Suoristaisitteko hiukset 9 vuotiialle
Eli meillä tulossa yhdet juhlat joihin haluaisi hiukset suoraksi. Nyt ovat sellaiset ihan afrot.
(Isällä on ulkomaalainen)
Kommentit (7)
MIksi niitä ei voisi suoristaa? Kiharretaanhan myös suorahiuksisten hiuksia, jopa saman ikäisten siis.
Mun äitini kiharsi joka sunnuntaiksi mun pitkät hiukset. Eipä siitä mitään haittaa ollut. Aloitti varmaan silloin kun olin n 4v. Ihan hyvin voit ap hiukset suoristaa.
Yököttävä mustan munan saanut kyselee.
Menköön isänsä kotimaahan, pois loisimasta Suomessa.
Lapsen hiukset ovat oletettavasti melko käsittelemättömät, joten satunnainen lämpökäsittely ei vaurioita hiuksia yhtä paljon kuin vaikka aikuisen vaalennettujen hiusten jatkuva käsittely.
Afrotyyppinen hius on kuitenkin rakenteeltaan erilainen ja kuivuu erittäin helposti, tekisin siis suoristuksen jälkeisellä pesukerralla tehohoidon hiuksiin.
Kyllä lasten hiuksiakin saa suoristaa ja kihartaa. Ei ole terveydelle haitallista. Sen sijaan värjäämään en menisi, vaikka olen nähnyt jopa alle kouluikäisiä, joilla on värjätty pää. Joskus samassa kerrostalossakin asui joku, joka värjäsi jostain syystä pienen lapsensa hiukset aina punaiseksi. Ensimmäisen kerran nähtyäni luulin että on luonnostaan punapää, mutta sitten jonkun ajan kulutta bongasin selvän vaalean juurikasvun.
No miksipä ei voisi?