Muita jotka eivät saaneet olla lapsena/teininä hetkeäkään rauhassa, aina olisi pitänyt olla tekemässä jotakin
Olisi ollut niin ihanaa esimerkiksi nukkua viikonloppuisin pidempään. Mutta ei, isä laittoi radion täysille klo 6.00 ja 10 minuutin sisään oli oltava aamiaisella tai jäi ilman. Olin intohimoinen lukija, mutta sekin suunnilleen demonisoitiin. Kun luin Neiti etsivää säkkituolissani, isän naama oli oven välissä "Ei päivisin lojuta, mene katsomaan tarvitseeko äiti apua keittiössä, jos ei, kerää risut pihalta"
Aina piti olla tekemässä jotain. Joskus sujautin kirjan paidan alle ja livahdin latoon lukemaan. Veljet saivat kyllä lorvia pitkin päivää.
Kommentit (1299)
Vierailija kirjoitti:
En oikein ymmärrä miksi tähän ketjuun tuodaan näitä huomautuksia milloin mikäkin laki koskien lasten oikeuksia on tullut voimaan.
Ketjussa on kyse ennen kaikkea vertaistuesta ja kuinka moni onkaan jo kertonut, ettei sillä 1984 voimaan tulleella lakimuutoksella ollut mitään vaikutusta omaan tilanteeseen keskellä kaltoinkohtelua, väkivaltaa ja työleiriä.
Olin itsekin lapsi 80-luvulla. En edes tiennyt moisesta laista.
Tiesiköhän isäni? Eipä se häntä näyttänyt haittaavan, löi, tukisti, raahasi meitä siskoksia vaatteista, ja käytti meitä kohtaan sellaista kieltä etten voi tähän sitä kirjoittaa.
Jatkoi fyysistä pahoinpitelyä, jota kuriksi nimitti, ihan 90-luvun puolelle. Lopetti fyysisen pahoinpitelyn vasta kun olimme isompia teinejä ja meidän siskosten näkyvä kasvaminen naisiksi alkoi isää inhottaa.
Sanoi niin itse. Sanakäänteet vain muuttuivat entistä rumemmiksi, kun ei enää saattanut meihin koskea. Hyvä vai huono asia, sitä olen miettinyt.
Tiesiköhän äitini tästä laki-asiasta?
Eipä kyllä mitenkään yrittänyt estää isää meitä lyömästä, eikä sanallisiinkaan pahoinpitelyihin koskaan puuttunut.
Kaikki me siskokset ollaan nyt nelikymppisiä. Koulut on käyty ja työelämässä olemme. Perheellisiä ja tavallisia keskiluokkaisia ja keski-ikäistyviä ihmisiä. Mutta niitä lapsuuden jälkiä on pitänyt meidän kaikkien korjailla eri tavoin. Ja korjailemme varmaan aina, koko lopun ikäämme.
Sopiihan tänne kaikista aiheista kirjoituksia, jotkut ovat niistä kiinnostuneita jotkut eivät. Emmehän lehdestäkään lue juttuja jotka eivät meitä kiinnosta, voi jättää lukematta mistä ei ole kiinnostunut.
Jaa a. Mietin tuleeko omalle lapselle huonot muistot. Vaadin omien sottausten ja jälkien siivoamista,huoneen siivoamista ja läksyjen tekemistä.Roskat ja tiskikoneen täyttö/tyhjentäminen n.1/2vko. Lapsi on vain kamalan saamaton.Huoneen siivoamine voi helposti kestää 3h kun hän jää haaveilemaan, pomppaa sohvalle hetkeksi, istuu pissalla 30min ja en tiedä mitä.. usein joudun ärjäsemään monta kertaa eikä siltikään tule valmista.Hyvin rasittavaa ja lapsi vääntää naamaa ja inisee.
Vierailija kirjoitti:
Jaa a. Mietin tuleeko omalle lapselle huonot muistot. Vaadin omien sottausten ja jälkien siivoamista,huoneen siivoamista ja läksyjen tekemistä.Roskat ja tiskikoneen täyttö/tyhjentäminen n.1/2vko. Lapsi on vain kamalan saamaton.Huoneen siivoamine voi helposti kestää 3h kun hän jää haaveilemaan, pomppaa sohvalle hetkeksi, istuu pissalla 30min ja en tiedä mitä.. usein joudun ärjäsemään monta kertaa eikä siltikään tule valmista.Hyvin rasittavaa ja lapsi vääntää naamaa ja inisee.
No totta kai tulee. Mitä väliä sillä on, että toinen haaveilee siivotessaan jos kerta lopulta tulee valmista? Mistä se on pois?
Kyllä töitä piti lasten tehdä 50-60 luvuilla heti kun kynnelle kykeni. Eli ihan pikkulapsesta asti. Kesät oli maalla hyvin työntäyteistä aikaa. Rankinta oli koko päivä heinäpellolla helteessä. Mitään päähineitä ei ollut, aurinkovoiteista puhumattakaan.
Aika raskasta oli myös isojen kasvimaitten kitkeminen. Joskus pyörryin ja sain pari tuntia huilata. "Vapaa"-ajalla poimittiin marjoja, se jos mikä oli lasten työtä. Syyspuolella oli perunannosto ja siinä tarvittiin lasten vikkeliä kätösiä keräämään. Väsymystä ei saanut valittaa. Kaikki tekivät töitä, eikä siitä sen kummempia traumoja jäänyt. Talvet käytiin koulua ja läksyt tehtiin tuvan pöydänkulmalla.
Myöhemmät sukupolvet ovat päässeet helpommalla. Hyvä jos oman huoneen siivoavat ja koulutehtävät tekevät.
Moni ei viitsi senkään vertaa. Työelämästä (ja muustakin elämästä) syrjäytyneitä on nykyään paljon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaa a. Mietin tuleeko omalle lapselle huonot muistot. Vaadin omien sottausten ja jälkien siivoamista,huoneen siivoamista ja läksyjen tekemistä.Roskat ja tiskikoneen täyttö/tyhjentäminen n.1/2vko. Lapsi on vain kamalan saamaton.Huoneen siivoamine voi helposti kestää 3h kun hän jää haaveilemaan, pomppaa sohvalle hetkeksi, istuu pissalla 30min ja en tiedä mitä.. usein joudun ärjäsemään monta kertaa eikä siltikään tule valmista.Hyvin rasittavaa ja lapsi vääntää naamaa ja inisee.
No totta kai tulee. Mitä väliä sillä on, että toinen haaveilee siivotessaan jos kerta lopulta tulee valmista? Mistä se on pois?
Siis pointtina on ettei tule valmista jollen käske. Kokeiltu on monta kertaa.
Vierailija kirjoitti:
Jaa a. Mietin tuleeko omalle lapselle huonot muistot. Vaadin omien sottausten ja jälkien siivoamista,huoneen siivoamista ja läksyjen tekemistä.Roskat ja tiskikoneen täyttö/tyhjentäminen n.1/2vko. Lapsi on vain kamalan saamaton.Huoneen siivoamine voi helposti kestää 3h kun hän jää haaveilemaan, pomppaa sohvalle hetkeksi, istuu pissalla 30min ja en tiedä mitä.. usein joudun ärjäsemään monta kertaa eikä siltikään tule valmista.Hyvin rasittavaa ja lapsi vääntää naamaa ja inisee.
ADD? Moni tuon diagnoosin omaava on saanut koko ikänsä kuulla olevansa saamaton ja laiska, vaikka oikeasti kyse on nepsy-ongelmasta.
Nykypäivän ihmisillä on kauheasti kaikkia onglmia jotka estävät työnteon.
Tietokonepelejä ja netin käyttöä ko. ongelmat eivät estä.
Kaikki on vanhempien syytä? 😂
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei voi kuin ihmetellä tätä kaltoin kohtelijoiden maata! Paljonkohan näissä jutuissa on värikynää?
Oma lapsuuteni on kyllä ollut paratiisimainen, ei huuudettu, ei käskytetty, ei kerrottu kotiintuloaikoja, sai harrastaa urheilua, sai lukea niin paljon kun jaksoi, sai olla kavereiden kanssa. Oikeastaan en muista mitä olisi kielletty.
Tästä huolimatta minä ja sisarukseni määrittelimme rajamme mielestäni aika hyvin, emme olleet vaikeuksissa, ei notkuttu yömyöhään ulkona ja koulukin sujui.
Kodin töitäkin tehtiin ihan mukavasti ja kyllä meistä tuli kohtalaisia aikuisiakin.
En oikein vieläkään tiedä kuinka se toimi, ehkä vanhempamme osasivat ohjata niin huomaamattomasti ettemme sitä vieläkään tajua.
Kovin surullista ja surullista on myös etten itse ole osannut kasvattaa vanhempieni tapaan.
Hyvän perheen lapsi, kuten sinä, on autuaan tietämätön siitä millaisia hirviöitä osa vanhemmista on.
Ei todellakaan ole punakynää tai liioittelua ainakaan niissä viesteissä mitä olen kirjoittanut. Ennemminkin niin että kaikkein kauheimpia juttuja en edes kirjoittanut, varsinkan niitä missä oli nöyryytystä, häpäisyä. Kukaan ei uskoisi jos kirjoittaisin,
Ja ihan ulkokultaisesti hyvä perje oltiin, keskiluokkaa, työssäkäyvät vanhemmat.
Toinen vanhempi vain psykopaatti. Niitäkin on yllättävän paljon ja päällepäin näyttävät normaalilta.
Ihmeen paljon on katkeroituneitten ihmisten vuodatuksia. Mutta ehkä he ovat vaan kaikkein äänekkäimpiä. 🤔 Monella on voinut olla paljon rankempaa, mutta silti pärjänneet elämässä hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä töitä piti lasten tehdä 50-60 luvuilla heti kun kynnelle kykeni. Eli ihan pikkulapsesta asti. Kesät oli maalla hyvin työntäyteistä aikaa. Rankinta oli koko päivä heinäpellolla helteessä. Mitään päähineitä ei ollut, aurinkovoiteista puhumattakaan.
Aika raskasta oli myös isojen kasvimaitten kitkeminen. Joskus pyörryin ja sain pari tuntia huilata. "Vapaa"-ajalla poimittiin marjoja, se jos mikä oli lasten työtä. Syyspuolella oli perunannosto ja siinä tarvittiin lasten vikkeliä kätösiä keräämään. Väsymystä ei saanut valittaa. Kaikki tekivät töitä, eikä siitä sen kummempia traumoja jäänyt. Talvet käytiin koulua ja läksyt tehtiin tuvan pöydänkulmalla.Myöhemmät sukupolvet ovat päässeet helpommalla. Hyvä jos oman huoneen siivoavat ja koulutehtävät tekevät.
Moni ei viitsi senkään vertaa. Työelämästä (ja muustakin elämästä) syrjäytyneitä on nykyään paljon.
Kasvimaan kitkemisestä kokemusta, kerran sanoin vastaan kitke itse. Haettiin vitsa ja sitten kitkin.
Vierailija kirjoitti:
Ihmeen paljon on katkeroituneitten ihmisten vuodatuksia. Mutta ehkä he ovat vaan kaikkein äänekkäimpiä. 🤔 Monella on voinut olla paljon rankempaa, mutta silti pärjänneet elämässä hyvin.
Huomattu on, mutta hyvä vaan, että täällä voi anonyymisti purkaa pahaa oloaan. Se voi olla ihan terapeuttista. Ehkä he, joilla on ollut kaikkein rankinta, eivät kirjoittele tänne...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmeen paljon on katkeroituneitten ihmisten vuodatuksia. Mutta ehkä he ovat vaan kaikkein äänekkäimpiä. 🤔 Monella on voinut olla paljon rankempaa, mutta silti pärjänneet elämässä hyvin.
Huomattu on, mutta hyvä vaan, että täällä voi anonyymisti purkaa pahaa oloaan. Se voi olla ihan terapeuttista. Ehkä he, joilla on ollut kaikkein rankinta, eivät kirjoittele tänne...
Noin se varmaan on. Jos on ollut kovin alistettu, ei jaksa tai halua kirjoittaa kokemuksistaan.
Ennen ihmisten oli pakko tehdä töitä kun ei ollut näitä hienoja sosiaalietuja kaikkine tukineen. Omalla työllä piti pärjätä että sai ruuan ja jonkinlaisen asunnon.
Vierailija kirjoitti:
Noihin voisin vielä lisätä että näen aikuisena omasta vanhemmastani painajaisia.Ei liene ihan normaalia.
Minä näen myös parista opettajasta. ensimmäinen pakotti peiliksi ei siinä omia tunteita ja kokemuksia ollut. Toinen nykyinen erkka alisti aikuisiällä samalla traumalla. Moni muua ikuinen ja luokkakaverit myös. Onneksi on ollut terveyttäkin. Vanhemmat ei osannut ne ei varsinaisesti pahoja ollut ja kärsivät asiasta. Kasvattavat tahtomattaan tynnyriin. mutta on yrittäneet järjestää asiat niin että mulla ja sisarillani olisi mahkut.
Ihanko oikeasti haluat siirtää 1950-ja 1960-lukujen pakkotyömeiningin ja lapsityövoiman nykyaikaan? Tiesitkö, että ne ihmiset vihaavat maataloutta ja maaseutua eniten, jotka on lapsena pakotettu heinätöihin? Kasvimaita lapsena pakosta kitkeneet eivät harrasta aikuisena puutarhanhoitoa. Pakosta marjanpoimintaan laitetut vihaavat marjanpoimintaa eivätkä käy perheensä kanssa marjametsällä. Perunat nostetaan nykyisin onneksi koneilla. Maatalon työt olivat ja ovat fyysisesti raskaita töitä myös aikuiselle - pienistä lapsista nyt puhumattakaan!
Suomessa on paljon ahdistuneita, masentuneita, mieleneterveysongelmaisia ja yksinäisiä ihmisiä. Monen aikuisen on vaikea hakea ammattiapua. Suurin osa ongelmista on peräisin lapsuudenkodista, jossa kieroutuneet, henkisesti pahoinvoivat ja väkivaltaiset vanhemmat ovat kohdelleet lapsiaan huonosti. Nämä ku#ipäät eivät olisi ansainneet saada yhtään lasta kiusattavaksi ja rääkättäväksi!
Ja väsymystä ei saanut valittaa ja traumoja ei lapsille jäänyt. Näinköhän??? Ihanko oikeasti olet sitä mieltä, että lapsena koettu ankaruus, pakottaminen, vanhempien empatiakyvyttömyys ja tunnekylmyys, vuosien työleiri ja pakkotyö jalostaa lasta?
Osalla aikuisista pahan olon, ahdistuksen, masennuksen ja uupumuksen taustalla on vakavaa henkistä ja fyysistä koulukiusaamista. Nykyisin oikea termi on kouluväkivalta. Kouluväkivaltaan ei 1970-ja 1980-luvuilla puututtu juuri mitenkään. Usein edes luokanopettaja, aineenopettaja, rehtori tai kouluterveydenhoitaja ei puuttunut, vaikka varmasti huomasi, näki ja kuuli. Kiusaajat saivat mellastaa vuosikausia ilman rangaistuksia ja koulusta erottamista. Liian moni koulukiusattu on kärsinyt peloista ja traumoista koko aikuisikänsä. Osa on päätynyt itsemurhaan.
Minun lapsuudessani ei puhuttu koulukiusaamisesta, siis kouluväkivallasta ilmiönä. Sitä ei virallisesti ollut, vaikka monissa kouluissa kouluväkivalta oli jokapäiväistä ja vakavaa. Kas kummaa, nämä sysipa##ojen suurten ikäluokkien lapset olivat silloin myös pahimpia koulukiusaajia! Omilta vanhemmilta jo kotona opittu aggressiivisuus, röyhkeys, viha ja väkivaltaisuus tuli kiusaajien mukana kouluun.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä töitä piti lasten tehdä 50-60 luvuilla heti kun kynnelle kykeni. Eli ihan pikkulapsesta asti. Kesät oli maalla hyvin työntäyteistä aikaa. Rankinta oli koko päivä heinäpellolla helteessä. Mitään päähineitä ei ollut, aurinkovoiteista puhumattakaan.
Aika raskasta oli myös isojen kasvimaitten kitkeminen. Joskus pyörryin ja sain pari tuntia huilata. "Vapaa"-ajalla poimittiin marjoja, se jos mikä oli lasten työtä. Syyspuolella oli perunannosto ja siinä tarvittiin lasten vikkeliä kätösiä keräämään. Väsymystä ei saanut valittaa. Kaikki tekivät töitä, eikä siitä sen kummempia traumoja jäänyt. Talvet käytiin koulua ja läksyt tehtiin tuvan pöydänkulmalla.Myöhemmät sukupolvet ovat päässeet helpommalla. Hyvä jos oman huoneen siivoavat ja koulutehtävät tekevät.
Moni ei viitsi senkään vertaa. Työelämästä (ja muustakin elämästä) syrjäytyneitä on nykyään paljon.
Vierailija kirjoitti:
Ihanko oikeasti haluat siirtää 1950-ja 1960-lukujen pakkotyömeiningin ja lapsityövoiman nykyaikaan? Tiesitkö, että ne ihmiset vihaavat maataloutta ja maaseutua eniten, jotka on lapsena pakotettu heinätöihin? Kasvimaita lapsena pakosta kitkeneet eivät harrasta aikuisena puutarhanhoitoa. Pakosta marjanpoimintaan laitetut vihaavat marjanpoimintaa eivätkä käy perheensä kanssa marjametsällä. Perunat nostetaan nykyisin onneksi koneilla. Maatalon työt olivat ja ovat fyysisesti raskaita töitä myös aikuiselle - pienistä lapsista nyt puhumattakaan!
Suomessa on paljon ahdistuneita, masentuneita, mieleneterveysongelmaisia ja yksinäisiä ihmisiä. Monen aikuisen on vaikea hakea ammattiapua. Suurin osa ongelmista on peräisin lapsuudenkodista, jossa kieroutuneet, henkisesti pahoinvoivat ja väkivaltaiset vanhemmat ovat kohdelleet lapsiaan huonosti. Nämä ku#ipäät eivät olisi ansainneet saada yhtään lasta kiusattavaksi ja rääkättäväksi!
Ja väsymystä ei saanut valittaa ja traumoja ei lapsille jäänyt. Näinköhän??? Ihanko oikeasti olet sitä mieltä, että lapsena koettu ankaruus, pakottaminen, vanhempien empatiakyvyttömyys ja tunnekylmyys, vuosien työleiri ja pakkotyö jalostaa lasta?
Osalla aikuisista pahan olon, ahdistuksen, masennuksen ja uupumuksen taustalla on vakavaa henkistä ja fyysistä koulukiusaamista. Nykyisin oikea termi on kouluväkivalta. Kouluväkivaltaan ei 1970-ja 1980-luvuilla puututtu juuri mitenkään. Usein edes luokanopettaja, aineenopettaja, rehtori tai kouluterveydenhoitaja ei puuttunut, vaikka varmasti huomasi, näki ja kuuli. Kiusaajat saivat mellastaa vuosikausia ilman rangaistuksia ja koulusta erottamista. Liian moni koulukiusattu on kärsinyt peloista ja traumoista koko aikuisikänsä. Osa on päätynyt itsemurhaan.
Minun lapsuudessani ei puhuttu koulukiusaamisesta, siis kouluväkivallasta ilmiönä. Sitä ei virallisesti ollut, vaikka monissa kouluissa kouluväkivalta oli jokapäiväistä ja vakavaa. Kas kummaa, nämä sysipa##ojen suurten ikäluokkien lapset olivat silloin myös pahimpia koulukiusaajia! Omilta vanhemmilta jo kotona opittu aggressiivisuus, röyhkeys, viha ja väkivaltaisuus tuli kiusaajien mukana kouluun.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä töitä piti lasten tehdä 50-60 luvuilla heti kun kynnelle kykeni. Eli ihan pikkulapsesta asti. Kesät oli maalla hyvin työntäyteistä aikaa. Rankinta oli koko päivä heinäpellolla helteessä. Mitään päähineitä ei ollut, aurinkovoiteista puhumattakaan.
Aika raskasta oli myös isojen kasvimaitten kitkeminen. Joskus pyörryin ja sain pari tuntia huilata. "Vapaa"-ajalla poimittiin marjoja, se jos mikä oli lasten työtä. Syyspuolella oli perunannosto ja siinä tarvittiin lasten vikkeliä kätösiä keräämään. Väsymystä ei saanut valittaa. Kaikki tekivät töitä, eikä siitä sen kummempia traumoja jäänyt. Talvet käytiin koulua ja läksyt tehtiin tuvan pöydänkulmalla.Myöhemmät sukupolvet ovat päässeet helpommalla. Hyvä jos oman huoneen siivoavat ja koulutehtävät tekevät.
Moni ei viitsi senkään vertaa. Työelämästä (ja muustakin elämästä) syrjäytyneitä on nykyään paljon.
Ei kai kukaan koita siirtää pakkotyömeininkiä eteenpäin sen kummemmin. Ei se ole mahdollistakaan. Nykypäivän suomilasta ei saa rasittaa työnteolla. Ihan hirveä mekkala jos kännykkä pitää laittaa pois ja siivota oma huone!
Ymmärrän hyvin, mitä tarkoitatte. Meillä oli samanlaista. Senpä takia en ole ollut missään yhteyksissä omiin vanhempiini. Kun saivat lapsenlapsia, yrittivät pari kertaa tulla käymään, mutta huusin niille naama punaisena, että mitä te siinä laiskottelette, nyt töihin siitä. Hophop. Annoin kohtelua takaisin.
Olen asettanut ehdon, jolla saavat anteeksi. Se on se, että tekevät minun määräämää työtä saman tuntimäärän, jonka pakottivat mua tekemään erilaisia asioita. Minä myös päätän, onko suoritus oikein vai ei. Eivät aikanaan vielä ole suostuneet. Ehkä jossain vaiheessa nöyryys alkaa löytyä.
Huom! Se on juuri tuo ikäluokka eli nykyiset eläkeikäiset jotka tänä päivänä keräävät marjat metsistä thaimaalaisten lisäksi. Sinne jäisivät mätänemään ellei olisi näitä tekijöitä.
Pahempia traumoja tulee jouten olosta kuin työnteosta. Koskaan ei ole ollut näin paljon nuoria työkyvyttömiä kuin nyt, vaikka eivät ole työstä ainakaan päässeet rasittumaan. Eli mikä mättää 2020-luvulla?
Suomen murros agraariyhteiskunnasta moderniksi teollisuusvaltioksi tapahtui liian nopeasti. Vaikka mäkitupalaiselle yhtäkkiä antaisi tutkinnon ja tekisi hänestä insinöörin tai virkamiehen tai sihteerin, antaisi auton, rivarin esikaupungista, etelänlomat ja kaiken muun teollistumisen tuoman elintason nousun, ei mäkitupalaisuus selvästi aina lähde yhdessä sukupolvessa. Sielunmaisemaltaan monet olisivat sopineet paremmin 1500-luvun kyläyhteisöön kuin moderniin yhteiskuntaan.
Ei toki voi yleistää kaikkiin tai edes useimpiin tämän ikäluokan vanhempiin, mutta kysymys on todellisesta ilmiöstä, sillä 70-luvun lasten ketjussa ja tässä toistuvat satoja kertoja samat aiheet: rakkaudettomuus, perheväkivalta, alkoholismi, tunnekylmyys, omien tunteiden käsittelemättömyys, lasten nöyryytys ja mitätöinti, joka hetken täyttäminen turhalla työllä, muiden kyttäys ja haukkuminen, epäkypsä suhtautuminen seksuaalisuuteen, raivosiivoaminen, marttyyriksi heittäytyminen... Elintaso kasvoi, mutta henkinen pääoma ei pysynyt mukana. Tässä olisi aika kiinnostava väitöskirjan aihe.
En oikein ymmärrä miksi tähän ketjuun tuodaan näitä huomautuksia milloin mikäkin laki koskien lasten oikeuksia on tullut voimaan.
Ketjussa on kyse ennen kaikkea vertaistuesta ja kuinka moni onkaan jo kertonut, ettei sillä 1984 voimaan tulleella lakimuutoksella ollut mitään vaikutusta omaan tilanteeseen keskellä kaltoinkohtelua, väkivaltaa ja työleiriä.
Olin itsekin lapsi 80-luvulla. En edes tiennyt moisesta laista.
Tiesiköhän isäni? Eipä se häntä näyttänyt haittaavan, löi, tukisti, raahasi meitä siskoksia vaatteista, ja käytti meitä kohtaan sellaista kieltä etten voi tähän sitä kirjoittaa.
Jatkoi fyysistä pahoinpitelyä, jota kuriksi nimitti, ihan 90-luvun puolelle. Lopetti fyysisen pahoinpitelyn vasta kun olimme isompia teinejä ja meidän siskosten näkyvä kasvaminen naisiksi alkoi isää inhottaa.
Sanoi niin itse. Sanakäänteet vain muuttuivat entistä rumemmiksi, kun ei enää saattanut meihin koskea. Hyvä vai huono asia, sitä olen miettinyt.
Tiesiköhän äitini tästä laki-asiasta?
Eipä kyllä mitenkään yrittänyt estää isää meitä lyömästä, eikä sanallisiinkaan pahoinpitelyihin koskaan puuttunut.
Kaikki me siskokset ollaan nyt nelikymppisiä. Koulut on käyty ja työelämässä olemme. Perheellisiä ja tavallisia keskiluokkaisia ja keski-ikäistyviä ihmisiä. Mutta niitä lapsuuden jälkiä on pitänyt meidän kaikkien korjailla eri tavoin. Ja korjailemme varmaan aina, koko lopun ikäämme.