Voiko narsisti olla "erinomainen" vanhempi jos lapsi vain miellyttää häntä

Miksi olet diagnosoinut ihmisiä?

Ei, narsisti ei voi olla erinomainen vanhempi.

Narsisti myös ylistää itseään ja lapsiaan lakkaamatta ja tekee ilmoituksia toisesta vanhemmasta.

Ei voi. Lapsi tarvitsee empatiaa, eikä narsistilla ole sitä kuin itseään kohtaan.

Ei voi olla, ja se johtuu siitä että hän on sokea toisten tarpeille. Toki hän voi luoda täydellisen vanhemman kulissit, ja pitää yllä jotain onnellisuuskuplaa. Mutta todellinen lapsen kohtaaminen jää aina pois.

En toki tiedä onko oikeasti narsisti mutta perheestä tuli yleisellä tasolla mieleen tuo kysymys. Mietin että koska narsisti splittaa ihmisiä ja suosikeilleen voi olla todella ihana niin eikö ole luonnollista että oman jälkikasvunsa splittaa näihin hyviksiin?

Narsisti on itse mielestään täydellinen niin eikö ole loogista että joskus pitää myös omia lapsiaan täydellisinä? Etenkin jos lapset pyrkivät miellyttämään, ovat hänestä riippuvaisia ja osoittavat ihailua?

Nämä lapset ovat vielä suht nuoria lapsia. Pari tapausta tiedän että narskuvanhempi on alkanut mitätöimään ja haukkumaan vasta lapsen tultua teini/aikuisikään alkaessa irrottautua ja kyseenalaistamaan vanhempaansa? Tai sitten nämä nyt aikuiset eivät muista kunnolla että jo lapsena oli huonoa kohtelua?

Ap

Narsistin lapsilla on erilaisia rooleja. Kultalapsi voi tuntea olonsa hyväksi kunnes vanhemoi laittaa hänet eri kategoriaan. Syntipukki ja näkymätön lapsi eivät voi hyvin.

Ei voi olla hyvä. On aina turvaton ja pelottava.

Mulla on narsistivanhempi ja kaikin tavoin yritin miellyytää ja totella ja olla kiltti. Ei auttanut, sain silti mielivaltaisesti selkääni milloin vaan ilman syytä, narsisti raivosi ja karjui, ja purki omaa pahaa oloaan lapsiinsa. Todella pelottavaa oli koko lapsuus.

Äitini on narsisti. Ei pahin mahdollinen, mutta selvästi sellainen kuitenkin.

Olen passiivis-aggressiivinen selvästi kuten siskonikin. Välillä haaveilen siitä ajasta, kun äitiä ei enää ole.... Toivon silloin saavani vihdoin päättää avoimesti asioistani, enkä piilotella hänelle epämieluisia ratkaisuja ja siloitella asioita. Suhteemme on vaikea ja mielistelen edelleen äitiä, koska muuta vaihtoehtoa ei ole. Lapsiani suojelen mummulta siinä mielessä, että kerron lapsista vain hyviä asiota. En epäonnistumisia.

Aikuisiälläkin on ollut hetkiä, jolloin on tuntunut luhistavalta äidin reaktiot. Mm. sain yt-neuvotteluissa fudut 15 vuotta sitten. Kerroin asiasta puhelimessa ja olin tosi allapäin, en kuitenkaan hysteerinen. Tämä vaan tokaisi, että "hankit sitten paremman paikan, heti tänään alat tehdä hakemuksia". Vastasin, etten jaksa heti ajatella ja en varmaan pääse edes mihinkään. Sellainen normaali shokki-apatia oli päällä, olin saanut lapun vain 3 tuntia aikaisemmin. Tämä käänsi sen itseensä. Huusi ja raivosi, että tuolla asenteella en pärjää ja aionko loppuelämäni vaan maata. Tulee kuulemma pitkät vuodet, jos kolmekymppisenä päätän lopettaa työnteon. En missään vaiheessa sanonut, etten menisi enää töihin, mutta sillä hetkellä oli vaan niin pahaolo  ja en jaksanut tätä, että heti samana päivänä pitää jo soitella ja hösätä työhakemuksia. Huutaminen jatkui sitten seuraavaan aiheeseen ja toisti taas vuosien aikana kokemansa omat (olemattomat) vastoinkäymiset vertailuna siihen, että minä vain kiukuttelen. Tämä on se empatia, jota sieltä saa. Hän ei kestä, että kenelläkään muulla olisi mitään ongelmaa tai vaikeutta. Muiden pitää hymyssä suin elää ja jakaa hänelle loputonta olkapäätä suunnilleen jokaisesta pienestäkin loukkauksesta. Jos vaikka parkkeeraa väärin ja saa parkkisakon, niin se on päivien draama, joka huipentuu siihen, että kääntää koko homman huijaukseksi ja soittelee parkkipuljun pomot läpi, kuinka hänessä ei ollut mitään vikaa ja kateuttaan se valvoja kirjoitti sakon, koska hänellä on niin hyvä auto. (auto on tavallinen)

Vierailija kirjoitti:

Äitini on narsisti. Ei pahin mahdollinen, mutta selvästi sellainen kuitenkin.

Olen passiivis-aggressiivinen selvästi kuten siskonikin. Välillä haaveilen siitä ajasta, kun äitiä ei enää ole.... Toivon silloin saavani vihdoin päättää avoimesti asioistani, enkä piilotella hänelle epämieluisia ratkaisuja ja siloitella asioita. Suhteemme on vaikea ja mielistelen edelleen äitiä, koska muuta vaihtoehtoa ei ole. Lapsiani suojelen mummulta siinä mielessä, että kerron lapsista vain hyviä asiota. En epäonnistumisia.

Aikuisiälläkin on ollut hetkiä, jolloin on tuntunut luhistavalta äidin reaktiot. Mm. sain yt-neuvotteluissa fudut 15 vuotta sitten. Kerroin asiasta puhelimessa ja olin tosi allapäin, en kuitenkaan hysteerinen. Tämä vaan tokaisi, että "hankit sitten paremman paikan, heti tänään alat tehdä hakemuksia". Vastasin, etten jaksa heti ajatella ja en varmaan pääse edes mihinkään. Sellainen normaali shokki-apatia oli päällä, olin saanut lapun vain 3 tuntia aikaisemmin. Tämä käänsi sen itseensä. Huusi ja raivosi, että tuolla asenteella en pärjää ja aionko loppuelämäni vaan maata. Tulee kuulemma pitkät vuodet, jos kolmekymppisenä päätän lopettaa työnteon. En missään vaiheessa sanonut, etten menisi enää töihin, mutta sillä hetkellä oli vaan niin pahaolo  ja en jaksanut tätä, että heti samana päivänä pitää jo soitella ja hösätä työhakemuksia. Huutaminen jatkui sitten seuraavaan aiheeseen ja toisti taas vuosien aikana kokemansa omat (olemattomat) vastoinkäymiset vertailuna siihen, että minä vain kiukuttelen. Tämä on se empatia, jota sieltä saa. Hän ei kestä, että kenelläkään muulla olisi mitään ongelmaa tai vaikeutta. Muiden pitää hymyssä suin elää ja jakaa hänelle loputonta olkapäätä suunnilleen jokaisesta pienestäkin loukkauksesta. Jos vaikka parkkeeraa väärin ja saa parkkisakon, niin se on päivien draama, joka huipentuu siihen, että kääntää koko homman huijaukseksi ja soittelee parkkipuljun pomot läpi, kuinka hänessä ei ollut mitään vikaa ja kateuttaan se valvoja kirjoitti sakon, koska hänellä on niin hyvä auto. (auto on tavallinen)

Mä sain myös yt-potkut ja oma narsistivanhenpani oli ihan riemuissaan. Ilkkui ja pilkkasi ett hähähää, ihan oikein sulle, siitäs sait, mitä luulit liikoja, nytpähän näet paikkasi.

Vahingonilo on noille aina paras ilo.

En jaksa edes kertoa miten ilkkui ja nauroi kun sain keskenmenon.... nykyään en kerro enää yhtään mitään sille elämästäni.

Vierailija kirjoitti:

Ei voi. Lapsi tarvitsee empatiaa, eikä narsistilla ole sitä kuin itseään kohtaan.

Totta toisaalta. Toisaalta ”kultalapsi” on narsistin kruunujalokivi ja itsensä jatke ja tällöin empatiaa voi jopa lapseen kokea.

No sisarukseni mielestä oli hyvä vanhempi, hän kultalapsi siis. Yhdessä hyökkäsivät aina minun syntipukin kimppuun, sisko on menestynyt "normi"elämää elävä, pidetty,sosiaalinen tyyppi. Itse olenmonisairas, syrjäytetty, työtön ja köyhä erakko, en luota ihmisiin enkä osaa ihmissuhteita. Sisaruksessakin kyllä narsistisia piirteitä paljon, mut toki ei itse niitä näe ja myönnä, narskuvanhemman kaltainen on paljonkin.

Missä olet tuota tilannetta seuraillut ja oletko varma, että johtopäätöksesi ja "diagnoosisi" ovat edes oikeita?

Vierailija kirjoitti:

Missä olet tuota tilannetta seuraillut ja oletko varma, että johtopäätöksesi ja "diagnoosisi" ovat edes oikeita?

Jassoo , narsisti hyppäsi ketjuun. Seuraavat lauseet on "ettet vaan ole kuvitellut mielessäsi asiaa" ja " se on väärinkäsitys". Diagnooseja tehdään kun toisen käytös on ei-normaalia  ja niitä tehdään siksi että diagnoosin selvittyä ymmärretään paremmin emotionaalisesti kaksi vuotiasta aikuista. Normaalisti käyttäytyvästä ihmisestä ei etsitä diagnoosia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Missä olet tuota tilannetta seuraillut ja oletko varma, että johtopäätöksesi ja "diagnoosisi" ovat edes oikeita?

Jassoo , narsisti hyppäsi ketjuun. Seuraavat lauseet on "ettet vaan ole kuvitellut mielessäsi asiaa" ja " se on väärinkäsitys". Diagnooseja tehdään kun toisen käytös on ei-normaalia  ja niitä tehdään siksi että diagnoosin selvittyä ymmärretään paremmin emotionaalisesti kaksi vuotiasta aikuista. Normaalisti käyttäytyvästä ihmisestä ei etsitä diagnoosia.

Tiedän myös ihmisiä, jotka luokittelevat ja jopa kiusaavat toisia keksimällä heille katteettomia diagnooseja vain siksi, kun eivät näistä ihmisistä pidä. Voi kysyäkin, mikä tai mitä on sellaisen käytöksen takana? Voidaan myös kysyä, mitä loppujen lopuksi on ei-normaali? Onko se yksiselitteinen, kulttuurisesti riippumaton ja absoluuttinen totuus?

Se, että syytät sinua kritisoivaa oitis narsistiksi, herättää myös hieman epäluottamusta näitä aiempia mainitsemiasi "diagnooseja" kohtaan.