Miten isopyllyinen ja päärynävartaloinen voisi parhaiten peitellä peppuaan? Vinkit jakoon!
Eli siis ongelmana on vartaloni, jossa peppu ei kuihdu kovimmallakaan laihdutuksella, vaan saan kärsiä rumasta ja epäsuhtaisesta vartalostani. Kuvottaa se, että takamus erottuu selkeästi ja esim. lantiolle ylettyvä takkini helposti kävellessä nousee siten, ettei se enää peitä sitä ongelma-aluetta riittävän hyvin, joten saan nykiä takkia ja sisätiloissa paidanhelmaa jatkuvasti alaspäin.
Housukoko on 38/medium ja joskus koon 36 housut mahtuvat, mutta lantio ja peppu ovat noin numeroa liian suuret muuten hoikahkoon vartalooni suhteutettuina. En kehtaa mekkoihin tai hameisiinkaan oikein pukeutua, kun ne korostavat vartaloa liikaa. Mikä siis avuksi isopeppuiselle?
Kommentit (94)
Älä peittele. Isot peput ovat nykyään pop. Sitä paitsi näät todennäköisesti itsesi paljon rumemmassa valossa kuin kukaan muu, joten älä stressaa niinkin turhaa asiaa kuin millä peittää itsesi, korosta mieluummin!
Ihan normaali keho sulla on. Turhaan häpeät. Kaikki naiset saavat tuijotuksia miehiltä joko säärien, rintojen, kasvojen tai pepun vuoksi.
VALTAVAT PERSEET ON MUOTIA, EI TARVI PEITELLÄ....JOTKUT OIKEIN SUURENTAVAT, KUKA MILLÄKIN, JOSSAKIN BRASILIASSA LAITTAVAT RAKENNUSSEMENTTIÄ JA SILIKONIA.
Tällaisille rumavartaloisille periaatteessa sopisivat naiselliset mekot ja hameet, mutta kun Suomessa ne signaloivat itsevarmuutta ja sitä, että nainen on jopa vähän "helppo", joten en uskalla käyttää sellaisia. Sinkkuna en halua antaa sellaisia signaaleja, että olisin sellainen "helppo", seksuaalisesti vapautunut nainen, jota kiinnostaa esim. seksi. Sinkkuna mun on siis pakko pukeutua erityisen säädyllisesti, etten vain herätä mitään epäilyksiä.
Pitäisi siis pukeutua hillityn värisiin ja mieluiten tummiin housuihin, mutta melkein kaikenlaiset housut korostavat peppua kuitenkin. Siksi olen tässä pähkäillytkin, että mitä keksisin ongelmavartaloni häivyttämiseksi.
Laihduta.
Housun koko 38 on jo iso eikä mikään hoikahko. Sitten kun menee koko 30-31 jalkaan niin peppu ei taatusti erotu enää niin pahasti. Jos olet suomalainen niin en oikein jaksa uskoa että sulla on mitään isoa latinopeppua, eli todennäköisesti on vaan ylimääräistä läskiä. Ja siitä pääsee eroon.
Mulla on just sama tilanne paitsi housun koko paljon pienempi. Joskus kun olin painavampi niin jalat & peba näytti tosi pahalta ylävartaloon nähden. Nykyään ei juuri edes huomaa eroa.
Eikös tuo iso ahteri ole nykyään niin haluttu, että implanttejakin asennuttavat?
Vierailija kirjoitti:

Tuumakoossa menee koko 30, pituus 34. Tarkoitan nyt näitä samoja markettien vaatekokoja housuissa kuin paitakootkin ovat. Marketeissa pienin myytävä koko on XS/34, S on 36 ja M on 38 jne.
T. Ap
Peittelin paljon nuorena omaa peppuani, koska koin sen niin rumaksi ja isoksi. Parhaiten toimivat ylisuuret hupparit ja collegepaidat. Mahdollisuuksien mukaan takki auki tai sitten selvästi yli takapuolen yltävä takki esim parkatakki.
Harkitse myös sitä, että kantaisit ylpeästi oman ruumiisi, vaikka se olisikin hieman epäsuhtainen. Itse päätin jossain vaiheessa, että jos onkin muuhun vartalooni nähden suhteettoman suuri peppu, niin treenaan siitä sitten edes mahdollisimman kivan mallisen. Nyt on useampia vuosia treeniä takana ja ihan kiva se on, vaikka edelleen joskus häpeän sitä. Erityisesti kesähameet ja kaikki mekot ovat haastavia, koska niissä peppu pomppaa niin selvästi esiin. Mutta ylpeästi vain eteenpäin! Hengitä syvään ja lähde ulos, jokainen kerta helpottaa seuraavaa kertaa.
Vierailija kirjoitti:
Tällaisille rumavartaloisille periaatteessa sopisivat naiselliset mekot ja hameet, mutta kun Suomessa ne signaloivat itsevarmuutta ja sitä, että nainen on jopa vähän "helppo", joten en uskalla käyttää sellaisia. Sinkkuna en halua antaa sellaisia signaaleja, että olisin sellainen "helppo", seksuaalisesti vapautunut nainen, jota kiinnostaa esim. seksi. Sinkkuna mun on siis pakko pukeutua erityisen säädyllisesti, etten vain herätä mitään epäilyksiä.
Pitäisi siis pukeutua hillityn värisiin ja mieluiten tummiin housuihin, mutta melkein kaikenlaiset housut korostavat peppua kuitenkin. Siksi olen tässä pähkäillytkin, että mitä keksisin ongelmavartaloni häivyttämiseksi.
Mitä ihmettä!!?
Ei itsevarmuudessa ole mitään vikaa. Se on tervettä.
Vierailija kirjoitti:
Eikös tuo iso ahteri ole nykyään niin haluttu, että implanttejakin asennuttavat?
Ei se käytännössä näy missään positiivisesti ainakaan. Ts. ei tule kukaan mies tekemään aloitteita. Omasta mielestäni sellainen on vain ruma ja haluaisin olla pajunvitsamaisen kapea lantion ja pepun osalta.
Vierailija kirjoitti:
Laihduta.
Housun koko 38 on jo iso eikä mikään hoikahko. Sitten kun menee koko 30-31 jalkaan niin peppu ei taatusti erotu enää niin pahasti. Jos olet suomalainen niin en oikein jaksa uskoa että sulla on mitään isoa latinopeppua, eli todennäköisesti on vaan ylimääräistä läskiä. Ja siitä pääsee eroon.
Mulla on just sama tilanne paitsi housun koko paljon pienempi. Joskus kun olin painavampi niin jalat & peba näytti tosi pahalta ylävartaloon nähden. Nykyään ei juuri edes huomaa eroa.
Sinä taidat puhua tuumakokoisista housuista, ap ei ehkä puhunut?
Todennäköisesti ongelma on ihan sun korvien välissä. Itse oon tyytyväinen kivoista muodoista, vaikka esim. ylhäällä pysyvien farkkujen etsintä onkin hankalaa.
Ei kai sitä oikein pysty peittämään?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tällaisille rumavartaloisille periaatteessa sopisivat naiselliset mekot ja hameet, mutta kun Suomessa ne signaloivat itsevarmuutta ja sitä, että nainen on jopa vähän "helppo", joten en uskalla käyttää sellaisia. Sinkkuna en halua antaa sellaisia signaaleja, että olisin sellainen "helppo", seksuaalisesti vapautunut nainen, jota kiinnostaa esim. seksi. Sinkkuna mun on siis pakko pukeutua erityisen säädyllisesti, etten vain herätä mitään epäilyksiä.
Pitäisi siis pukeutua hillityn värisiin ja mieluiten tummiin housuihin, mutta melkein kaikenlaiset housut korostavat peppua kuitenkin. Siksi olen tässä pähkäillytkin, että mitä keksisin ongelmavartaloni häivyttämiseksi.
Mitä ihmettä!!?
Ei itsevarmuudessa ole mitään vikaa. Se on tervettä.
Tulee sellainen olo, että jos "hienostelisin" pukeutumalla mekkoihin, niin joku palauttaisi minut maan pinnalle aika nopeasti ja haukkuisi minut liian rumaksi käyttämään mekkoja. Tulee vain huono omatunto itseni esittelystä. Mua on joskus nuorena ahdisteltu myös, niin pelkään sellaista, että annan liian seksuaalisen vaikutelman.
Kokeile edes nahkahousuja tai vastaavia. Ja nauti huomiosta. Kerkee sitä peitellä paikkoja mummona.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Laihduta.
Housun koko 38 on jo iso eikä mikään hoikahko. Sitten kun menee koko 30-31 jalkaan niin peppu ei taatusti erotu enää niin pahasti. Jos olet suomalainen niin en oikein jaksa uskoa että sulla on mitään isoa latinopeppua, eli todennäköisesti on vaan ylimääräistä läskiä. Ja siitä pääsee eroon.
Mulla on just sama tilanne paitsi housun koko paljon pienempi. Joskus kun olin painavampi niin jalat & peba näytti tosi pahalta ylävartaloon nähden. Nykyään ei juuri edes huomaa eroa.
Tuumakoossa menee koko 30, pituus 34. Tarkoitan nyt näitä samoja markettien vaatekokoja housuissa kuin paitakootkin ovat. Marketeissa pienin myytävä koko on XS/34, S on 36 ja M on 38 jne.
T. Ap
Siinä tapauksessa sanoisin että kuvittelet ongelmasi. Toki aina voi olla laihempi ja timmimpi, mutta miehiä harvemmin haittaa se jos naisella löytyy peppu ;)
Vierailija kirjoitti:
Ei kai sitä oikein pysty peittämään?
Kesällä sidon paidan tai takin ysärityyliin lantiolle suojaksi. Mutta sekin voi olla hiostavaa ja epämukavaa. Kunpa suunniteltaisiin vaatteita, joissa takamus ei erottuisi juuri lainkaan ja sitä suorastaan häivytettäisiin pienemmän näköiseksi.
Pistät kuule sellaiset tiukat trikoo päälle.
Niissä sitä kehopositiivisempikin täti näyttää aika kivalta!