Jyväskylän satamaan tulee peräti neljä uutta S-Keskimaan ravintolaa sekä Osuuskauppa Keskimaan saunakeskus
Ravintolat ja saunakeskus ovat osa Osuuskauppa Keskimaan sopimaan yhteistyötä Jyväskylän sataman kehittämiseksi eläväksi kaupunkisatamaksi. Esimerkiksi yksi ravintoloista tulee sataman kärkeen S-Keskimaan saunakeskuksen yhteyteen ja toinen Lutakon aukion laidella nykyisen Mortonin konttiravintolan tilalle jonka tieltä Mortonin konttiravintola joutuu väistämään.
Kommentit (75)
No mitäs sitten. Hyvä että ihmisillä on ruokapaikkoja ja juontipaikkoja.
Käykö ap:lla kateeksi.
Konttiravintolat ovat rumia maisemassa, ja sitäpaitsi niissä ei voi käydä sateella eikä huonolla säällä.
Bisnes on bisnestä.
Ja se joka pystyy maksamaan korkeimmat vuokrat paikoista yms. niin tottahan se on etusijalla maanomistajan suhteen.
Jaaha. Ylijäämänbonuksia on sitten turha odotella, kaikki fyffet menee noihin.
Sokosta ovat Jyväskylästä Lopettamassa eikä ole kauan kun Keskimaa oli flopata ja mennä konkkaan Sepän jätti-Prisman rakennudkulujen takia. Nyt on tämä uusi yhteistyökuvio Jyväskylän kaupungin kanssa. Esimerkiksi kaupunki neuvottelee voisiko Osuuskauppa esimerksi vastata kaupungin liikunta- ja hyvinvointipalveluista kuten vaikkapa Hippoksen urheilukeskuksen toiminnasta. Myöskin Kirkkopuistoon on jo ensi kesänä tulossa uusi S-ryhmän kahvila vanhaan puistopavilionkiin jonka remontoivat ja laajensivat viime talvena.
On muuten omituinen paikka. Tie ihan vieressä.
Kun parin kilsan päässä olisi paljon rauhallisempi Tuomiojärvi.
Ehkä joku pitääkin meluisista saunoista, mutta en semmosta tunne yhtään.
Tuomiojärvellä oli ennen kohtuuhintainen kaupungin sauna, mutta purkivat pois.
Kuvissa vielä näyttää varsin suurelta rakennukselta minkä rakentavat, kyllähän sauna voi suurikin olla mutta ehkä olisi parempi rakentaa useampi pieni.
Lisäksihän S-Keskimaa on halukas ottamaan kopin Jyväskylän lukioiden ja Gradian kouluruokailusta. Kyseessä olisi kokeilu siitä että voidaanko velvollisuus kouluruokailun järjestämisestä ulkoistaa koulujen vastuulta kolmannelle taholle ja peräti yksityistää. Näin toisenasteen kouluruokailusta vastaamaan tulisi Restel kun tähän asti siitä on vastannut Jyväskylän ruokapalvelu (eli laitoskeittiö) Kylän Kattaus.
Hyvä, että näinä aikoina joku perustaa jotain uuttakin.
20011 Keskimaa valitti kun kaupungin ilmaiset uimarannat vievät kesäisin asiakkaita Laajavuoren kylpylähotellista ja vaativat siksi julkisten uimarantojen muuttamista maksullisiksi. Uimaranroja ei onneksi muutettu maksullisksi, mutta niidenkin määrää karsittiin puolella koko Jyväskylässä.
Vierailija kirjoitti:
Lisäksihän S-Keskimaa on halukas ottamaan kopin Jyväskylän lukioiden ja Gradian kouluruokailusta. Kyseessä olisi kokeilu siitä että voidaanko velvollisuus kouluruokailun järjestämisestä ulkoistaa koulujen vastuulta kolmannelle taholle ja peräti yksityistää. Näin toisenasteen kouluruokailusta vastaamaan tulisi Restel kun tähän asti siitä on vastannut Jyväskylän ruokapalvelu (eli laitoskeittiö) Kylän Kattaus.
Josko tekisivät lapsille Abc-tason ruokaa niin hyvähän se olisi, eivät jäisi nälkäisiksi.
Juu S-saunaan sitä tässä just olinkin menossa.
Vautsi vau 🙄 millos vanhusten oloja parannetaan?
Tätä valehtelun määrää...
K-ryhmä se vaan jaksaa yrittää.
Miksi täällä puhutaan suht usein Jyväskylästä? Mielestäni tämä paikkakunta on aika tylsä. Uudistuksetkin kynähtäviä. - paljasjalkainen
Vierailija kirjoitti:
Vautsi vau 🙄 millos vanhusten oloja parannetaan?
Sitten kun S-ryhnä siirtyy vanhainkoti toimintaan.
Meidän alueellamme eräs kunnanvaltuutettu totesi, että isojen ketjujen (S ja K) päätehtävä on kilpailun tappaminen. Yhtään ravintolaa, kenkäkauppaa, kirjakauppaa, vaatekauppaa tms. ei saa olla ketjujen ulkopuolella.
Höh en ehtinyt testata konttiravintolaa. Aikailin liian pitkään. Menetinkö jotain?
Vierailija kirjoitti:
Tätä valehtelun määrää...
K-ryhmä se vaan jaksaa yrittää.
Seuraisit kerrankin uutisia. Jyväskylän Kaupungin ja Osuuskauppa Keskimaan yhteistyösopimus on iso juttu eikä mitään vastaavaa ole aiemmin tehty Suomessa kunnan ja yksityisen toimijan välillä. Samalla Jyväskylän kaupunki pyrkii vähentämään menojaan ja tekemään enemmän säästöjä.
Vierailija kirjoitti:
Höh en ehtinyt testata konttiravintolaa. Aikailin liian pitkään. Menetinkö jotain?
Et.
Vierailija kirjoitti:
Höh en ehtinyt testata konttiravintolaa. Aikailin liian pitkään. Menetinkö jotain?
Vielä ehtii tänäkesänä käymään ennen kuin alkavat sataman aluetta todenteolla myllätä. Itse odoton tätä Jyväskylään tulevaa järvivesiallasta josta tulisi hyvin pitkälti Helsingin Allas Sea Poolin kaltainen. Tosin altaan tulevaisuus ei ole vielä varmaa kun sen toiminnasta vastaamaan ei ole vielä löydetty sopivaa tahoa.
Eipä yllätä.