Muita jotka eivät saaneet olla lapsena/teininä hetkeäkään rauhassa, aina olisi pitänyt olla tekemässä jotakin

Vierailija kirjoitti:

Ihan samanlaista oli. Työväenluokan ainoa tapa tuntea olevansa kunnon ihmisiä, jatkuva raadanta ja laiskottelunpelko. Aikuisiällä en ole tehnyt yhtään mitään ylimääräistä, ei nimittäin ole mitään sisäistä motivaatiota tai käsitystä siitä, mitä itse haluaisi, kun lapsena tapettiin kaikki oma tahto raadannalla. Ei keski-/yläluokkaisilla, joita esimerkiksi kannustettiin koulunkäyntiin, voi olla mitään käsitystä mitä semmoinen tekee ihmiselle.

Niinpä, saati käsitystä siitä, miltä tuntuu kun on itse halunnut katkaista kierteen ja opiskellut yliopistossa ja valmistuttuaan tajunnut, että koulutusta pitäisi vielä täydentää työllistyäkseen, mutta täydennyskoulutusta korkea-asteella  ei tueta

ja että tutkijana ja/tai taiteilijana ei voi enää nykypäivänä millään elättää itseään ja tuet katkaistaan samantien jos uskaltaa edes yrittää. 

Ainut ratkaisu ongelmiisi, mihin yhteiskunta kannustaa on amis, amis ja amis.. 

Sitten luovutat ja opiskelet sen amistutkinnon. Saat valmistumisen jälkeen puoli vuotta palkatonta harjoittelua ja olet taas työtön. 

Sitten sama uudestaan, ja taas uudestaan. Nuoret 3 v opiskelleet menevät aina 1,5v pikakoulutuksessa tai amiksen osatutkinnoissa opiskelleen keski-ikäisen aikuisen ohi työmarkkinoilla. 

Huomaat tehneesi yhteensä jo vuosia palkatonta harjoittelua, kun kaikki koulutuksiin kuulunut harjoittelu ja työttömyysaikana tehty palkaton harjoittelu lasketaan yhteen. 

Sitten saat päivästä toiseen kuulla olevasi laiska ja ongelma ja korkean tason päättäjät keskustelevat vakavissaan, pitäisikö sinut laittaa risusavottaan, kun olet niin karsea lorvailija. 

Miltä sellainen tuntuu? 

Sitä ei käsitä kovin moni, jos ei ole osunut omalle kohdalle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mullekin tulee näistä mieleen tämä hallituksen kohtelu työttömiä kohtaan. Onkohan nämä jotkut päättäjät eläneet lapsuutensa työleirillä, tunnollisina ja suorittajina edenneet pitkälle, ja nyt "hyvä" kiertämään? Työttömät vaan ilmaisiin töihin keräämään risuja niin ei laiskistuta! Mitään oikeaa ja ketään hyödyttävää työtä ei sitten kuitenkaan ole tarjota.

Ei ole. Päinvastoin. lue wikipediasta millaista kultalusikka menoa on ollut sanni grahn-laasosella tai Stupidilla.

Unohdat nyt Persut. 

Nosto

Vierailija kirjoitti:

Tää on muuten luultua yleisempää että lapsuudessa rajusti kurittanut vanhempi tekee sitä vielä lapsen ollessa aikuinen. Tämä on tabujen tabu ja siitä ei puhuta, ja jotenkin oletetaan että se lapsiaan julmasti kohdellut ja hakannut vanhempi jotenkin ihmeellisesti muuttuu ja alkaa kunnioittaa lastaan (ja lopettaa väkivallan) heti kun lapsi täyttää 18.

Eihän se noin mene! Koska se luonnevikainen vanhempi kokee koko elämänsä ajan sen lapsen olevan vähäpätöinen, arvoton, ja hänen ”palvelijansa”. Eli kokee oikdeudekseen käskyttää ja komentaa, ja jos sitten aikuinen lapsi ei tottele (vaan niskuroi!) niin on ihan ok että vanhempi pöllyttää sitten aikuista lastaan.

Mun isä on vielä pitkästi yli seitsenkymppisenä iso ja vahva ja hyväkuntoinen. Ja olen todella monta kertaa aikuisikäisena saanut väkivaltaa (joskin lievempää, retuutusta tms) ja edelleen on pelko. Ja aiheesta. Nyt en enää ole tekemisissä, en vaan voi, sillä vanhemmiten vähäisetkin estot ja jarrut on kadonneet ja on niin aggresiivinen ja väkivaltainen että en voi käydä siellä ollenkaan.

Minun vanhempani olivat julmia ja itsekkäitä vallankäyttäjiä, niin kuin monien muidenkin vanhemmat tässä ketjussa. Aikuisena olen onneksi ymmärtänyt vähentää kanssakäymisen minimiin heidän kanssaan. Muutenhan sama meno jatkuisi vieläkin. Kun tapaamme ja puhumme puhelimessa vain harvoin, asia pysyy hallinnassa ja olen itse oman itseni herra, niin kuin aikuisen ihmisen kuuluukin olla. Suosittelen tätä tapaa - ellet sitten halua pistää välejä poikki lopullisesti. Mielestäni yhteydenpito harvoin toimii hyvin.

Mulla se meni niin, etten osannut tehdä oikeastaan mitään oikein, etenkään äitini mielestä. Mökki oli pelkkä työleiri, ja sen yhden kerran kun sain tuoda kaverin mukaan, äiti pisti meidät kaivamaan kantoa ylös pihalta. Kyllä hävetti! Yhtenä kesänä rupesin käymään yksikseni pitkillä kävelyillä, sai olla edes hetken rauhassa ja tuli liikuntaa (äiti valitti painostani, olin normaalipainoinen). Noin viikon jälkeen sekin sitten kiellettiin, syytä en saanut. :) 

Kotona äiti maalasi ja pisti minut siivoamaan jälkensä. Kun kysyin että miksi hän ei siivoa omia sotkujaan, sai raivarin ja uhkasi perua tulevan yökyläilyni. En osannut kuulemma myöskään siivota, minulla "ei ollut silmää" sille. Äitihän ei opettanut mitään, katsoi vaan tuimasti vieressä kun en heti kerrasta osannut. Kaikesta piti rähistä ja riehua, isä luikki arkana karkuun tilanteista. Kerran isä vei jätskille ja varoitteli, etten vaan kertoisi äidille, koska äiti saisi siitäkin raivarit.