Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Irrationaalinen pelko lapsen puolesta
10.05.2021 |
Tiedätte varmasti sen pakahduttavan kauhun tunteen, kun miettii että omalle lapselle voisi käydä jotenkin huonosti? Kaikki me varmasti joskus pelkäämme lapsen puolesta, vaikkei sille olisikaan mitään varsinaista syytä. Vaikkapa lukiessamme jonkin perheen suuresta surusta lapsen kuoltua mietimme, että mitä jos sama sattuukin omalle kohdalle.
Minulla on tytär, maailman rakkain. Hänellä on kaikki hyvin eikä huolilleni ole juurikaan perusteita. Silti pelkään kovasti, että hänelle sattuisi jotain. Ei tämä arkielämääni mitenkään vaikuta, toisinaan vain ahdistun kovasti näistä ajatuksista. Onneksi se menee yleensä suht nopeasti ohi. Tietysti aina yösydännä kaikenlaiset pelot velloo mielessä...
En ole juurikaan taikauskoinen. MUTTA viime aikoina olen onnistunut kehittämään uuden pelon juuri taikauskon myötä. Eli olen tässä ehkä noin vuoden aikana lukenut todella monista surullisista kohtaloista, kun lapsi on kuollut. Ja nyt kiero mieleni on alkanut pelätä, että koska olen bongaillut näitä hirveitä juttuja, "maailmankaikkeus yrittää valmistaa" minua siihen, että omalle lapselleni käy jotain. Todellakin ymmärrän järjellä ajateltuna, ettei se niin voi mennä. Mutta irrationaalinen kauhu pääsee toisinaan valloilleen ja nakertaa sydänalaa etenkin öisin, kun muutenkin on helppo ajautua kauhukuvien valtaan.
Olisiko jollain jotain järkevää sanottavaa aiheeseen?
Kommentit (6)
Kyllähän tuo on ihan luonnollista. Eikä siitä tarvitse minusta edes päästä eroon. Antaa pelon tulla ja mennä, tekemättä siitä sen isompaa numeroa. Elämässä on kausia jolloin tuollaisia tunteita on enemmän ja niitä jolloin vähemmän, mutta kunhan ei tosiaan omaksu mitään haitallisia uskomuksia kuten että pelko olisi joku merkki että niin tulee tapahtumaan tai "maailmankaikkeus valmistelee", niin voi ihan rauhassa vaan katsella kun pelko tulee ja on aikansa ja menee, välittämättä siitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä käyttäisin samankaltaisista tuntemuksista sanaa huoli, en pelko. Olen koittanut hallita tätä huolta sillä, että muistelen omaa nuoruutta ja vanhemmista irrottautumista ja oman elämän aloittamista. Ei sitä hoksannut ajatella, että vanhemmat olisivat huolissaan. Ja jos olisin tiennyt heidän olevan huolissaan kokoajan tai edes usein (äiti oli, mutta on kertonut siitä kysyttäessä vasta paljon myöhemmin) olisin varmaan loukkaantunut siitä. Samaa olen koittanut soveltaa itseeni vanhempana, luottaa siihen että omat nuoret pärjäävät. Jos jotain sattuu, niin ei satu sen takia, että minä olisin jättänyt jotain nyt tekemättä eikä se oma huolesta kuorittumiseni auta mitään.
Kiitos vastauksista! Tiesinkin, että ihan yleisesti vanhemmat pelkäävät/ovat huolissaan lasten puolesta. Eniten ehkä tässä nyt häiritsee tuo yleensä hyvinkin järkevän ihmisen taikauskoinen kammo, että jotain muka olisi tapahtumassa :(
Itse asiassa vähän helpotti jo, kun sain kirjoitettua tuosta.
Ap
Tee pari lasta lisää, niin ei harmita niin paljoa jos yhden menettää
Vierailija kirjoitti:
Tee pari lasta lisää, niin ei harmita niin paljoa jos yhden menettää
Osaatko edes hävetä?
Alue: Aihe vapaa
Ymmärrän mistä puhut, samaa vikaa minulla. Kunpa jotenkin pääsisi tästä ikuisesta pelosta eroon!