Meil on täydellinen elämä... mutta kun ei olekaan!

Lapset kyllä aistii jos vanhemmilla ei hyvä parisuhde. Eli kyllä ne lapset kärsivät näinkin.

T: itse eroperheen lapsi, jossa vanhemmat erosivat vasta 10 vuoden jahkailun jälkeen ja luulivat asian olleen ylätys lapsille...

Kiitos rohkeudesta jakaa asia. Kaikki kortit pöytään. Meillä on vain tämä yksi elämä ja olet vielä nuori. Älä odota. Aika kuluu nopeasti.

N52v

Mikä takaa, että seuraavassa suhteessa sinulla olisi uusperhe tai että olisit onnellinen?

Ap. Elämä on tässä ja nyt. "Paremmaksi kaikki muuttuu, hyväksi ei milloinkaan". Lopeta haaveilu ja satsaa avioliittoosi. Hyväksy miehesi sellaisena kuin hän on. Katso ympärillesi. Eikö ole riittävästi ongelmanuoria. Älä harrastamaan jotakin mieluista.

Pääset suhteesta eroon vuokraamalla itsellesi kämpän, muuttamalla pois kotoa ja laittamalla avioeron vireille.

Miehesi ei vaikuta narsistilta, vaan läheisriippuvaiselta. Hän pelkää eroa ja miten selviää siitä. Ei varmasti tietoisesti kanavoi tunteitaan lapsiinne vetoamalla,  mutta se saa keskustelun tyrehtymään erosta ja palaatte  niin hänelle turvalliseen elämäänne .

Auttaisiko, jos miettisit uutta lähestymistapaa vaikeuksiinne? Jätä ero-otsikko puheistasi pois, siis sananakin kokonaan pois, ja aloita pienemmillä aiheilla niin kuin kysymällä hänen tuntojaan ja ajatuksiaan. Ota kiinni tilanteista, joissa olette riidelleet tai olleet vahvasti eri mieltä miten asiat pitäisi tehdä yhdessä. KÄytännön tilanteita, joita jotkut miehet hahmottavat paremmin kuin naisen polveilevan abstraktista ilmaisutapaa.

Ja kun puhut älä syytä, vaan noudata vanhaa kunnon parisuhdeneuvoa miten ilmaiset asiasi"minusta tuntuu tai minä koen, että meidän täytyisi puhua parisuhteestamme " tai " minä koen, etten ole enää onnellinen" tai " minulla on sellainen tunne, etten oikein jaksaisi enää elää tällaisessa tilanteessa kodissamme". Mies ei voi silloin vedota lapsiin, vaan kerrot rehellisesti omat ajatuksesi ja miehen homma on ottaa ne ajatukset vastaan. Jos hän yhä kieltää voit kysyä, miksi ette voi vaan jutella asiasta ja miten tärkeää se sinulle nyt olisi. Ja jos hän kieltäytyy kokonaan puhumasta mietit ääneen kuka sinua sitten voisi auttaa, että onko se terapeutti tai joku hyvä ystäväsi. Miehesi on siten koko ajan tietoinen sinun liikkeistäsi ja mihin suuntaat.

Ero ei ole koskaan helppoa. Sinulla on yhä vastuu suhteestanne ja myös miehestäsi siinä kuin hänelläkin. Jos tahdot kohti päämääräsi on myös jaksettava ottaa toinen huomioon, Tee erostanne helppo,kivuton, neuvotteluhenkisempi, kuin että voimallisesti ajat asiaasi. Miehesi torjuu aivan kaiken niin kuin olet jo todennut.

VOimia eteenpäin. Hienoa, että olet rehellinen ihminen.

En ymmärrä tuota, että ap lla olisi vastuu myös miehensä tunnoista kuten tuossa ylempänä joku kirjoitti. Enpä usko. Minä -viesti on yksinkertainen eli minulla on paha olla. Ei ap n tarvitse tulkinta miehen vastauksia läheisriippuvaisiksi tai narsistisiksi tai yhtään miksikään muuksi. Ap on jo kokenut, että tie on tukossa, viesti ei mene perille ja on suunnitellut jo eroa. Lasten elämä voi mennä ihan mihin suuntaan vaan on erottu tai ei. Ap tietää jo, mitä tehdä ja on valmis ottamaan seuraavan askeleen.

Ei siinä sen enempää tarvitse puolisoa tulkita.

Tuo mies kuullostaa vähän pelottavalta. Saattaa pistää aP:n lihoiksi erotilanteessa jos kerran on julistanut että ihan ikuisesti yhdessä.

Ei kukaan omista toista. Jos oikeasti rakastaa, toivoo toiselle hyvää. Eikä kahlitse ja rajoita.

Teidän huono parisuhteenne ei ole lastenkaan etu.

Miten sitä nyt erotaan, vuokrataan asuntoa, tehdään henkistä pesäeroa (jota ilmeisesti olet jo työstänyt). Ero on kipeä, mutta sen jälkeen voit tuntea olevasi vapaa ja onnellinen.

Ei ole reilua kellekään, ei sinulle, miehelle eikä lapsille kitkuttaa väkisin suhteessa, jossa ei ole onnea. Itselläni yhtä pitkä suhde takana ja koen joka päivä mieheni tuovan minulle onnea, iloa ja naurua. Vaikeita aikoja toki on meilläkin ollut, mutta yleisfiilis ollut aina se, että hän tuo hymyn huulille kaiken p*skankin keskellä.

Ei ole omakohtaista kokemusta, mutta ystäväni erosi juuri lähes 20 vuoden suhteesta. Ero tuli ihan valtavana yllätyksenä monille, koska he olivat sellainen "täydellinen pari", aina vastarakastuneen oloisia. Mutta siinä oli myös kääntöpuoli, paljon henkistä ja myös fyysistä väkivaltaa. Ystäväni sanoi, että tuntui siltä, ettei hän voi enää hengittää. Päätös oli vaikea, mutta välttämätön.

Et nyt kerro kauheasti siitä, millainen miehesi on, mutta jos tuntuu siltä, että suhteenne ei vaikkapa pariterapian avulla korjaannu, niin jotenkin se ero on vain polkaistava alulle.

Erota saa, jos ei ole hyvä olla, mutta oikeastiko uutta miestä jo kaipaat?

Suhteesta pääsee pois, kun ottaa vastuun ja laittaa eron vireille. Jotenkin nyt odotat, että mies antaisi luvan erolle ja järjestäisi asiat. Vastuu on sinulla olla se pahis.

Jos kolmevitosena oot "näin vanhemmiten" niin turha enää mitään uusia päätöksiä tehdä, vedät vaan lyhyen loppuelämäs sitä samaa, ei oo paha.

Savuton kirjoitti:

Tuo mies kuullostaa vähän pelottavalta. Saattaa pistää aP:n lihoiksi erotilanteessa jos kerran on julistanut että ihan ikuisesti yhdessä.

Siinä mielessä kuulostaa narsistiselta tuo "elämme yhdessä hautaan asti". Vain ap tietää mitä se tarkoittaa. Narsistia EI jätetä. Kosto seuraa varmasti. Minusta ap.n kannattaisi käydä juttelemassa asioistaan terapeutilla ettei mitään yllättävää tapahdu.

Laitat ap tinderin laulamaan niin eropäätös helpottuu kun ensin olet saanut vähän kunnon alfan kikulia. Ehkä jopa pyllyyn myös. Tietoa on.

Tinder-jonttu

Jos päädyt eroon niin muista että on myös mahdollisuus että et enää löydä elämänkumppania. Punnitse asiaa siltä kannalta oletko valmis elämään loppuelämän yksin. Se ei ole todellakaan helppoa eikä herkkua. Ajan myötä siihen toki tottuu ja osaa paikoitellen myös nauttia. Nykyään tarjolla on pääasiassa vain fwb tyyppisiä suhteita, haluatko sitä? Tutkimusten mukaan eronneet sinkuksi jääneet kaipaavat ydinperheajoistaan eniten tavallista arkea ja yhdessäoloa, vaikka sitä että yhdessä katsotaan leffaa ja mussutetaan karkkia.

Olen itse sitä mieltä että elämä on liian lyhyt tyytymiseen. Mutta myös sitä mieltä että jos joutuu tilanteeseen että elää tahtomattaan yksin niin se on rankka kohtalo ja tyytyminen ehkä voittaa sen. Elämästä et voi tietää etukäteen. Joten eri skenaarioita kannattaa pohtia.

Joko ap sai erottua?