Onko oikeudenkäynti syyttäjän ja puolustusasianajajan taisto
Luin juuri lehdestä otsikon, jossa sanottiin, että syyttäjä maalaa kuvaa, mitä tapahtui syksyiisellä tiellä jne..
Maalaa kuvaa? Kuulostaa siltä, että tiedetyistä asioista yritetään saada niin dramaattinen kuva kuin mahdollista.
Ystäväni sanoi kerran, että Amerikassa oikeudenkäynti on asianajajien väline kilpailu, kumpi voittaa. Minä olen aina kuvitellut, että oikeudessa pyritään totuuteen.
Kommentit (23)
No ei ole. Kun puhutaan syyttäjästä, kyseessä on rikosprosessi jossa esitutkintavirkamies, yleensä siis poliisi, suorittaa esitutkinnan jos on syytä epäillä rikosta. Esitutkintaviranomainen sitten luovuttaa asian syyttäjän syyteharkintaan, joka tämän esitutkintamateriaalin pohjalta sitten arvioi, onko syytä nostaa syyte. Koko tätä prosessia leimaa syyttömyysolettama, eli myös kaikki se näyttö, joka puhuu syyttömyyttä vastaan, on otettava huomioon. Syyttäjällä on kuitenkin myös syyttamispakko, eli haastehakemus on toimitettava käräjäoikeuteen, jos on todennäköisiä syitä epäillä rikosta.
Siellä varsinaisessa oikeudenkäynnissä sitten esitetään näyttö ja kuullaan todistajia puolin ja toisin, jonka jälkeen tuomioistuin toteaa vastaajan syyllistyneen rikokseen, jos varteen otettavaa epäilystä syyllisyydestä ei jää. Yleensä jutut ovat siis melko selkeitä ja syyttömyyden puolesta puhuva näyttö huomioitu jo esitutkinnassa, samoin syyteharkinnassa objektiviteettiperiaatteen mukaisesti syytäjä joutuu virkansa puolesta pohtimaan, onko mahdollista, että tämä henkilö on syytön, hän ei saa ns. olettaa, että syytetty on syyllinen.
Enemmänkin siviiliprosessissa voisi olla tällainen "taistelu" kyseessä, sillä siellä mennään ajatuksella, että se voittaa, jolla on uskottavampi näyttö. Tässä prosessissa toki ei syyttäjä ole asianosaisena.
Todistajat saattaa joissain tapauksissa juosta karkuun...
Minäkin miettisin mitä seuraamuksia tulee kun persoonallisuushäiriöiset lyöttäytyvät yhteen. Sekä heidän omalle sakille että targetoidulle.
Joskus se terveys painaa asiassa enemmän kuin paineistetun targetoidun
viattomuus.
Perhäiriöt nyt vaan ajattelee toisin. Josko ollenkaan.
Mutta väkivalta ja uhkailu aina kompensoi, eiks nii...
👍
Syyttäjät jankkaa ja jankkaa, ja esittää että eivät ymmärrä. Yrittävät provosoida
Ainakin Turussa on eräs mies syyttäjä J. K, joks erittäin ärsyttävä.