Puolet TUBETTAJISTA MT-potilaita?
Hohhoijaa. Olen viettänyt huhtikuun kotona pitäen kertyneitä lomia pois (pitkän työsuhteen etuja). Aika on kulunut Youtuben suomalaisten tubettajien seurassa. Kun analyysin poikasta on samalla tehnyt, uskallan väittää että puolet tubettajista on psyyke/mielialalääkityksessä.
Aikamoista soopaa joillakin. Yleensä nämä tunnistaa siitä että eivät ole juuri suunnitelleet kuvauksia, tekevät liveä ja puhuvat jotain soopaa. Lopulta heittävät koko pätkän sellaisenaan nettiin. Ihan itkettää jotkut tubettajat. Onneksi näitä ei pk-seudulla ole montaa, yleensä ovat maaseudun ihmisiä, kaupungissa yleensä narsistisia salitreenaajia. Onneksi tänään palasin töihin. Pidin eilen jo täysin tubettoman päivän.
Mietin toki myös sitä että kirjoitanko tästä lainkaan. Päätin kirjoittaa, mutta pitää laittaa tähän toteamus että tubettakaa vain, onhan sekin tapa purkaa ongelmia/patoumia kertomalla se kameralle, varsinkin kun aika moni näyttää olevan aika yksinäinen. Ei ole kuitenkaan minua varten toi tubetus.
Kommentit (42)
Miksi puhutte noin halventavasti mt-ongelmista?
Entä jos omalla lapsellanne olisi mt-ongelmia?
Mitä jos ap:n lapsilla olisi mt-ongelmia?
No seuraa sitä toista puolta jotka eivät ole??
Vierailija kirjoitti:
Samaa mieltä ja muutenkin tosi outoja suurinosa noista tubettajista. Niilo22 ei mielestäni kuitenkaan kuulu tuohon joukkoon vaan noista tubettajista kaikista normaalein mielestäni. Ainoa tubettaja jota jaksan seurata.
Niilolla ei mielenterveysongelmia liene, mutta on muuten vajaaälyinen.
Oletteko kateellisia ihmisille, jotka uskaltavat olla avoimia ja rehellisiä elämästään?
Mitä jos ap:n lapsilla olisi mt-ongelmia?
Näin se menee. Kyllähän tuollainen tarve olla esillä aina jostakin kertoo.
Ainoa jota itse jaksan seurata on Arto Lauri. Tulee painavaa asiasisältöä ja analyysia.
No eipä se ihme ole kun suomalaisista 99% prosenttia on päästänsä sairaita vaikka eivät sitä itse edes tiedosta.
Vierailija kirjoitti:
Näin se menee. Kyllähän tuollainen tarve olla esillä aina jostakin kertoo.
Ainoa jota itse jaksan seurata on Arto Lauri. Tulee painavaa asiasisältöä ja analyysia.
Yritä kuvitella ITSESI masentuneena vaikka erosi jälkeen :) Pitäisitkö itseäsi "mt-potilaana"?
Niilo 22 on kyllä kuitenkin hiukan surullinen tapaus seurata ja monelle vain henkilön tahaton huumori se juttu?
Vierailija kirjoitti:
Oletteko kateellisia ihmisille, jotka uskaltavat olla avoimia ja rehellisiä elämästään?
Uskon, että tästä on kyse. Ap:n kaltaiset säikkyvät, kadehtivat ja hätkähtävät aitoutta, avoimuutta, tunteiden näyttämistä. Pitäisi vain vetää mieluummin roolia, leikkiä kovista ja olla sovinnainen ja teennäinen taviskansalainen? Ne aidot tubettajat kuitenkin keräävät ehkä enemmän katsojia, kun ovat mielenkiintoisempia persoonia.
Uskon että ihmisten mt-ongelma -viha kumpuaa siitä että heillä on itsellä tunteiden käsittelyssä ongelmia. Kaikki ikävät tunteet on suomalaiseen tyylliin salattava ja peitettävä. Viha, kateus, suru, pelko.. jos joku muu käsittelee näitä avoimesti, tarkoittaa se automaattisesti näille peittelijöille säälin kerjäämistä vaikka näin ei olisi.
Eihän se ole mikään ihme. Huonolla ammattitaidolla tehdään videoita kellon ympäri.
Tämä aloitus on todennäköisesti jonkun palstalla todella paljon roikkuvan mt-ongelmia halveksivan ihmisen tekemä aloitus, sillä samaan tapaan kirjoittava henkilö käyttelee kyseistä termiä aika hölläkätisesti muutenkin.
Eräälle kirjoittajalle se on lähinnä haukkumasana, eikä hän ilmeisesti koe punaisen puupennin vertaa empatiaa mielenterveysongelmista kärsiviä kohtaan.
Mielummi kattelen sellaste ihmisten videoita ja streameja, joihi pystyn samaistuu ku joihinki elitistisii yliopiston käyneisii hienohelmoihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Röyhkeää väittää mielenterveys potilaisiksi.
Osa voi olla yksinkertaisia ja tubettajat elää omanlaisessa kuplassa. Nämä seikat eivät kummiskaan tee heistä vähempi arvoisia.Mielenterveyden ongelmat eivät liity alhaiseen älykkyyteen mitenkään. Päinvastoin: tutkimusten mukaan mt-ongelmia esiintyy keskimääräistä älykkäämmillä ihmisillä, varsinkin masennusta.
En sitä väittänytkään. Sanoin vain miten itse näen jotkut tubettajat. Hyviltä tyypeiltä ne tubettajatkin vaikuttaa.
Ei kai kukaan aikuinen noita seuraa, eihän?
Pimeitä ovat. Syövät vaikka omaa paskaansa, kunhan saavat julkisuutta.
Vierailija kirjoitti:
Uskon että ihmisten mt-ongelma -viha kumpuaa siitä että heillä on itsellä tunteiden käsittelyssä ongelmia. Kaikki ikävät tunteet on suomalaiseen tyylliin salattava ja peitettävä. Viha, kateus, suru, pelko.. jos joku muu käsittelee näitä avoimesti, tarkoittaa se automaattisesti näille peittelijöille säälin kerjäämistä vaikka näin ei olisi.
Törmäsin tuontyyppisiin ihmisiin ensimmäisen kerran päälle kolmekymppisenä. Olin elänyt avoimien, rehellisten ja empaattisten ihmisten parissa aiemmin. Heille yhteistä on mahdollisesti jonkintyyppinen aleksitymia tai jopa lievä tunnekylmyys/psykopatia.
Eli he kuvittelevat, että ihmiset, jotka näyttävät tunteitaan joko a) manipuloivat toisia tai b) ovat päästään sekaisin tai jopa "hulluja". Siksi ei empatiaa heiltä heru tunteellisille ihmisille lainkaan. Ihmisten pitäisi olla vain suorittavia ja hyvin tavanomaisia kaikilla tavoin kelvatakseen heille.
Minusta on vaan hyvä, että näistä puhutaan. Tuntee ehkä kerrankin olevansa "normaali" ihminen eikä ainoa jolla on vaikeaa ja ahdistaa. Omat vanhemmat muutenkin väheksyvät mielenterveysongelmia. Minulla ei ole mitään diagnoosia, mutta sellaisen varmaan jo saisin ja nämä videot monesti auttavat jaksamaan ja saa ajattelun aihetta. Itse en paljon jaksa katsella tubettajia muuten, mutta jostakin tärkeästä asiasta puhuminen kiinnostaa ja katson ne videot. Jännä, että on monia mielenterveydellisiä asioita mitä täällä ei edes paljon vielä tiedetä tai puhuta. Katsoin eilenkin erään ulkomaalaisen tekemän videon depersonalisaatioista, kun itselleni tuttu asia.
Mielenterveyden ongelmat eivät liity alhaiseen älykkyyteen mitenkään. Päinvastoin: tutkimusten mukaan mt-ongelmia esiintyy keskimääräistä älykkäämmillä ihmisillä, varsinkin masennusta.