Australiassa tiukka linja: edes oman maan kansalaiset eivät saa tulla maahan Intiasta
Rangaistuksena kieltoa rikkoville Australia voi tuomita enimmillän 66 000 Australian dollarin (noin 42 400 euroa) sakot ja viiden vuoden vankeustuomion.
Kommentit (9)
Kolleegani (suomen kansalainen) tuli juuri Intiasta Suomeen ja testi oli positiivinen. Australian linja estäisi tällaiset.
Yhdysvallat myös kieltänyt, kun Trump teki samoin Kiinalle niin miettikää mediakäyttäytymistä vs.Biden nyt.
Mutta kun Suomen kansalaisella on AINA se perustuslaillinen oikeus palata kotimaahan, oli kyseessä sitten vaikkapa isi s-morsian..
Vuosi tätä on jo nähty, ei hallituksella ole halua auttaa suomalaisia.
YK:n ihmisoikeussopimuksen perusteella jokaisella on lupa poistua kotimaastaan ja palata sinne.
Olisi toki hyvin mukavaa heittää teidät kaikki ulos Suomesta (paitsi venäläiset, jotka jo olette) ja estää koskaan palaamasta, mutta homma ei toimi niin.
Australia joko ei ole allekirjoittanut tuota sopimusta tai tietoisesti rikkoo sitä, tai media uutisoi vajavaisesti ja paluu on mahdollinen jollain omakustanteisella pakkokaranteenilla.
Munasta älkää puhuko yhtään mitään, kun teikäläisiä on taas ollut Helsingissä mellastamassa ja 60 otettu kiinni. Te jos ketkä olette paitsi munattomia, myös ja erityisesti aivoja vailla.
Ai juu, ilmoitin ketjun sekä poliisille että ylläpitoon. Hauskaa vappua!
Vierailija kirjoitti:
Näin toimii maa jolla on munaa.
Millainen vinkuna alkaisikaan, jos sinun perusoikeuksiasi noin poljettaisiin?
Ai mutta oletkin Rusin maasta, olet tottunut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näin toimii maa jolla on munaa.
Millainen vinkuna alkaisikaan, jos sinun perusoikeuksiasi noin poljettaisiin?
Ai mutta oletkin Rusin maasta, olet tottunut.
Mjita ovat perusoikeudet? En ole sjellainen kuullut?
Tällaisia kun lukee niin voi todeta että Suomen linja on ollut äärimmäisen lepsua. Rajoja ei koskaan saatu kiinni.