sillä, että teette 2 keittiötä, joista toinen on pihan puolella ja vain kesäkäytössä. Jos kerran keittiöstä poistuminen pannun äärestä on aivan mahdoton asia grillikautena.
Pyysin mielipidettä ja sain sellaisen, kerroin vain miksi olen kokenut grillipaikan läheisyyden tärkeäksi. Ja keksinkin jo ratkaisun tähän mun ongelmaan, takapihan puolelle minikeittiö. Tämän talon ajattelin rakentaa vain kerran ja siksi haluan saada mahdollisimman paljon unelmia toteen, siksi kysyn apua. Tontti on unelma, takapihalle oma rauha iltavaloineen ja etupihalta näkee kauas alueelle, auringon kierto sopii tähän tarkoitukseen hyvin ja nyt pitää vaan suunnitella paikkaan sopiva kämppä. En suuttunut eriävistä mielipiteistä, yritän vaan selittää miksi haluan mitäkin. Ap
Siihen on hyvä varautua, että harvoin se täydellisyys ja kaikkien unelmien täyttyminen onnistuu. En tiedä ketään rakentajaa, joka ei tekisi jotain toisin asuttuaan talossa x aikaa. Tässä joukossa on taloja niin arkkitehdeiltä, talotehtailta kuin omista suunnitelmista toteutettuina.
Onnistuu kyllä.
Meillä on ollut 2 taloa joista en muuttaisi mitään. Ensimmäisen suunnittelimme täysin itse omien tarpeiden mukaan ja toisen luonnostelimme. Tarvitsimme arkkitehdin mukaan koska tontti oli haastava mutta jälleen täydellisen toimiva.
Nyt asumme kolmannessa itselle suunnitellussa ja tässäkin ainoa kompromissi on khh. Pieni talo joten neliöt ja niiden sijoittelu vaati enemmän funtsimista.
suomessa paljon huivi kaulaisia poikia jotka nimittävät itseään arkkitehdiksi heiltä saat mitä utopistisimpiä ideoita tosin suurin osa on toteutus kelvottomia paperilla kaikki onnistuu käytäntö onkin sitten eri juttu
Ensimmäisenä tulee mieleen, että keittiö olisi aamuauringon puolella ja terassi heti siinä vieressä etelään/länteen avoinna. Samalla keittiöstä olisi näkö- ja kulkuyhteys sekä etupihalle että takapihalle. Terassin pohjoispuolella olisi sitten olohuone, jolloin olohuoneestakin olisi mahdollista järjestää nopea kulku terassille ja tarvittaessa ne voisivat yhtyä toisiinsa lähes saumattomasti. Esimerkiksi grillijuhlia järjestettäessä terassilla olijat olisivat samassa tilassa sekä keittiössä puuhaavien että olohuoneessa istujien kanssa ja isommissa juhlissa voisi hyvin hyödyntää sisätiloja ilman että tulee fiilis siitä, että porukka on eriytynyt eri tiloihin. Terassi olisi siis ikäänkuin sisäänvedetty ja kaksi sen sivua olisi yhteydessä taloon. Tarvittaessa ruokailuun käytettävän tilan voisi kattaa ja lasittaa helposti jolloin tila toimisi kolmena vuodenaikana. Isompaa terassia haaveileva voisi jatkaa terassia olohuoneen kulman ympäri ja jos sauna olisi vaikka länsi/pohjoispäässä taloa, niin sinne asti, jolloin terassilla olisi luontevasti eri toimintoja.
Makuuhuoneet olisivat sitten pohjoisen puolella, jolloin ne olisivat myös viileät nukkua.
Maisemoinnilla saa hoidettua senkin, ettei ilta-aurinko haittaa television katselua. Samoin sillä saa tehtyä suojaisan pihapiiriin, jolloin ei haittaa, että naapurissa ei ole vielä mitään rakennettu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me haluttiin talo siten, että ns. kukaan ei näe olemmeko kotona. Autot toki ovat etupihalla, mutta ihmisiä ei näe. Kadulle on vain makuuhuoneiden ja vierashuoneen ikkunat. Voimme rauhassa olla keittiössä ja olohuoneessa sekä pihalla eikä kukaan näe.
Asensimme kamerat etupihalle ja video-ovikellon, joten näemme aina kuka on tulossa. Aktivoituvat siis liikkeestä tai ovikellon painamisesta. Jos ei huvita avata ovea, niin ei avaa.
Ah ihanaa, kun joku on samanlainen! Ja jos nykyaika pystyy helpottamaan asumista, miksi ei niitä käyttäisi, siis just esim noita kameroita. Ap
Ja silti ne sun lapset leikkii nimenomaan siellä tien puolella. Kameraa ei saa laittaa kuvaamaan kuin omaa tonttia, joten kuka tahansa voi napata lapsesi, koska suunnittelet talosi niin, että ne tärkeimmät ovat piilossa sinulta.
ei mitään vastuita kirjoitti:
suomessa paljon huivi kaulaisia poikia jotka nimittävät itseään arkkitehdiksi heiltä saat mitä utopistisimpiä ideoita tosin suurin osa on toteutus kelvottomia paperilla kaikki onnistuu käytäntö onkin sitten eri juttu
Arkkitehtia valitessa kannattaa ensin pyytää referenssejä ja kiertää katsomassa minkälaisia lintupönttöjä suunnittelevat.
Sen jälkeen omat must-have pointit listaan; meillä näitä oli esim ikkunat kulmittain (50cm leveä ja 140cm leveä) makuuhuoneisiin, ilmansuunnat, vessojen paikat ja koot, terassien paikat ja koot, lastenhuoneiden koko (on eri asia onko huone 2,5x5 vai 3,5x3,6), vanhempien makuuhuoneen vaatesäilytys/silitys/kph jne, keittiöön saareke ilman allasta tai hellaa, saunan pesuhuoneeseen ei pyttyä, khh sijainti, varastotilat jne jne.
Mutta kuten sanottu, itse suunnittelemalla saa parasta. Ja nuo meidän suunnittelemat on kyllä kelvanneet muillekin, ensimmäinen myytiin 2 viikossa, toinen alle 2kk vaikka hintaa oli yli 600k€.
34
Laita valvontakamerat joka nurkalle ja äänimerkki liiketunnistimiin (useita), niin voit tietää mihin ikkunaan riennät katsomaan kaikkea tapahtuvaa. Riittävä valaistus pihalle helpottaa yöajan valvontaa.
Hyviä esimerkkejä kattavasta valvonnasta voit käydä katsomassa lähimmässä vankilassa, mutta älä valokuvaa niitä ratkaisuja, koska sen tehdessäsi saatat joutua tutustumaan myös sisätilojen tehokkaaseen valvontaan.