Kiukkuaamut 3-vuotiaalla - kuinka selvi(t)ätte?
No niin, takana on hankala aamu. Ihanalla kullanmurullani on tietysti kunnon uhmaikä, joka joinain hetkinä hankaloittaa asioita. Yleensä selviää pitkällä pinnalla ja muistamalla lapsen näkökulman, mutta aamuisin eivät äidin pinna ja kekseliäisyys ole parhaimmillaan, kun hoitoon ja töihin pitäisi ehtiä tiettyyn aikaan.
Ensin halutaan kaikkea mahdollista, tänä aamuna muovailla ja värittää jms., mitä nyt ei vain aamulla ehdi tehdä. Selitän, tarjoan mahdollisuutta tehdä näitä sitten hoitopäivän jälkeen : " EIKÄ, minä haluan nyt!" ja päälle raivari. No, kyllähän maailmaan ja varsinkin omaan kotiin ääntä mahtuu. Raivari tyyntyy, kun sillä ei saa huomiota ja aamua jatketaan.
Hammaspesulla harjaa työnnetään viemäriin ja huuhtoa pitää saada sata kertaa. Kun se ei luonnollisestikaan käy, vaan pesu pitää lopettaa aikanaan, alkaa äidin läpsiminen, joka ei kielloista huolimatta lopu -> jäähytuolille olohuoneeseen. Lapsi rauhoittuu, mutta äitiä sapettaa.
Haluamme aamuisinkin olla johdonmukaisia ja käyttää jäähytuolia tarpeen vaatiessa, mutta sitten on tietysti aikataulu entistä kireämmällä. Selvitämme asian ja päästän lapsen pois jäähyltä, jolla hän sentään on hienosti pysynyt, vaikka jäähylle jouduin pakottamaan.
Käsken lapsen riisumaan yöpuvun ja pukemaan. Äänensävyni on ilmeisesti liian kärkäs (ja totta kai ärtymykseni näkyy ja kuuluu läpi äänestä), kun lapsi tekee totaalilakon. Hän ei siis riisu eikä pue. TÄMÄ on minusta ongelmallista. Kuinka toimia fiksusti näissä tilanteissa? Haluaisin saada lapsen riisumaan ja pukemaan itse, sillä hän osaa sen hienosti, ainakin tiettyjen vaatteiden osalta. Kun hän kieltäytyy, en haluaisi palkita ei-toivottua käytöstä ryhtymällä heti pukemaan häntä. Yleensä houkuttelen kerran tai kaksi, mutta näissä totaalikieltäytymistilanteissa lapsi vain provosoituu lisää ja esim. alkaa heitellä vaatteita -> käsken hänen hakea ne, hän kieltäytyy ja pian ollaan tilanteessa, että olisi uuden jäähyn paikka, mutta aika ei enää riitä siihen. Monesti saatan sanoa, että " äiti ei tykkää tuollaisesta käytöksestä yhtään" tms. Tänä aamuna aloin sitten kiukkuisena pukea häntä sillä seurauksella, että lapsi pisti koko ajan vastaan, molemmilla oli hiki ja lopulta lapsi kompastui, kaatui ja vähän satuttu itsensä. Tosi kurjaa molemmille. Tämä satuttaminen kuitenkin tällä kertaa katkaisi kiukkuilun, ilmeisesti äidiltä saatu huomio ja lohdutus tulivat tarpeeseen, ja loput hommat selvitettiin yhteisymmärryksessä. (Toinen asia onkin se, kuinka saada haaveileva lapsi kävelemään reippaasti päiväkotiin, varsinkin jos ollaan jo muutenkin myöhässä... No, tämä hoituu periaatteessa sillä, että varataan aamuihin vähän enemmän aikaa. ) Selitin myös heti, että " Haluan sinun pukevan itse, koska osaat sen niin hyvin. Jos minä joudun pukemaan sinut ja laitat vastaan ja kiukuttelet, käy helposti niin, että kompastut ja se on kurjaa." Lapsi nyökkäili ja tuntui ymmärtävän.
Haluaisin kuulla, miten te muut toimitte näissä pattitilanteissa 3-vuotiaiden kanssa. Erityisesti tuo pukemisasia kiinnostaa, kun tässä koko ajan mennään syksyä ja talvea kohti ja pukemista on yhä vain enemmän.
- tiukkis
Kommentit (11)
Tänäänkin kirkui ja potki sängyssä että: mene pois,älä tule tänne...
Ei siinä mitään menin sitten toiseen huoneeseen odottamaan neidin heräämistä.
Sai valita 2-eri vaihtoehdosta mitä laittaa päälle, se oli hyvä keksintö äidiltä sillä pukeminen alkoi sujua ihan kivasti.
Toisinaan sanon et vien sit yöpuvussa päiväkotin,jollei ala tapahtua yöpuvun riisumista ja päivävaatteiden pukemista.
Sanon sit et kyllä sielä pojat sit ihmettelee miten olet yöpuvussa päiväkotiin tullut. Kummasti alkaa yöpuku lähteä pois päältä.
Aamuisin on todella vaikea psyä rauhallisena kun neiti välillä pistää hanttiin minkä kerkiää,mutta kaipa se siitä joskus rauhoittuu...
Niin tuttua. Meidän tuliprinsessa on varsin samanlainen. Meillä ehkä parhaiten(jos nyt tässä asiayhteydesä voi käyttää tuota ilmaisua) toimii huomiotta jättäminen hetkeksi. Jos raivoaa, en ainakaan palkitse ylimääräisellä huomiolla. Enkä nyt tietenkään tarkoita, että huudattaisin yksinään. hetken päästä menen juttelemaan. Ongelmana vain on se, että aina ei ehdi jutella ja selittää. sitten tulee suututtua. Onneksi emme tytön kanssa kummatkaan ole pitkävihaisia.
Ensinnäkin on helpottavaa kuulla, että muilla eletään välillä samanlaisia aamuja. Toiseksi kiitos vinkeistä: Vaatteiden valinta jo edellisiltana ja se, että lapsi joka aamu (tai silloin edellisiltana) saisi valita vaikka itselleen alushousut, voisi helpottaa. Olen kyllä tuota kahdesta vaihtoehdosta valitsemista käyttänyt hyvällä menestyksellä jo pitkän aikaa, mutta joskus se johtaa siihen, että lapsi haluaisi osallistua kaiken mahdollisen valintaan, eli joskus ennakoin näitä konflikteja sillä, että valitsenkin asioita itse ja esitän asian niin, että " tänään laitetaan nämä" .
Meilläkään ei raivoamisesta rangaista, mutta tavaroita ei saa heittää, mitään rikkoa tai muita läpsiä tms. Näistäkin yleensä annetaan yksi varoitus eli kielletään ja sitten tarjotaan perään joku luvallinen toimintamalli, mutta joskus tavaroiden heittely vain jatkuu -> jäähylle. Sitä mietin, että kuinka toimia viisaasti, jos lapsi esim. tällaisessa tilanteessa toistuvasti karkaa jäähyltä. Pakko on pitää kiinni, mutta siinähän tavallaan ehkä omalla läheisyydellään ja läsnäolollaan palkitsee huonon käytöksen (eli kun karkaan jäähyltä, äiti tulee luokseni). Miten te toimitte/toimisitte?
Meillä myös pyritään olemaan ehdottomia siinä, että kirkumalla tai huutamalla ei tahtoaan saa läpi. Kauniilla käytöksellä, esim. nätisti kysymällä tai pyytämällä taas voi saada.
Kaipa tässä täytyy vain koettaa pitää mielessä, että nämä 3-4-vuotiaatkin ovat vielä aika pieniä, eikä ole huono juttu joskus pukea heitä. Hankalaa tietysti, jos on ns. pakko, kun päinvastoin haluaisi kannustaa lasta omatoimisuuteen. Joskus kai aamukiukut menevät sen piikkiin, että lapsen on kiukuttelun jälkeen helpompi erota vanhemmasta päiväksi. En muista, mutta tästä olen jostain lukenut. Ihan järkeenkäypää. Ja lapsi & kiirehän ovat huono yhdistelmä, sen huomasin taas niin selvästi tänään. Vaatii hyvää ennakointia ja organisointia vanhemmilta, mutta kannattaa kyllä moninkertaisesti. Tärkeintä olisi kai riidan tms. jälkeen osoittaa lapselle, että rakastaa ja välittää ihan yhtä paljon, vaikka välillä otetaankin yhteen. Ettei siis lapsi koe, että äiti rakastaa vain silloin, kun hän käyttäytyy nätisti - ja alkaa tarkkailla vanhempiensa mielentiloja ja yrittää aina vain miellyttää.
Mieluusti lukisin näistä aiheista vielä lisääkin kommentteja, ja niin varmasti muutkin.
- tiukkis
Vinkki: laitan munakellon käymään ja jos ei istu paikalla, niin aika lähtee alusta. Ainakin meidän neljävuotias tietää nyt, että sieltä ei kannata karata. Mutta meillä tulee kyllä hirveä konfliktitilanne, ennenkuin saan hänet jäähypenkille. Yleensä joutuu uhkaamaan, että saa aina vain pidemmän jäähyn, jos ei mene.
Ja pukemisesta aamuisin. Kun meidän poika oli 3-vuotias, niin useimmiten herätin hänet vasta, kun itse olin käytännössä katsoen täysin valmis. Sitten puin hänet sylissä ja katsoimme muutaman lyhyen lastenohjelman ennen lähtöä.
En voi sanoa, että aina olisi helppoa ja joskus joutui vähän väkisinkin laittamaan, mutta hän kyllä tarvitsi sen läheisen hellyyshetken ennen hoitoon lähtöä.
Joten muistakaa, että ovat ne 3-4-vuotiaat pieniä ja avunpyyntö pukemiseen voi johtua siitä, että haluavat läheisyyttä/rakkautta/välittämistä. Ärsyttävää, kun osaavat itse, mutta tähän olen itse päätynyt asiaa mietittyäni.
Varsinkin tuo pukemisjuttu oli tuttua huttua. Meillä poika teki totaalilakon pukemisessa ja riisumisessa tuossa kolmen ja puolen vuoden paikkeilla. Ei edes päikkärissä suostunut itse pukemaan. Lopulta otettiin käyttöön tarrataulu, poika sai liimata siihen joka ilta tarran, jos oli koko päivän pukenut ja riisunut itse. Palkkioksi (tarrataulun täyttymisestä) poika valitsi uimahallireissun äidin kanssa kahdestaan. Meillä tuo on toiminut loistavasti, enää ei kenkkuile vaateiden kanssa...saa sitten nähdä miten käy kun tulee kylmemmät ilmat ja joutuu pukemaan enemmän, mutta siis tällä hetkellä pukee jo yhdellä kehoituksella vaatteet päälleen.
Ja nyt parin viikon ajan on aamulla tullut huoneesta ja TA-DAA, vaatteet on ollut jo päällä. Jos vaatteet eivät ole valmiina, niin kuuluu huuto: mitä laitetaan päälle?
Tätä tietty pitää ihastella. Poikkeuksena teihin muihin on se, että me ollaan nyt kotosalla kuopuksen kanssa ja kerhoaamuja on vain kaksi. Lisäksi ne on erityisen mieluisia.
Mutta nyt on selkeästi joku itsenäistymisen kausi meneillään ja vaatteet ja kengät menee helposti päälle. Saapa nähdä tosiaan miten käy, kun pitäisi pukea enemmän.
Jopas tätä mahdotonta vauvavaihetta onkin kestänyt siitä asti, kun kuopus syntyi. Eli yli 8 kuukautta.
Mutta muuta kitinää...sitä riittää. Väärä muki, väärä tuoli, väärä ruoka, väärä lusikka, ei ole nälkä, haluaa sitä, haluaa tätä jne...huoh.
taktiikkani on vaihdellut ajan saatossa aamusta ja omasta jaksamisestani toiseen... joskus poika suostuu kuuntelemaan puhetta ja saan puhuttua hänet omatoimiseksi. joskus taas on lähdetty tuolle nurkka-tielle mutta se on tosi huono metodi jos ja kun on kiire. joskus olen pukenut pojan itse ja joskus on tullut ihan vaan huudettua...
nykyisin olen pääsääntöisesti tehnyt niin, että kun poika herää niin kuulostelen ekaksi että millä mielellä on, meidän pojasta näkee yleensä jo nenänpäästä että mistä tuulee. jos näyttää siltä että on tulossa ärripurriaamu niin olen sitten ottanut ihan lunkisti ja monesti pukenut pojan kokonaan.
yleensä viikossa on muutama tosi hankala aamu ja olen ollut huomaavinani, että jos en puutu niihin liian voimakkaasti niin niitä on vähemmän. jos saadaan aikaiseksi oikein kunnon show heti aamusta niin seuraavakin aamu menee mitä luultavimmin ihan pipariksi. hyvinä aamuina annan pojalle positiivista palautetta eli kehun suurinpiirtein maasta taivaaseen miten iso ja reipas on ollut kun puki ja pesi ihan itse kiukuttelematta.
esikoisella oli ihan samaa aikoinaan ja se loppui kun täytti 4v. sen jälkeen on pukenut tosi reippaasti ja kiukuttelematta.
Meillä on päädytty siihen, että itse herään klo 6.00. Laitan rauhassa itseni valmiiksi, syön aamupalan ja " rentoudun" rauhallisen aamuhetken, kuten hetken koneella. Klo 7:00 " revin" miehen ja pojan ylös. Yleensä riittää kun avaan makkarin oven ja ilmoitan, että " herätys" . Mies hoitelee pojan valveille.
Päästyään ylös poika sinkoaa potalle jos sinkoaa. Jos ei niin sitten houkutellaan. Minä alan valmistaa muutenkin poikaa eli vaatteet päälle jne. ja mies sillä välin menee suihkuun, syö aamupalan yms. Vaatteiden kanssa jos on taistelua, niin yleensä 2 vaihtoehtoa riittää. Muutakaan ei saa eli " laitatko tämän vai tämän paidan?" . Mikäli pukemisessa yms on kiukuttelua, yleensä on, niin yritän ensin yleensä kieroilla eli " näytäs äidille, enhän mä muista osasitko vielä pukea paidan päällesi" jne. Jos ei tehoa niin käsken ja uhkailen eli " jos et nyt pistä paitaa päällesi, niin sitten äiti alkaa kohdella sinua vauvana, kun kerran niin käyttäydyt. Muistathan että vauvat ei saa katsoa telkkaria yms." Tämä tehoaa yleensä meillä, koska poika haluaa välttämättä olla ISO. Siis jos sanon häntä " äidin pieneksi kullaksi" niin hän itse korjaa, että " äidin ISO kulta" jne. Ei missään asiassa haluaisi olla pieni enää =)
Sitten kun vaatteet on päällä niin saa mennä katsomaan missä isä on (yleensä aamupalalla) ja saa d-vitamiinin ja juotavaa ja saa katsoa aamupiirrettyä jos ehtii (jos on kiukutellut pukemisessa niin ei ehdi). Ja 7:45 lähdemme pojan kanssa kipittämään bussille, ellei miehellä ole sellainen päivä, että pystyy viemään. Ulkovaatteiden, kenkien ym. pukemisessa on se niksi, että " bussi ei odota" . Sen poika on jotenkin sisäistänyt. Lisäksi niinkuin eilen oli houkuttimena se, että sai ottaa oman sateensuojan kun satoi jne. Aina sitä jotain yrittää keksiä.
Monia hyviä vinkkejä on, kuten se, että laittaa itsensä mahdollisimman valmiiksi ja herättää lapsen vasta sitten. Olen huomannut, että niinä aamuina, kun lapsi herääkin tavallista aiemmin, tulee helpommin kiire. Poika haluaa osallistua kaikkeen ja kyselee koko ajan ja minä saan tietysti itseni valmiiksi hitaammin kuin saisin yksin. Tähän varmaan tepsisi tuo, mitä joku teistä ehdotti, eli läheisyyshetki lapsen kanssa. Sitä hän varmaan kaipaa, kun roikkuu puntissa eikä sitten halua itse pukea. Miten en ole osannut ajatella tuota aiemmin?! Hyvä että edes nyt. Yhden kirjan lukemiseen sylikkäin ei tosiaankaan mene liian pitkä aika :-)
Hyvä hyvä, kiitos, kyllä tästä palstasta on hyötyä näissä vähän mutkikkaammissakin asioissa kuin haalarin väreissä ;-)
- tiukkis
meillä samanlaista nykyään. olen huomannut myös, että pieni läheisyyshetki auttaa. eli vaikka olis kuinka kiire, hetki istutaan kyljekkäin tai halitaan tai kutitellaan tms.
lisäksi kannattaa olla tarkka nukkumaamenoajasta ja jos illalla on oikein väsy, niin laittaa nukkumaan vaikka aikaisemmin. meillä tosi pienikin viivytys nukkumaanmenossa voi aiheuttaa kiukkuaamun.
Sulla on ihan selvästi enemmän kärsivällisyyttä kuin minulla. Meillä halitaan aina aamuisin hetki, sitten heitän kekaran myslin ja maitomukin kanssa aamupöytään (todellakin nostan sängystä tuoliin) ja käyn itse meikkaamassa tai kylvyssä tai mitä ikinä tarvitaan.
Illalla meillä on sovittu vaatteet. Kun puen itse hoputan lasta samalla pukemaan. Jos lapsi ei pue, menen auttamaan. Jos auttamisesta seuraa raivari, annan raivota hetken ja jatkan taas. Saatan toki painostaakin vahvasti ja yrittää laittaa ystävällisen päättäväisesti vaatteita päälle.
Olen joka aamu myöhässä aamutemppuilujen takia, vaikka heräämme 5:45 minä ensin ja lapsi vähän yli kuusi. Aamulla jäähyt vievät ihan liikaa aikaa, enkä jaksa odotella aamuisin. Raivoamisesta meillä ei saa jäähyjä, ainoastaan rikkomisesta, potkimisesta ja lyömisestä. Lapsi ei vielä hallitse tunteitaa, eikä osaa purkaa pahaa mieltä kuin raivoamalla. Usein toki sanon, että osaatko puhua nätisti. Ja yrittää kovasti.
Yritän myös keksiä hyviä syitä mennä tarhaan (Erika odottaa, on laulupäivä tms.), mutta meillä kyllä painostetaan ja hoputetaan koko ajan. Sitten kun pääsemme tarhaan, halimme ja pusimme.
On aamuja ja aamuja, mutta oikein raivoisina aamuina kyllä minultakin pääsee välillä aikamoisia karjaisuja. Auttaa minua kovasti kun saa karjaista, että " nyt en kyllä jaksa enää yhtään" ja sitten taas jatketaan ystävällisesti. Meillä kotona näytettiin tunteita ja pyydettiin kovasti anteeksi. Enkä näe yhdessä aamukarjaisussa mitään peruuttamattoman kamalaa, kun se auttaa mua rauhoittumaan. Harmittaa se välillä siitä huolimatta.
Meillä on sääntö, että raivoaminen on sallittua jos ei vahingoita mitään, ja itkut pitää itkeä loppuun tai ne jää hiertämään. Meillä siis raivoavallekin lapselle yritetään ainakin pukea. Muuten lapsi pelaisi aikaa tarhasta raivoamalla.
Toivottavasti tästä on jotain apua, vaikka tässä ei mitään kauhean hyviä ohjeita olekaan.