Miten selviytyä siitä että oma lapsi tuntuu vihaavan äitiään?
Olen ollut se joka hoivaa, huolehtii, komentaa ja se joka yrittää järjestää kivojakin asioita, isä on ollut koko ajan vähän vapaamatkustajana. Nyt lapsen ollessa teini, mikään ei ole enää hyvä tai kivaa ja lähinnä tuntuu että minä äitinä olen kaiken pahan alku ja juuri. Tunnen olevani täysin lopussa, tekisi mieli vaan lähteä ja jättää isä yksin ottamaan vastuu. Ehkä heillä olisi parempi ilman minua, eläisivät kuten tahtovat.
Helpottaako tämä joskus vai pitääkö vaan hyväksyä että on täysin epäonnistunut äitinä?
Kommentit (39)
Tuo on aivan normaalia ja se menee ohi. Teini on nyt itsenäistymisvaiheessa.
Miksi tunnet olevasi täysin lopussa?
Kuuluu asiaan. Läheisimmästä ihmisestä otetaan isoin irtiotto. Koita jaksaa. Ei ole huono idea myöskään vastuuttaa isää enemmän, jolloin kapinointi ei kohdistu pelkästään sinuun. Meillä tämä on auttanut jonkin verran.
Minä vihaan äitiäni.
Äiti löi jos en tehnyt tilan töitä koulun jälkeen.
Esim luonut eläinten paskoja.
Kesäisin piti kerätä kymmeniä kiloja mustikoita
Äidin miesystävä piti rahat.
Mitä pahaa sinä olet tehnyt.
Hellyyttä ja keskustelua ei äippä harrastanut
100% varmasti jätät jotain kertomatta, epäilen vahvasti että lapsi vihaa äitiään ilman syytä. Ja juuri vihaa, ei mitään kiukuttelua tai vastaansanomisia, ne kuuluvat teini-ikään ja kasvamiseen, mutta vihaaminen on eri asia.
Ota ero pennustas ja miehestäs..
Hommaa kämppä ja muuta pois
Minä en tuhlaa elämääni ihmisiin jotka vihaavat
Olen pahoillani venyneen vaginasi ja roikkomahasi puolesta:(
Vierailija kirjoitti:
Kerrohan nyt, missä olet epäonnistunut äitinä?
Teinisi ei ilmeisesti enää viihdy seurassasi, ettekä tee mitään kivaa yhdessä? Keskustelutkin on vain komentamista, kyselemistä tai muistuttamista?
Ei viihdy, ei halua tehdä yhtään mitään kanssani, ei suostu keskustelemaan, joten kyllä, keskutelut on komentamista ja muistuttamista. Ja kyselemistä ilman vastauksia. Jos teini puhuu minulle, niin lähinnä kertoakseen mikä kaikki on pielessä ja että se on minun vikani. Joten aivan kaikessa olen ilmeisesti epäonnistunut.
Vierailija kirjoitti:
Minä vihaan äitiäni.
Äiti löi jos en tehnyt tilan töitä koulun jälkeen.
Esim luonut eläinten paskoja.
Kesäisin piti kerätä kymmeniä kiloja mustikoita
Äidin miesystävä piti rahat.
Mitä pahaa sinä olet tehnyt.
Hellyyttä ja keskustelua ei äippä harrastanut
Kuuluu asiaan. Läheisimmästä ihmisestä otetaan isoin irtiotto.
Koita jaksaa. Ei ole huono idea myöskään vastuuttaa miesystävää enemmän,
jolloin kapinointi ei kohdistu pelkästään sinuun.
Meillä tämä on auttanut jonkin verran.
Vierailija kirjoitti:
Minä vihaan äitiäni.
Äiti löi jos en tehnyt tilan töitä koulun jälkeen.
Esim luonut eläinten paskoja.
Kesäisin piti kerätä kymmeniä kiloja mustikoita
Äidin miesystävä piti rahat.
Mitä pahaa sinä olet tehnyt.
Hellyyttä ja keskustelua ei äippä harrastanut
Voit kostaa sille miesystävälle vanhempana et piti rahat.
Mut toi äidin lyöminen parantaa kestävyyttä.
Voi tulla aikuisena hyväksi tappelijaksi.
Ottaa isästään mallia. Haluu olla vapaamatkustaja, jolle hoidetaan kaikki hänen toiveidensa mukaan, eikä mistään saa motkottaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerrohan nyt, missä olet epäonnistunut äitinä?
Teinisi ei ilmeisesti enää viihdy seurassasi, ettekä tee mitään kivaa yhdessä? Keskustelutkin on vain komentamista, kyselemistä tai muistuttamista?
Ei viihdy, ei halua tehdä yhtään mitään kanssani, ei suostu keskustelemaan, joten kyllä, keskutelut on komentamista ja muistuttamista. Ja kyselemistä ilman vastauksia. Jos teini puhuu minulle, niin lähinnä kertoakseen mikä kaikki on pielessä ja että se on minun vikani. Joten aivan kaikessa olen ilmeisesti epäonnistunut.
Lopeta keskustelut teinin kanssa HETI.
Älä siivoa teinin huonetta /pese sen pyykkiä.
Jos teini haluaa puhtaita vaatteita laittaa itse koneeseen.
Ruoka aikana katat myös teinille..jos teini ei syö ruoka kompostiin.
Lukko jääkaapin oveen.
Katat teinille kertakäyttöastiat ja mukin.
Rentoudu..juo viiniä ..lue kirjaa , harrasta jumppaa.
Pääkatkaisijasta virta pois teinin huoneesta klo 12.00
Lukko virtakaappiin
Vierailija kirjoitti:
Kuuluu asiaan. Läheisimmästä ihmisestä otetaan isoin irtiotto. Koita jaksaa. Ei ole huono idea myöskään vastuuttaa isää enemmän, jolloin kapinointi ei kohdistu pelkästään sinuun. Meillä tämä on auttanut jonkin verran.
Kiitos. Olen yrittänyt saada isää ottaa enemmän vastuuta nimenomaan asioiden siirtämisestä käytäntöön, huonolla menestyksellä. Hän mielellään miettii mitä pitäisi tehdä, mutta toteutus vaan jää minun harteilleni, jolloin minä olen jälleen se syyllinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerrohan nyt, missä olet epäonnistunut äitinä?
Teinisi ei ilmeisesti enää viihdy seurassasi, ettekä tee mitään kivaa yhdessä? Keskustelutkin on vain komentamista, kyselemistä tai muistuttamista?
Ei viihdy, ei halua tehdä yhtään mitään kanssani, ei suostu keskustelemaan, joten kyllä, keskutelut on komentamista ja muistuttamista. Ja kyselemistä ilman vastauksia. Jos teini puhuu minulle, niin lähinnä kertoakseen mikä kaikki on pielessä ja että se on minun vikani. Joten aivan kaikessa olen ilmeisesti epäonnistunut.
Ok, eli pieliinkatsomisen paikka ja itsetutkiskelua. Sitten uutta yritystä eri keinoin, haluat kuitenkin saada kontaktia teiniisi, paremmalla tasolla kuin aiemmin. Opettele keskustelemaan hänen kanssaan, tunnetko häntä? Kuuntele. Vaatii aikaa, ja rauhallista otetta, huumoria mukaan, heti kun se tuntuu sopivalta. Paljon hyvää fiilistä, kannustamista, hymyä, halia ja hyväksyntää.
Vierailija kirjoitti:
Ottaa isästään mallia. Haluu olla vapaamatkustaja, jolle hoidetaan kaikki hänen toiveidensa mukaan, eikä mistään saa motkottaa.
Miten saada mies ymmärtämään tämä? Kun yritän ottaa aiheen esiin, nalkutan, syyllistän ja uhriudun.
Vierailija kirjoitti:
Minä vihaan äitiäni.
Äiti löi jos en tehnyt tilan töitä koulun jälkeen.
Esim luonut eläinten paskoja.
Kesäisin piti kerätä kymmeniä kiloja mustikoita
Äidin miesystävä piti rahat.
Mitä pahaa sinä olet tehnyt.
Hellyyttä ja keskustelua ei äippä harrastanut
Ok, eli pieliinkatsomisen paikka ja itsetutkiskelua
.Sitten uutta yritystä eri keinoin, haluat kuitenkin saada kontaktia äitiisi, paremmalla tasolla kuin aiemmin.
Opettele keskustelemaan hänen kanssaan, tunnetko äitiäsi?
Kuuntele.
Vaatii aikaa, ja rauhallista otetta, huumoria mukaan, heti kun se tuntuu sopivalta.
Paljon hyvää fiilistä, kannustamista, hymyä, halia ja hyväksyntää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ottaa isästään mallia. Haluu olla vapaamatkustaja, jolle hoidetaan kaikki hänen toiveidensa mukaan, eikä mistään saa motkottaa.
Miten saada mies ymmärtämään tämä? Kun yritän ottaa aiheen esiin, nalkutan, syyllistän ja uhriudun.
Kerro oi ap
Ymmärtääkö se kaljamaha resupetteri muusta kuin jääkiekosta ja keski kaljan kittaamisesta?
Piereekö sohvalla , kun istut viereen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerrohan nyt, missä olet epäonnistunut äitinä?
Teinisi ei ilmeisesti enää viihdy seurassasi, ettekä tee mitään kivaa yhdessä? Keskustelutkin on vain komentamista, kyselemistä tai muistuttamista?
Ei viihdy, ei halua tehdä yhtään mitään kanssani, ei suostu keskustelemaan, joten kyllä, keskutelut on komentamista ja muistuttamista. Ja kyselemistä ilman vastauksia. Jos teini puhuu minulle, niin lähinnä kertoakseen mikä kaikki on pielessä ja että se on minun vikani. Joten aivan kaikessa olen ilmeisesti epäonnistunut.
Ok, eli pieliinkatsomisen paikka ja itsetutkiskelua. Sitten uutta yritystä eri keinoin, haluat kuitenkin saada kontaktia teiniisi, paremmalla tasolla kuin aiemmin. Opettele keskustelemaan hänen kanssaan, tunnetko häntä? Kuuntele. Vaatii aikaa, ja rauhallista otetta, huumoria mukaan, heti kun se tuntuu sopivalta. Paljon hyvää fiilistä, kannustamista, hymyä, halia ja hyväksyntää.
Paha kuunnella jos toinen ei suostu puhumaan. Paha halia kun ei saa koskettaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ottaa isästään mallia. Haluu olla vapaamatkustaja, jolle hoidetaan kaikki hänen toiveidensa mukaan, eikä mistään saa motkottaa.
Miten saada mies ymmärtämään tämä? Kun yritän ottaa aiheen esiin, nalkutan, syyllistän ja uhriudun.
Ok, eli pieliinkatsomisen paikka ja itsetutkiskelua
.Sitten uutta yritystä eri keinoin, haluat kuitenkin saada kontaktia mieheesi, paremmalla tasolla kuin aiemmin.
Opettele keskustelemaan hänen kanssaan, tunnetko miestäsi?
Kuuntele.
Vaatii aikaa, ja rauhallista otetta, huumoria mukaan, heti kun se tuntuu sopivalta.
Paljon hyvää fiilistä, kannustamista, hymyä, halia ja hyväksyntää.
p.aska mies? kirjoitti: