Sinä äiti tai isä joiden lapset
käyvät leikkimässä kaupungin kerrostalojen pihoilla. Vaikka ne ovat kaupungin kerrostaloja, ne eivät ole mitään yleisiä puuhamaita tai leikkikenttiä.
Ne ovat kyseisen taloyhtiön pihamaita, yksityisaluetta. Siellä lapsenne heittelevät hiekkaa pitkin pihoja, heittelevät kiviä piha-alueille, kiipeilevät mm ilmanvaihto-hormien päällä, tallovat istutuksia, piirtelevät liiduilla talojen seiniin, potkivat palloa pihalla niin että pallot osuvat asukkaiden ikkunoihin.
Pihoille tullaan milloin mehujen tai jäätelöiden kanssa ja roskat jäävät piha-alueelle ja mehut kaadetaan piha-alueella olevien tuolien istuimiin.
Minä maksan asumisestani täyden vuokran (yli 1000€/kk) ja haluan että kotipihani pysyy siistinä, rauhallisena ja roskattomana. En halua enää vuokrankorotuksia sen vuoksi, kun lapsenne käyvät täällä paikkoja rikkomassa tai sotkemassa.
Vai saanko tulla vastavuoroisesti teidän pihalle grillaamaan, polttamaan tupakkaa, ulkoiluttamaan koiraani jne?
Kommentit (2)
Vierailija kirjoitti:
Verorahoin kustannettuja ne on. Yleistä aluetta, mutta käytöstavat pitää olla.
Ei muuten ole mitään yleistä aluetta. Ota selvää
Verorahoin kustannettuja ne on. Yleistä aluetta, mutta käytöstavat pitää olla.