Osallistuisitteko häihin kesäkuun lopulla?
Jos tautitilanne pysyy jokseenkin nykyisenlaisena, niin osallistuisitteko yli 100 hengen häihin kesäkuun lopulla?
Perheeseemme kuuluu meidän aikuisten lisäksi taapero ja vastasyntynyt vauva. Olemme jo ilmoittautuneet häihin, sillä ilmoittautuminen umpeutui noin kuukausi sitten. Silloin uskoimme vahvasti, että koronatilanne hellittää kesään mennessä, mutta nyt tilanne näyttää edelleen heikolta. Emme haluaisi ottaa riskiä lastemme tai itsemme sairastumisesta. Pikkulapsiperheessä toisen aikuisenkin sairastuminen olisi katastrofi. Häät ollaan järjestämässä ellei tule uusia kokoontumisrajoituksia.
Kommentit (61)
Vierailija kirjoitti:
Ihanko oikeasti te ihmiset olette edelleen noin hysteerisiä vaikka kaikki on nähnyt jo tässä vuoden aikana minkälainen tämä "pandemia" on. Todellakin osallistuisin hyvillä mielin häihin ja nauttisin täysin siemauksin, maskitta, kuten kesän tulevilla festareillakin, joissa tuhansia ihmisiä.
Olisin itse paljon enemmän huolissani rokotuksista, miten ne tulevat oikeasti muutamassa vuodessa aiheuttamaan ihmiskehossa mitä hirveimpiä sairauksia koska oma immuniteetti on tuhottu. En ikinä suostuisi tällaiseen ihmiskokeeseen. Koronarokotteet tulee aiheuttamaan 5 vuoden sisään massiivista tuhoa, mutta suurin osa ei halua sitä uskoa. Nyt jo 2 rokotetta saaneita ihmisiä on joutunut ihan sairaalahoitoon mutaatioiden vuoksi. Esimerkiksi rokotteen saaneilla on 8 -kertainen mahdollisuus sairastua Etelä-Afrikkalaiseen mutaatioon rokottamattomaan verrattuna. Mutta ei se mitään, jokainen toki tekee omat ratkaisunsa ja ihmettelee niitä sitten jälkikäteen
Tämä! Ihmiset ovat kuin juutalaisia holokaustin aikaan. Ovat suorastaan innoissaan ja heti facebookissa ilmoittavat saaneensa rokotteen. Vapaaehtoisesti mennään kohti täysin tuntematonta ja ihmetellään sitten muutaman vuoden päästä kun se syöpä onkin ympäri kehoa. Mutta eihän se nyt rokotteesta tietenkään johdu. Toivottavasti sitten saa harhaanjohtavasta PCR -testistä juuri ennen kuolemaa sen positiivisen vastauksen niin ei ainakaan tilastoida syöpäkuolleeksi vaan koronakuolemaksi.
Vierailija kirjoitti:
Joskus ne häätkin on pidettävä jos meinaa pitää. Jos koronatilanteen kohentumista meinaa odotella, niin saa jatkaa susiparina vielä silloinkin kun jälkikasvu on saanut ylioppilaslakit.
No kuka estää menemästä naimisiin todistajien läsnäollessa? Juhlat voi järjestää sitten myöhemmin.
Vierailija kirjoitti:
Meillä on tulossa lähisukulaisen häät Uudellamaalla kesäkuun lopulla. Kokoontumisrajoitus lienee edelleen tuolloin 6 hlöä, mutta häihin on tulossa 80 hlöä ja juhlapaikalle tämä on täysin ok. Emme voi perua mitenkään, koska sukulaiset laittavat välit poikki. Toivoisin, että hallitus kieltäisi tällaiset tapahtumat Ohan aikuisten oikeasti.
Miten tuo voi olla juhlapaikalle ok? Itse en menisi, poliisilleko nuo liian suuret kokoontumiset pitää ilmoittaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinkakohan kauan 6 hlön kokoontumisrajoitus aiotaan pitää voimassa? Tämä olisi ainakin selkeä perustelu hääparille. Ap.
Uudellamaalla koko kesäkuun ihan varmasti 6 tai 10 hlöä rajoitus. Katellaan uudelleen heinäkuussa.
Eikä 6 tai 10 henkilöstä tehdä suoraa nostoa 100 henkilöön. Siinä on vielä monta porrasta kuten 20 ja 50.
Mä mietin samaa. Meillä kutsu kesäkuun puolen välin häihin. Ne on ladossa joten "melkein pihalla" ja väljää ympärillä mut kyllä silti mietityttää. Mä ja mies ollaan rokotettu kerran mut paljon 25-35 v. ikäistä porukkaa, joilla ei rokotusta vielä välttämättä. Olis toisaalta kiva nähdä tuttuja, joita ei ole nähnyt piiitkään aikaan. Jotenkin koen et Prismassa sama riski kuin tuolla kirkossa ja ladossa mut silti arveluttaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on tulossa lähisukulaisen häät Uudellamaalla kesäkuun lopulla. Kokoontumisrajoitus lienee edelleen tuolloin 6 hlöä, mutta häihin on tulossa 80 hlöä ja juhlapaikalle tämä on täysin ok. Emme voi perua mitenkään, koska sukulaiset laittavat välit poikki. Toivoisin, että hallitus kieltäisi tällaiset tapahtumat Ohan aikuisten oikeasti.
Ei hallitus voi kieltää yksityishenkilöiden tapaamisia. Suosituksia voi antaa. Perustuslaki.
No mutta kai se voi sulkea nuo juhlapaikat? Tai velvoittaa noudattamaan rajoituksia? Tietty omalla pihalla voi järjestää ne 100 hengen kissanristiäiset aina, mutta kaikkien ravintoloiden ja juhlatilojen pitäisi näistä kieltäytyä.
Ei voi. Yksityistilaisuuksia saa järjestää, vaikka ravintolat olisi kiinni.
Kenenkähän kotiin nämä 100 henkeä mahtuu?
Vierailija kirjoitti:
Mä mietin samaa. Meillä kutsu kesäkuun puolen välin häihin. Ne on ladossa joten "melkein pihalla" ja väljää ympärillä mut kyllä silti mietityttää. Mä ja mies ollaan rokotettu kerran mut paljon 25-35 v. ikäistä porukkaa, joilla ei rokotusta vielä välttämättä. Olis toisaalta kiva nähdä tuttuja, joita ei ole nähnyt piiitkään aikaan. Jotenkin koen et Prismassa sama riski kuin tuolla kirkossa ja ladossa mut silti arveluttaa.
Ottaako kirkko oikeasti 100 häävierasta kirkkoon? Kun kokoontumisrajoitukset olivat 20 henkeä, niin hautajaisissa ei enempää ollut paikalla.
Saattaisin osallistua mutta ymmärrän mainiosti, jos suurin osa pitää 100 hengen juhlia kesäkuussa liian suurena riskinä. Itse uskon kyllä, että siihen mennessä tautitilanne on paljon parempi.
Mutta itse pitää kuitenkin pystyä kieltäytymään, jos ei halua tai uskalla osallistua. Naurettavaa huutaa valtiovaltaa kieltämään kaikilta kaikki, koska ei itse osaa sanoa sukulaisilleen ei.
Vierailija kirjoitti:
Mä mietin samaa. Meillä kutsu kesäkuun puolen välin häihin. Ne on ladossa joten "melkein pihalla" ja väljää ympärillä mut kyllä silti mietityttää. Mä ja mies ollaan rokotettu kerran mut paljon 25-35 v. ikäistä porukkaa, joilla ei rokotusta vielä välttämättä. Olis toisaalta kiva nähdä tuttuja, joita ei ole nähnyt piiitkään aikaan. Jotenkin koen et Prismassa sama riski kuin tuolla kirkossa ja ladossa mut silti arveluttaa.
Tämäpä pulma. Prismassa 15min, häissä tuntikausia, porukat yleensä ympäri Suomen.
Itse mietin: Kummitytön lakkiaiset, omaa väkeä jo 10, kutsuttu kummit 4. Kaikki asuvat eripuolella Suomea, oma puoliso riskiryhmää, meidät on rokotettu.
On ehkä noloa, mutta harkitsen: ajamme 3h, viemme lahjan, hörpimme pikaiseen kaffet.
On kuitenkin nuorelle tärkeä juhla, johon kummina ylpeästi osallistuisin...
Juhlat sisätiloissa, ilmottauduin jo. Kuvittelin et tilanne paranisi nopeammin koronasta...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä mietin samaa. Meillä kutsu kesäkuun puolen välin häihin. Ne on ladossa joten "melkein pihalla" ja väljää ympärillä mut kyllä silti mietityttää. Mä ja mies ollaan rokotettu kerran mut paljon 25-35 v. ikäistä porukkaa, joilla ei rokotusta vielä välttämättä. Olis toisaalta kiva nähdä tuttuja, joita ei ole nähnyt piiitkään aikaan. Jotenkin koen et Prismassa sama riski kuin tuolla kirkossa ja ladossa mut silti arveluttaa.
Ottaako kirkko oikeasti 100 häävierasta kirkkoon? Kun kokoontumisrajoitukset olivat 20 henkeä, niin hautajaisissa ei enempää ollut paikalla.
En muuten tiedä kirkkojen kantaa. Tonne kutsuttu 70, joista tiedetään et paikalle ei pääse 5 hlö. Kanta-Häme kyseessä, oliko siellä just leviämisvaihe taas. Ei näissä pysy perässä....
Toivottavasti avi harjaannuttaa nuo häät...
Aina voi perua osallistumisen häitä edeltävänä päivänä kertoen lasten olevan nuhaisia ja itse kuumeessa. " Harmittaa niin paljon, mutta ei voida tulla teidän häitä pilaamaan. Mennään sen sijaan koronatestiin." Häälahjan voi postittaa/ toimittaa myöhemmin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä mietin samaa. Meillä kutsu kesäkuun puolen välin häihin. Ne on ladossa joten "melkein pihalla" ja väljää ympärillä mut kyllä silti mietityttää. Mä ja mies ollaan rokotettu kerran mut paljon 25-35 v. ikäistä porukkaa, joilla ei rokotusta vielä välttämättä. Olis toisaalta kiva nähdä tuttuja, joita ei ole nähnyt piiitkään aikaan. Jotenkin koen et Prismassa sama riski kuin tuolla kirkossa ja ladossa mut silti arveluttaa.
Tämäpä pulma. Prismassa 15min, häissä tuntikausia, porukat yleensä ympäri Suomen.
Itse mietin: Kummitytön lakkiaiset, omaa väkeä jo 10, kutsuttu kummit 4. Kaikki asuvat eripuolella Suomea, oma puoliso riskiryhmää, meidät on rokotettu.
On ehkä noloa, mutta harkitsen: ajamme 3h, viemme lahjan, hörpimme pikaiseen kaffet.
On kuitenkin nuorelle tärkeä juhla, johon kummina ylpeästi osallistuisin...
Juhlat sisätiloissa, ilmottauduin jo. Kuvittelin et tilanne paranisi nopeammin koronasta...
Kerran rokotettu on vasta puoliksi rokotettu. Suosittelen pikakäyntiä. Eikä sitten halata ja kätellä.
Vierailija kirjoitti:
Aina voi perua osallistumisen häitä edeltävänä päivänä kertoen lasten olevan nuhaisia ja itse kuumeessa. " Harmittaa niin paljon, mutta ei voida tulla teidän häitä pilaamaan. Mennään sen sijaan koronatestiin." Häälahjan voi postittaa/ toimittaa myöhemmin.
Tosin suosittelen perumaan jo aikaisemmin, ettei hääpari joudu maksamaan turhaan tarjoiluista.
-ohis
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä mietin samaa. Meillä kutsu kesäkuun puolen välin häihin. Ne on ladossa joten "melkein pihalla" ja väljää ympärillä mut kyllä silti mietityttää. Mä ja mies ollaan rokotettu kerran mut paljon 25-35 v. ikäistä porukkaa, joilla ei rokotusta vielä välttämättä. Olis toisaalta kiva nähdä tuttuja, joita ei ole nähnyt piiitkään aikaan. Jotenkin koen et Prismassa sama riski kuin tuolla kirkossa ja ladossa mut silti arveluttaa.
Tämäpä pulma. Prismassa 15min, häissä tuntikausia, porukat yleensä ympäri Suomen.
Itse mietin: Kummitytön lakkiaiset, omaa väkeä jo 10, kutsuttu kummit 4. Kaikki asuvat eripuolella Suomea, oma puoliso riskiryhmää, meidät on rokotettu.
On ehkä noloa, mutta harkitsen: ajamme 3h, viemme lahjan, hörpimme pikaiseen kaffet.
On kuitenkin nuorelle tärkeä juhla, johon kummina ylpeästi osallistuisin...
Juhlat sisätiloissa, ilmottauduin jo. Kuvittelin et tilanne paranisi nopeammin koronasta...Kerran rokotettu on vasta puoliksi rokotettu. Suosittelen pikakäyntiä. Eikä sitten halata ja kätellä.
Mistäs arvasit? Saan todella pitää käteni kurissa... ollaan yleensä innokkaita halaamaan...
Usein viestitkin lopetetaan 'etähaliin'
Oon ilmoittautunut osallistuvani kesäkuun puolessa välissä oleviin n 90 hengen häihin. Ei niitä ainakaan vielä ole peruttu eli menen jos ne vaan pidetään. Ei pelota
Kokoontumisrajoitukset tarkoittavat tietenkin, ettei noin suuria tilaisuuksia tule järjestää. Mutta huomaa, että rajoitus sisältää myös sen, ettei noin suuriin tilaisuuksiin tule OSALLISTUA. Vaikka siis joku pösilö järjestäisikin.