Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Onko vika minussa(kin) ja jos on tai ei ole, mitä voin tehdä?

Vierailija
04.05.2021 |

Organisaatiossamme/tiimissämme joiden kanssa työskentelen, on 2-3 henkilöä, joiden kanssa en enää osaa kommunikoida, enkä tiedä mikä on syytä ja mikä seurausta. Tilannetta on jatkunut nyt noin vuoden.

He ovat melko dominoivia ja jotenkin rajoja ylittäviä, heidän kanssaan minun on vaikea saada aikaan sellaista normaaliin vuorovaikutuksen perustuvaa keskustelevaa ilmapiiriä. Jos minä saan palaverin koolle, asetelma on aina jotenkin omituinen ja aihe kuin aihe, tuntuu kuin joutuisin jotenkin vastakkain kaikkien kanssa vaikka haen tosiaan ihan vaan normaalia keskustelua ja yhteistä pohdintaa aiheesta x.

Sitäkin tapahtuu toistuvasti, että on jo sovittu minun kanssani palaveri, mutta se yksipuolisesti hylätäänkin juuri ennen palaverin alkua - enkä saa mitään viestiä syystä, saati sitten uutta kutsua sopivampaan ajankohtaan.

Toimenkuvaani ikään kuin muutellaan tai sitä ei kunnioiteta, joten minun on vaikea tehdä työtäni kunnolla, jos välillä ollenkaan.

Olen siksi yrittänyt purkaa tilannetta pyytämällä juuri yhteisiä palavereja jotta voidaan yhdessä miettiä toimintatapoja ja -kulttuuria omien yhteisten tarpeidemme pohjalta, mutta kannettu vesi ei näemmä kaivossa pysy. Olen jo täysin neuvoton, minulla loppuu välineet millä tätä tilannetta purkaa. Onneksi minulla on sentään oma ihana esimies, jolle olen asiasta puhunut.

Kaikki tämä on saanut aikaan sen, että tuntuu kuin minua eristettäisiin tuosta tietystä porukasta vähä vähältä. Itse olen alkanut huomata luisuvani tuon porukan kanssa tilaan, josta on vaikea rämpiä ulos. Huomaan joskus olevani inasen piikikäs kun em. rajojani toistuvasti ylitetään ja kun normaalit tavat saada keskusteluyhteys ei päde - ja siitä piikikkyydestä en itsessäni pidä.

Kaikkien muiden noin 150 työkaverin kanssa on tässä työpaikassa ja myös kaikissa edellisissäkin mennyt kaikki aina hyvin; pidän ihmisistä ja ymmärrykseni mukaan minusta on aina pidetty. Mutta olen huolissani siitä, että tämä tietty ryhmä on nyt saanut minusta esiin noita piikikkäitä piirteitä joista en pidä - joskin välillä tuntuu että he myöskin tahallaan ymmärtävät toisinaan väärin viestejäni ja sanomaani, ikäänkuin demonisoivat minua.

Mutta siis voiko tämänkaltainen äärimmäinen stressitilanne vaan nostaa ihmisessä esiin piirteitä, joita hänessä ei "oikeasti" ole, vai olenko jotenkin piilonarsisti tai jotain muuta kamalaa?

Olen aika nuori 25-30v. ja siis tuossa tiimissä ns. alimmalla tikkaalla, mutta en kuitenkaan mikään lapsi ja minulla on kokemusta kyllä alalta muissa työpaikoissa. Joissa siis ei ole koskaan ollut mitään ongelmaa.

Otanko vaan loparit, menenkö itseeni vai mitä ihmettä? Mieluiten haluaisin kehittää vuorovaikutustyyliäni, _jos_ siinä on jotain petrattavaa.

Kommentit (12)

Vierailija
1/12 |
04.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Auts, tuli vähän pitkä teksti. Näköjään viestin tiivistämisessä ainakin on petrattavaa. :D

-ap

Vierailija
2/12 |
04.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eiköhän tuo ole ihan klassista työpaikkakiusaamista - siis ap:ta kohtaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/12 |
04.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

No onhan toi nyt ihan törkeätä, jos palaveritkin perutaan tohon tapaan eikä mitään selityksiä edes. Jos tosiaan normaali keskustelu ei edesauta tilannetta, ei sitä kannata jäädä sairastuttamaan itseä.

Vierailija
4/12 |
04.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen itse ollut aika samanlaisessa tilanteessa muutamas työpaikassa. Ikävää että joudut kokemaan moista. Haluavatko ehkä näyttää muille miten he pärjäävät tai hakevatko jotakin itsetunnon kohottamista? Ihmeellistä käytöstä tosin heiltä. Tiedän että mietit mitä vaihtoehtoja sulla nyt olisi. Voitko jutella jonkun ulkopuolisen kanssa asiasta ja tilanteesta? Näkisikö hän tilanteen toisesta näkökulmasta? Entä toiset työntekijät? Voiko heille puhua siellä tilanteesta? Älä nyt ainakaa alennu liikaa työpaikalla. Voit toki yrittää kokeilla olla hieman "ilkeä" muttet liikaa ja katsoa miten he siihen reagoivat. Tosiaan meitä on niin moneen junaan että ihan varmasti jokaisessa työpaikassa löytyy moisia inhottavia työntekijöitä. Voit myös sanoa heille että ihmettelet heidän käytöstä. Onko heillä joitain ongelmia esim.kotona tai ovatko kateellisia tai jotain. Älä kuitenkaan lähe itse mukaan tuollaiseen käytökseen. Toki Voit hakea vielä ollessa siellä työssä toista työpaikkaa, jos haluat vaihtaa toiseen työhön..vaihtoehtoja on olemassa mieti kaikkea mahdollista mitä haluat tehdä ja voit jossain vaiheessa huomata että ehkä työpaikan vaihto voi olla oikea ratkaisu. Mutta mieti kunnolla ennenkuin teet mitään liian ratkaisevaa.

Vierailija
5/12 |
04.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllähän sitä ihminen alkaa reagoimaan ja psyyke joutuu koville kun kohtaa toistuvaa kiusaamista. Ja sitä tuo minun mielestäni on. Eikö esimiehelle puhuminen ole johtanut mihinkään?

Vierailija
6/12 |
04.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hei, tässä erittäin hyvä artikkeli aiheesta henkinen väkivalta työpaikalla. https://yle.fi/aihe/artikkeli/2019/12/16/naista-merkeista-tunnistat-myr…

"

Uupuminen ei koskaan ole vain yhden tekijän summa. Vaikka usein syyksi mainitaan liian suuri työtaakka tai liian stressaavat työtehtävät, voi taustalla olla myös työyhteisössä koettu huono kohtelu.

– Tutkimuksissa on havaittu, että koettu kiusaaminen, epäoikeudenmukainen tai epäasiallinen kohtelu työpaikalla ennustaa masennusta, kertoo Työterveyslaitoksen erityisasiantuntija Pauliina Mattila-Holappa."

Kannattaa lukea koko juttu, liippaa niin läheltä aloitukseen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/12 |
04.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kiitos kun vastailette! No henkiseltä väkivallalta tämä tilanne itse asiassa kyllä tuntuukin. Tuo artikkeli avasi silmiäni, pitää lukea se vielä kunnolla. Koen jotain sellaista epämääräistä, vaikeasti määriteltävää ahdistusta ja jonkinlaista epäoikeudenmukaisuutta, jota en ihan kuitenkaan saa osoitettua sormella. Nuo työkaverit ovat vaan jotenkin sellaisia, etten saa kiinni siitä mistä kiikastaa - tajuan vain etten saa heihin normaaliin tapaan kontaktia. Siis siten kuin yleensä saan kaikkiin.

Minun täytyy ehkä puhua esimiehelleni tästä paremmin, jotta hän saa täyden kuvan ainakin minun kantiltani - muiden kantti on sitten mikä on. Itselläni on ainakin mm. laittamani sähköpostiviestit ym. puolellani, jotka osoittavat toteen sitä että olen yrittänyt saada hommaa toimimaan.

-ap

Vierailija
8/12 |
04.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Johtuu että olet ns. Nuori nainen. Muista näyttää harmaalta nuttura päältä jakku puvussa ja nide meikki aina töissä. Ei mitään värikästä

Kutsu aina myös esimies palavereihin niin eivät peru. Trust me.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/12 |
04.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Apua, tunnistin kaikki 1-4 kohtaa noista neljästä varoitusmerkistä, jotka voivat kertoa henkisestä väkivallasta työpaikalla. Plus monta muuta... toistan itseäni: hyvä artikkeli.

-ap

Vierailija
10/12 |
04.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä, sinua kiusataan. Tuo tietynlainen eristäminen on henkistä väkivaltaa, vähintäänkin epäasiallista kohtelua. Toimi sen mukaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/12 |
05.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nostelen vielä jos tähän tulisi vielä kommentteja. <3

-ap

Vierailija
12/12 |
05.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tuo jonkun kommentoijan linkkaama artikkeli on todella hyvä! Todellakin suosittelen lukemaan, myös johto- ja esimiesasemassa olevien.

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2019/12/16/naista-merkeista-tunnistat-myr…

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kahdeksan yksi kolme